Olen siis 17-vuotian tyttö, ja seksielämäni aloitin puoli vuotta sitten. Ennen ei ole ollut minkäänlaista vaivaa, mutta joskus syksyllä vessassa käydessä paperiin jäi verta. Se luultavasti oli siitä kun poikaystäväni varmaan oli raapaissut minua kynnellään. Myös alavatsa kipuja esiintyi silloin tällöin.
No mutta nykyiset ongelmat. Jo kahtena kuukautena on ollut niin, että kuun alussa on tullut rusehtavaa, ja sitten kellertävää menkka-tyylistä vuotoa parin päivän ajan, ja se ei haise mitenkään hyvälle. Ja sitten kuun puolessa välin alkaa vasta oikeat menkat. Mistähän tämä johtuu?
Myös kutinaa esiintyy joskus (nykyisin vähemmän) heti yhdynnän jälkeen (sormien kanssa ei esiinny, mutta kumin kanssa kutiaa jälkikäteen). Mutta kumiallergia se ei varmaan voi olla jos ennen ei ole kutittanut vaan vain nykyisellään?
Sitten ongelmani on vielä se, että kun ajelen alapää karvojani, olen saanut pari finniä häpyhuulien viereen. Kaikki ovat aina kadonneet, mutta nyt on ollu jo monta viikkoa iso molluska finni, joka on hirveän syvällä ihon sisällä. Olen nuppineulalla rikkonut ihoa ja sitten puristanut finnin, mutta ihan syvimmältä ei lähde. Nyt siinä on tosi ruma pullottava kohta jossa on rumasti rikottu iho... Mitä teen?! Bepanthenea olen laittanut useimpina öinä peräkkäin, muttei tunnu auttavan! Auttaako gynekologi tällaisiinkin ongelmiin? Olisiko gynelle syytä mennä? Miten sinne varataan aika ja mitä siellä tehdään?
Asiallisia vastauksia, kiitos!!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä tuo gyne osaa auttaa kaikkin vaivoihisi. Eli eikun aikaa varaamaan esim. ehkäisyneuvolan kautta (jos sellaista ei ole niin ihan vaan terveyskeskuksen kautta.
Gyne tekee sinulle luultavasti sisätutkimuksen, joo ei ole mitään huippuhetkiä naisen elämässä mutta ei kestä kuin pari minuuttia ja on lääkäreille rutiinia (ja sitä on sikäli turha jännittää). Lääkäri saattaa myös määrätä sinulle jotain labrakokeita mahdollisten tulehdusten selvittämiseksi.
yksi mahdollisuus niille näppylöille on, että kun olet karvat ajellut, niin ne ovat alkaneet sen jälkeen kasvaa "sisäänpäin" ja aiheuttaa karvatupentulehduksen, minkä oireina usein on juuri tuollaiset finnimäiset näppylät.itsellänikin sitä on joskus karvojenpoiston jälkeen ilmestynyt.se on aika yleistä eikö siihen suurempia hoitoja tarvita, kunhan niihin ei koske, vaan antaa rauhassa lähteä.