iview mmp

Tuskailen ihan tolkuttomassa maccimaniassa ja olen jo ennättänyt täälläkin kyselemään tyhmiä vaan vielä pitää kysyä (vaikka aika hyvin tietoa on löytynyt kun on etsinyt).

Olen winukassa tottunut käyttämään iview multimediaprota valokuvien arkistointiin ja minusta se on siihen hommaan paras windowsmaailmassa. Olen tietoinen, että siitä ohjelmasta on olemassa myös macversio, mutta olen vähän pähkäillyt kun se ohjelma siirtyi mikkisoftan omistukseen, että olisiko syytä totutella macissa johonkin muuhun arkistoijaan.

Mietin tässä, että minkälaiset arkistointiominaisuudet mahtaa siinä iphotossa olla? lähinnä kiinnostaa, että mihin se ne luettelotiedot tallentaa? (tähän en löytänyt vastausta applen sivuilta). Olen nimittäin upottanut kuviin iptc-muodossa ne luettelotiedot ja olisi ylen mukavaa jos niitä ei tarvitsisi alkaa muualle siirtelemään.

Aperture on vähänkallis mielestäni jotenolen ajatellut tulevaisuudessa käyttäväni mahdollisesti Adoben lightroomia tai photoshop elementsiä kunhan siitä tulee intelmacnatiiviversio. Iviewin eittämätön vahvuus itsellenion ollut se, että se osaa upottaa sen iptc-tiedon myös nikonin neffeihin, mihin ei moni pysty. En ole vielä selvittänyt löytyykö nikon capturesta tai capture nx:stä macciversiota.

Jos jollakulla on ideoita iptc:n hanskaavista kuvan arkistointiohjelmista macille niinotan mieluusti vastaan.
2277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

iViewistä on toki Mac versio, MS on luvannut, että myös tulevaisuudessa. Ja siitähän on ilmestymässä uusikin versio ihan kohta.

Samoin Nikon Capturesta on Mac versio.

Tuohon iptc juttuun saat vastauksen joko www.hopeinenomena.net tai www.omenamehu.org sivustoilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mika..... kirjoitti:

Tuskailen ihan tolkuttomassa maccimaniassa ja olen jo ennättänyt täälläkin kyselemään tyhmiä vaan vielä pitää kysyä (vaikka aika hyvin tietoa on löytynyt kun on etsinyt).

Olen winukassa tottunut käyttämään iview multimediaprota valokuvien arkistointiin ja minusta se on siihen hommaan paras windowsmaailmassa. Olen tietoinen, että siitä ohjelmasta on olemassa myös macversio, mutta olen vähän pähkäillyt kun se ohjelma siirtyi mikkisoftan omistukseen, että olisiko syytä totutella macissa johonkin muuhun arkistoijaan.

Mietin tässä, että minkälaiset arkistointiominaisuudet mahtaa siinä iphotossa olla? lähinnä kiinnostaa, että mihin se ne luettelotiedot tallentaa? (tähän en löytänyt vastausta applen sivuilta). Olen nimittäin upottanut kuviin iptc-muodossa ne luettelotiedot ja olisi ylen mukavaa jos niitä ei tarvitsisi alkaa muualle siirtelemään.

Aperture on vähänkallis mielestäni jotenolen ajatellut tulevaisuudessa käyttäväni mahdollisesti Adoben lightroomia tai photoshop elementsiä kunhan siitä tulee intelmacnatiiviversio. Iviewin eittämätön vahvuus itsellenion ollut se, että se osaa upottaa sen iptc-tiedon myös nikonin neffeihin, mihin ei moni pysty. En ole vielä selvittänyt löytyykö nikon capturesta tai capture nx:stä macciversiota.

Jos jollakulla on ideoita iptc:n hanskaavista kuvan arkistointiohjelmista macille niinotan mieluusti vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu