Kyllä tuntee itsesnsä orjaksi kun menen töihin työttömyysrahalla 8 euroa päivä lisäksi. Nälkäkin kasvaa työtä tekemällä ja sitten suuremmat kulut ruokapuolella. Menen harjoittelijaksi ja minulla on vahva ammattitaito alallani, mutten ole löytänyt ammatttiani vastaavaa työtä etsinnöistä huolimatta.
Paremmaltahan se näyttää kun reippaana lähden aamuisin kotoa töihin ja tulen sitten työtätekevän näköisenä nuutuneena kotiin. Ei tuo 8 euroa per päivä työttöm.prahan lisäksi anna hurraamisen aihetta.
Paremmaltahan se näyttää kun reippaana lähden aamuisin kotoa töihin ja tulen sitten työtätekevän näköisenä nuutuneena kotiin. Ei tuo 8 euroa per päivä työttöm.prahan lisäksi anna hurraamisen aihetta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tuntua siltä, että orjana työskentelee, mutta jostain sitä on lähdettävä jos töitä ei löydy..
itselleni kuukauden työmarkkinatuki harjoittelu poiki n.6 vuotta sitten vakituisen työsuhteen viideksi vuodeksi, mutta sitten menivät penteleet firman lopettamaan..
paskasta on joskus aloitettava mikäli haluaa päästä eteenpäin
Näytä osaamisesi niin voi vaikka palkata töihin.
siihenhän tietenkin pyrin - toivon, että joku olisi raskaana siellä ja saan hänen paikkansa.
eihän työkkäri työllistä, oma työ etusialla, muiden ei ei tyäövoimasta työtä saa nykyisin