nyt kun olen syönyt päivittäin rautaa lisäksi, on nautinnollista herätä aamulla. tosi hyvä vointi. en herää enää öisin. nukun koko yön.
En olisi uskonut että univaikeudet johtuvat myös rautapuutteesta.
En olisi uskonut että univaikeudet johtuvat myös rautapuutteesta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itselläni on ollut aina turhan alhainen hemoglobiini, kuten myös uniongelmat. Ainoastaan lapsena olin kerran kuurilla joten ei muista sen vaikutuksista. Mutta kiitokset vinkistä! Kunhan saan raahattua itseni lääkäriin melatoniini-reseptin perässä, niin voisi samalla mittauttaa hemoglobiinin ja ottaa vastaan todennäköisen tarjouksen rautatabletti-kuurista.
n. 4 euroa.
2 tablettia päivässä.
et tartte reseptia siihen
ellei anemiaa
Ah, kiitos tiedosta. Jotenkin olen aina olettanut niiden olevan reseptillä haettavia. Vaikka tosin, jakavathan ne kuulemma niitä verenluovutuspisteissäkin jos hemoglobiini osoittautuu kovin matalaksi.
Näin. Nyt on rautakuuri päällä ja mielenkiinnolla odottelen onko niillä vaikutusta pidemmällä tähtäimellä. Uneen tahi yleiseen vireystilaan.
Eli eilen otin ensimmäisen, ja parannusta olin havaitsevani. Uskoisin placebo-efektin olevan nyt kyseessä, mutta aamu ei ollut ihan niin v-mäinen kuin yleensä ja myös aamuisin useita tunteja jatkuvaa väsymystä ei myöskään ollut havaittavissa. Suurin ihmetyksen aihe tuli kuitenkin siinä vaiheessa, kun yhdeksän aikaan aamusta huomasin että nyt on nälkä. Nälkä, tuo tunne joka otti lopputilin elämästäni aika tarkalleen kaksi vuotta sitten (josta alkoikin alamäki, tajuttoman väsymyksen ja aamudepiksen myötä). Myöskään ei palellut koko päivänä, mikä on pieni ihme. Väsymys kuitenkin tuli lopulta siinä n. puolenpäivän aikoihin, muttei kovinkaan pahana, ja se päättyi jo parin tunnin päästä alkamisestaan.
En millään muotoa usko, että tuo pikkuruinen pilleri sai yksistään noita aikaan, ja niin nopeasti. Mutta jos tämä jatkuu näin, niin hyvä homma. Eihän sillä merkitystä ole onko vaikutus pelkästään henkisellä tasolla tapahtuva. Loppuviikosta kuitenkin näkee paremmin, viimeiset arkipäivät kun on univelkojen takia aina hankalampia. Osan myönteisistä vaikutuksista selittää sekin, että nukuin poikkeuksellisen paljon (ja hyvin), eli melkein 7 tuntia. Mutta viimeaikoina ei edes näin pitkät unet ole saaneet oloa juurikaan kohenemaan.
Olisihan se pikkuhiljaa aika saada vireystaso ylemmäs. Pari viimeistä vuotta on tosiaan ollut vähän hankalampaa, ja viimeaikoina olen alkanut epäilemään että anemia on tulossa. Muuten löytyy kaikki oireet, mutta kalpeutta en juuri ainakaan itse huomannut.
Rautaa ei kannata syödä liikaa mikäli hemoglobiini on kunnossa. Liika vapaa rauta veressä mm. altistaa tulehduksille ja voi olla sydämelle haitallista.
tosiaan olla yhteyttä unettomuuteen anemialla. Itselläni on molemmat ongelmat, mutta ei se hemoglobiini pysy yhtään, vaikka kuinka käyttää rautavalmisteita. Niitä on ilemisesti otettava jatkuvasti, koska kuukautiset verottavat aina osansa.
Masennus ja unettomuus liittyvät toisiinsa. Anemia voi aiheuttaa masennusta.
Kannattee kyllä ensin mennä hoitajan luokse että hän ottais verinäytteen ja kertoo tarviiko ottaa rautatabletteja, niitä ei siis kannate suinpäin lähtee ostamaan.
Hyvin äkkii se tukki (sakeuttaa)verisuonet jos veri on muuten hyvä.