Perunoista

Onko kukaan huomannut ettei tänä vuonna olla saatu hyviä perunoita. Prismakin on varmaan vaihtanut perunatoimittajaa. neljä vuotta sitten oli joka kaupassa surkeita perunoita ja ilmeisesti perunan toimittaja vaihtui, kun prismaan ja moniin muihinkin kauppoihin tuli todella maukkaan makuinen van cock. Nyt taas sama lajike ei maistu juuri miltään, eikä hyvää korvaavaakaan ole löytynyt. K-kauppojen perunat ovat vielä surkeamman makuisia. Kyllähän ne jossakin keitossa menee, mutta ei muuten. Kokeilin eritavalla keittämistäkin ettei tärkkelys hajoaisi, mutta ainoastaan väkevöitti perunan perusmakua joka muutenkin on ollut kuluneen vuoden aikana hieman karvas.
9940
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Muistatkos yhtään mimmoset oli perunan kasvuolosuhteet viime kesänä,oli siis kuumaa ja kuivaa.Kyllä kai se vaikuttaa perunan laatuun,onhan se ns."elävä tuote".Mutta kaupasta pakastealtaasta varmasti löytyy hyvää ja tasalaatuista"van cock" perunaa!?

Äänestä
  • Se perunan maun väkevöityminen saattaisi tosiaankin johtua kesän sääolosuhteista. Elikkä mistään jalostumisesta johtuva makuvirhe ei sitten olekkaan kyseessä. Berlusconikin sanoi että suomalainen ruoka on paskaa. kai se nyt on kun ei välitetä minkä makuista ruokaa suuhunsa laittaa. Saa kyllä parista Imatralaispaikasta niin hyvää ruokaa että Berlusconikin olisi siitä nauttinut, eikä vaan suolaa, voita ja ketchuppia.

    Äänestä

  • meinasi kiitos unohtua:)

    Äänestä

Imatralaisena ihmettelen, että miksi täällä pitää valittaa joka asiasta.
Jos ei muuta keksitä niin sitten perunoista.
Syö makaroonia jos ei perunat maistu.
Mielestäni kaikki perunat maistuvat ihan samalta. Ainut ero on niiden kiinteydessä.

Äänestä
  • täällä joskus valitellut, älä vie sitä oikeutta muilta pois, nyt kun sinulle sattui hyvä heti. On se nyt h****tti jos ei saa sanoa, että maistuvan perunan saatavuus on huono.

    Ja makaroni alias vehnäjauhomössö ei korvaa perunaa. Yöäk venhnäjauho, sori taas tuli valitettua, on se niin kamalaa, eiks olekin?

    P.S tutustu tarkemmin perunan makuihin, niin huomaat niissäkin on eroa.

    Äänestä

  • itsekin olet kirjoitti:

    täällä joskus valitellut, älä vie sitä oikeutta muilta pois, nyt kun sinulle sattui hyvä heti. On se nyt h****tti jos ei saa sanoa, että maistuvan perunan saatavuus on huono.

    Ja makaroni alias vehnäjauhomössö ei korvaa perunaa. Yöäk venhnäjauho, sori taas tuli valitettua, on se niin kamalaa, eiks olekin?

    P.S tutustu tarkemmin perunan makuihin, niin huomaat niissäkin on eroa.

    Jos olen jostain valittanut, niin on kyseessä ollut vähän isompi asia kuin perunat.
    Tai enhän voi, enkä haluakaan vähätellä sinua. Voihan perunat olla sinulle todella isoa asia ja puheen aihe, joten taidan olla anteeksi pyynnön velkaa. Anteeksi.
    Mitä sitten minun valittamiseeni tulee, niin en ole luonteeltani sellainen valittaja sielu, joten varmaan ei montaa kirjoittamaani tekstiä löydy, jossa valittettaisiin mistään. En myöskään ilmoittaudu siihen joukkoon jotka valittavat ja ovat kateellisia toisten palkoista tai työpaikoista.

    Sitten vielä makarooneista sellaista, että oletko ostanut kaupasta mitään muita kuin vehnäjauhomössö makarooneja. On tullut itse maisteltua eri viljoista valmistettuja makarooneja ja niissä on selvä ero. Kannattaa joskus kokeilla. No tottahan se on ettei ne perunaa voita, mutta...

    Äänestä

Onkos van cock sen van dickin kaveri??
*naur*

Äänestä

Kirjoitellaan...perunoista! get a life....

Äänestä
  • Peruna on niin tärkeä osa ainakin meidän ruokavaliossamme, joten kyllä sen maku puhuttaa. Kaikkien pitäisi syödä enemmän monikäyttöistä perunaa niin eipä olisi näin paljon paino-ongelmiakaan. Peruna on kevyttä joten perunaruuat takaisin suomalaisten ruokapöytiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Batata kirjoitti:

Onko kukaan huomannut ettei tänä vuonna olla saatu hyviä perunoita. Prismakin on varmaan vaihtanut perunatoimittajaa. neljä vuotta sitten oli joka kaupassa surkeita perunoita ja ilmeisesti perunan toimittaja vaihtui, kun prismaan ja moniin muihinkin kauppoihin tuli todella maukkaan makuinen van cock. Nyt taas sama lajike ei maistu juuri miltään, eikä hyvää korvaavaakaan ole löytynyt. K-kauppojen perunat ovat vielä surkeamman makuisia. Kyllähän ne jossakin keitossa menee, mutta ei muuten. Kokeilin eritavalla keittämistäkin ettei tärkkelys hajoaisi, mutta ainoastaan väkevöitti perunan perusmakua joka muutenkin on ollut kuluneen vuoden aikana hieman karvas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu