Eilen olisi pitänyt alkaa menkat mutta niitä ei ole vaan näkynyt.painon tunne on alamahassa ja tuntuu kuin menkat alkais.negatiivisen testin tein tänä aamuna.mutta se mua arveluttaa kun valkovuotoa tulee todella paljon. aivan kuin menkat ois alkana.ei ole aikaisemmin tälläistä vuotoa ollut ja näin runsasta.olisiko vielä mahdollista että olisin raskaana vaikka raskaustesti näyttikin negatiivista?
kiitoksia vastauksista.
kiitoksia vastauksista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla on hiukan sama, tein lauantaina negan (kp 30) ja tänään on jo kp 35 eikä ole menkkoja näkynyt, ajattelin testata huomenna uudestaan. Tosin tänään tuli ihan vähän tuhrua, mutta vain kerran. Ajattelin oman mielenrauhan takia testata, mulla kun ei ole ikinä llut näin pitkää kiertoa ja aina ollut todella säännöllinen.
Lueskelin jollakin palstalla juttuja ja muutamalle oli käynyt niin, että oli ensin tehnyt negan ja viikon parin päästä plussa. Vauva siis saanut alkunsa luultua myöhemmin. Jos ei viikon sisällä ala niin suosittelen testaamaan, ihan vaan oman mielenrauhankin takia. Ja jos vieläkin on nega ei menkkoja kuulu niin ottaisin yhteyttä lääkäriin.