Hypnoosikurssit: hurmosta+lahkopiirteitä

Maallikkohypnoosijärjestöjen kurssit ("menetelmä"-, "suggestoohjaaja"-, "rentoutusopastaja"-kurssit): HURMAHENKISYYTTÄ JA KULTTIPIIRTEITÄ

"Valvomattomissa suggestiivisissa psykoterapioissa vakavia ongelmia", kirj. Merja Laitinen , Antti Jääskeläinen et al., Suomen Lääkärilehti vsk. 61 Nr: 32 / 2006 s. 3131 - 3133

Otteita artikkelista:
"Kulttipiirteitä ja hurmahenkisyyttä

Kliinisen kokemuksen nojalla mukaan tämänkaltaiset tapaukset eivät vaikuta harvinaisilta. Ei ole mitään syytä uskoa, että olemukseltaan luottamusta herättävä terapeutti olisi toiminut muussa kuin hyvässä tarkoituksessa, vaikka menettely olikin tökerö uusiessaan potilaan kokemuksen siitä, ettei hänellä ole sananvaltaa seksuaalisia kokemuksiaan koskevissa asioissa. Hypnoosia opetetaan Suomessa kaikille maksukykyisille henkilöille useilla kursseilla, joiden yhteisenä piirteenä on järkkymättömän uskon valaminen suggestiomenetelmään ja kannustaminen sen ammatilliseen käyttöön. Osallistujat, joiksi näyttää valikoituvan tavallista suggestioherkempiä ja usein jonkin oman kriisinsä keskellä apua hakevia henkilöitä, saatetaan näillä kursseilla hypnoosiin juuri tätä opetuksellista suggerointia varten. Valetieteellisiä ja New Age
-henkisiä uskonnollisia tai maagisia elementtejä sekoitetaan usein koulutukseen ja hoitoon. Raija Hukkasen erinomaisessa katsauksessaan kuvaamat kulttimuotoisten terapioiden ongelmalliset piirteet ovat yleisiä (9).

Valikoituneeseen joukkoon kohdistuvan suggestiivisen opetuksen jäljet ovat ilmeisiä, vaikka ne ajan saatossa osalta kaikkoavatkin ellei niitä ylläpidetä kulttimuotoisen toiminnan jatkamisella. Esimerkistä käy hypnoosiasiantuntijana esiintynyt sairaanhoitaja, joka aikanaan esitteli yhdistyksensä julkaisussa hatariin lähteisiin nojautuen hypnoosin soveltamista psykoottisten potilaiden hoitoon, joka on kartettava ja riskialtis hypnoosin käyttötapa. Kirjoituksen sanoma oli, että hänen kouluttajatahonsa, suurelta osin vailla valvottua ammattia toimivien terapeuttien yhdistys, olisi todellakin edustanut psykoottisten sairauksien hoidon ja sen kehittämisen asiantuntijatahoa. Näin vakava arvostelukyvyttömyys heijastelee epävirallisten koulutusten suggestiivista hurmahenkisyyttä ja herättää kysymyksen kouluttajien vastuusta.

Kaikki suggestiivisia menetelmiä valvomattomina käyttävät terapeutit eivät edes pyri toimimaan potilaansa eduksi. Erään yhteisön kouluttajajäsen on tuomittu alioikeudessa mm. kahdesta potilaaseensa kohdistuneesta raiskauksesta ja huume- ja väkivaltarikoksista. Toisessa hyvin dokumentoidussa tapauksessa kouluttamaton hypnoositerapeutti uhkaili ja kiristi potilastaan mm. arkaluontoisten henkilökohtaisten tietojen saattamisella julkisuuteen potilaan kritisoitua hänen toimiaan, ja väitti manipulointitarkoituksessa valetieteellisen arvovaltansa nojalla potilaalleen, että tämä sairasti skitsofreniaa. Hän uhkasi potilastaan myös väitettyjen rikollisten kumppaniensa fyysisellä väkivallalla, ja hänen käyttämänsä iva oli tarkoitettu mahdollisimman lamaavan, tuskallisen häpeäntunteen provosointiin. Tunnetaan myös useita tapauksia, joissa maallikkohypnotisoija on käyttänyt tekaistuja lääkäreiden arvonimiä ja ammattinimikkeitä, ja hypnoosin yhdistämistä klitoriksen stimuloimiseen on ilmoituksissa tarjottu mielenterveyden häiriöihin. Lääketieteellisen tutkimus- ja hoitotarpeen kiistämistäkin on käytetty palveluiden markkinoinnissa potilaille.

Huolimatta pitkään tiedossa olleista ongelmista Suomessa toimivista hypnoosijärjestöstä ainoastaan Tieteellinen Hypnoosi ry on esittänyt alan säätelyä laein. Kyseessä on Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsenseura, joka toimii yhteistyössä yliopistojen kanssa ja ottaa jäsenikseen ja koulutettaviksi ainoastaan terveydenhuollon korkeakoulutettuja ammattilaisia kuten lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja psykologeja. Muiden yhdistysten piirissä lainsäädäntöön on aiemmin suhtauduttu osin passiivisesti, osin avoimen, joskus kiihkeänkin kielteisesti, vaikka esimerkiksi Suomen Hypnoosiyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja aikanaan vaatikin alan lainsäädäntöä (10). Muutos suhtautumiseen on tiettävästi kuitenkin käynnissä. Julkista keskustelua ei ole käyty siitä, että suggestiivisista menetelmistä luonnollisesti kiinnostuvat myös vallanhaluiset tai sadistiset tai pedofiiliset henkilöt, jotka voivat päätyä käyttämään oppimiaan menetelmiä terveydenhuollon viranomaisvalvonnan ulkopuolisissa ammateissa tai yksityisesti. Opetuksesta taloudellisesti hyötyneet ja kaikille halukkaille koulutusta jakavat tahot ovat kiistäneet ongelman olemassaolon."
3298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vittu mikä porsas tuo horperse hinuri Lauerma. Vielä joku päivä, tuo sekopää PULLUKK kuolee!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Omaisihmettelyä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu