Maanantai aamuna katosi Viking Isabellalta Markus Leväniemi,18. Mitä hänelle oikein tapahtui?
Asiasta tarkemmin Iltalehdessä.
MITÄ MARKUKSELLE TAPAHTUI ?
39
31300
Vastaukset
- Hyppykeppi
Eikös se ollut joku Per etunimeltään?
Tuskin mies noin kevyissä vaatteissa ja avojaloin Ruotsiinkaan pakeni, eli ainut realistinen vaihtoehto on se että hän hyppäsi mereen.
Saisivat perkeleet jättää jotain viestejä jälkeensä nämä mereen ja aurajokeen hyppijät, niin ei tarvitse omaisten ja tuttavien turhaan ihmetellä ja etsiä. Ei kai se itsaripäätös nyt niin yht'äkkiä tule ettei ehdi lapulle paria riviä kirjoittaa tai lähettää vaikka tekstaria että nyt mennään.- mettegreen
Välillisesti kaikkiin näihin ikäviin tapauksiin katoamisiin, pahoinpitelyihin sekä henkirikoksiin kuuluu alkoholi yleensä.
Ainahan sekin mahdollisuus on että joutuu heitetyksi
tai tönityksi veteen.
Jos ihminen suunnittelee itsemurhaa ja sattuu olemaan humalatilassa epäilen ettei siinä tilanteessa kovin loogiseen ajatteluun pysty ainakaan sillä hetkellä.
Surullistahan se on ja omaisten hätä on suuri. - apuvaja
mettegreen kirjoitti:
Välillisesti kaikkiin näihin ikäviin tapauksiin katoamisiin, pahoinpitelyihin sekä henkirikoksiin kuuluu alkoholi yleensä.
Ainahan sekin mahdollisuus on että joutuu heitetyksi
tai tönityksi veteen.
Jos ihminen suunnittelee itsemurhaa ja sattuu olemaan humalatilassa epäilen ettei siinä tilanteessa kovin loogiseen ajatteluun pysty ainakaan sillä hetkellä.
Surullistahan se on ja omaisten hätä on suuri.mies ihmettelee: Onko koskaan tutkittu, nämä vartoinitiliikkeen miehet ovat aika "ikäviä" onko heitä koskaan kuulusteltu? olen nähnyt kuinka he käyttäytyvät humalassa oleviin. Eikä siinä vielä mitään. On henk. koht. kokemusta kuinka ilkeitä ovat. tuttuni on invalidi, kuinka monta kertaa laivaan astuessamme nämä öykkärit niin siljalla kuin viikingillä ovat kiusanneet ystävääni. syyetelleet juopoksi, Hän on absilutisti uskovainen ihminen mutta on aivovamma? Hirveetä käytöstä näiltä laivan vartioilta. jo laivaan mennessä? Olen soittanut asiasta niin securateksiin ja vikingille, saanut ainostaan anteeksi pyynnön. On hirvittävää matkustaa sellaisessa laivassa yökkäri henkilökunnan kanssa saa pelätä mitä keksivät? Eivät kuunetele ihmisen puhetta ovat ylimielisiä. hirveetä sakkia. tutkimaan näitä otuksia jos vaikka?
- Ahdistunut
apuvaja kirjoitti:
mies ihmettelee: Onko koskaan tutkittu, nämä vartoinitiliikkeen miehet ovat aika "ikäviä" onko heitä koskaan kuulusteltu? olen nähnyt kuinka he käyttäytyvät humalassa oleviin. Eikä siinä vielä mitään. On henk. koht. kokemusta kuinka ilkeitä ovat. tuttuni on invalidi, kuinka monta kertaa laivaan astuessamme nämä öykkärit niin siljalla kuin viikingillä ovat kiusanneet ystävääni. syyetelleet juopoksi, Hän on absilutisti uskovainen ihminen mutta on aivovamma? Hirveetä käytöstä näiltä laivan vartioilta. jo laivaan mennessä? Olen soittanut asiasta niin securateksiin ja vikingille, saanut ainostaan anteeksi pyynnön. On hirvittävää matkustaa sellaisessa laivassa yökkäri henkilökunnan kanssa saa pelätä mitä keksivät? Eivät kuunetele ihmisen puhetta ovat ylimielisiä. hirveetä sakkia. tutkimaan näitä otuksia jos vaikka?
Olen pahoillani ystäväsi puolesta, todella kummallista etteivät vartijoiden esimiehet tutki näiden toimintaa paremmin. Ainakin korvauksen olisi matkustaja ansainnut mielipahan hyvikkeeksi. - Jotkut vartijat valitettavasti käyttävät väkivaltaa, muistuu mieleen muutama tapaus lehdistäkin. Kyllä laivoilla liikkuu monenlaista rikollistakin porukkaa, läheskään kaikki laivoilta kadonneet eivät ole itse hypänneet. Tuskin tämä nuori 18-vuotias poikakaan, en ole ainakaan lukenut että olisi itsetuhoinen. Laivoilla on paljon ammattimaisia varkaitakin, ehkä myös niitä jotka ovat valmiit henkirikokseenkin. Jäädään odottamaan poliisin tutkimustuloksia. Toivottavasti poliisille tulee vihjeitä, jos joku tietää jotakin.
- tiiiiiinaaaaå
mettegreen kirjoitti:
Välillisesti kaikkiin näihin ikäviin tapauksiin katoamisiin, pahoinpitelyihin sekä henkirikoksiin kuuluu alkoholi yleensä.
Ainahan sekin mahdollisuus on että joutuu heitetyksi
tai tönityksi veteen.
Jos ihminen suunnittelee itsemurhaa ja sattuu olemaan humalatilassa epäilen ettei siinä tilanteessa kovin loogiseen ajatteluun pysty ainakaan sillä hetkellä.
Surullistahan se on ja omaisten hätä on suuri.Luin silloin iltasanomia kun joku oli nähnyt markusen tulevan laivasta muttan sitten se meni takaisin laivaa
- laivojen...
kansille saada niitä valvontakameroita...tai jos niitä ei haluta sinne ulkosalle asettaa niin sitten siihen ovensuuhun joka johtaa kannelle...siitä ainakin näkisi jos kadonnut on mennyt kannelle ja oliko kannella mahdollisesti muitakin samaan aikaan...
Näitä laivoilta katoamisia tapahtuu tasaiseen tahtiin ja aina jää liuta ihmisiä kaipaamaan ja etsimään...mielestäni se olisi pieni investointi siitä että ainakin omaiset tietävät että "kannelle meni eikä sieltä palannut" Sillon se on selvä peli mihin kadonnut on joutunut...eikä tarvitse jäädä miettimään että oliko kyseessä rikoskun samaiset kamerat paljastavat myös muut kannelle menneet...- eikä melkein
samaa mieltä.. tietty hyttikäytävillä myös hyvät olemassa. muut laivasta pääsee "pakenemaan" vain kannelle vievien ovien kautta, jos nyt pilkkuja ei aleta viilaan..ja muita keinoja miettiin. joka ovelle kannelle vievään kamera..!!
- joku
eikä melkein kirjoitti:
samaa mieltä.. tietty hyttikäytävillä myös hyvät olemassa. muut laivasta pääsee "pakenemaan" vain kannelle vievien ovien kautta, jos nyt pilkkuja ei aleta viilaan..ja muita keinoja miettiin. joka ovelle kannelle vievään kamera..!!
epäilen kyl suuresti et olis hypänny kannelta alaha!jos lehdetki puhu et oli kannella nähty viimeksi nii ei siinä palio mahdollisuuksia oo... ja miks se yritti soittaa nii kuumeisesti jollekki?olisko sit sanonu et hyppää kannelta alaha ja hukuttautuis?
- Jokainen on asiantuntija?
joku kirjoitti:
epäilen kyl suuresti et olis hypänny kannelta alaha!jos lehdetki puhu et oli kannella nähty viimeksi nii ei siinä palio mahdollisuuksia oo... ja miks se yritti soittaa nii kuumeisesti jollekki?olisko sit sanonu et hyppää kannelta alaha ja hukuttautuis?
Ensin katoaa laivalta ja sitte kaikki tietää et se on tehny itsemurhan. Aika perse ajattelutapa. Laivan henkilökuntakin oli sanonut vaa et sil on tyttöystävän kanssa kinaa. Siinä kommentit ku kaveri oli ilmotettu kadonneeksi. Poliisi tutkii asiaa!!! Eli se soittaa laivalle ja kysyy et onko menny mies hukkaan . Laivalta ilmotetaan napakasti: kyllä on.
Laivahan on aika täynnä kameroita, mutta ku niitä on niin paljon ettei voida kaikkia katsoa. Eli asiaa tutkii laivan henkilökunta (jos viitsii). Porukka vaan aattelee et se on hypänny mereen. EI PERKELE! Vaihtoehtojahan on vaikka kuinka paljon mitä voi sattua.
Ite oon aatellu et jos haluisin jonkun hengiltä. Kutsuisin hänet risteilylle ja heittäisin mereen.
Sehän olis vaan tehnyt itsemurhan.. - sailmeaway
joku kirjoitti:
epäilen kyl suuresti et olis hypänny kannelta alaha!jos lehdetki puhu et oli kannella nähty viimeksi nii ei siinä palio mahdollisuuksia oo... ja miks se yritti soittaa nii kuumeisesti jollekki?olisko sit sanonu et hyppää kannelta alaha ja hukuttautuis?
Jos joku ei ole tajunnut, niin laivakielellä kaikki "kerrokset" ovat _kansia_. Jos halutaan puhua mahdollisuudesta, että joku on hypännyt laivasta, tulisi käyttää termiä ulkokansi/sääkansi/käelykansi/pelastusvenekansi tai muuten tehdä selväksi,että kyseessä on siis ulkotilat. Kyseisessä laivassa (Ms viking Isabella) kuutos kansi on pelkää hyttikansi,sieltä ei siis pääse ulos kävelemään.
Kyseessä olevan
henkilön kerrotaan oleen viimeisen havainnon mukaan kutoskannen perässä eli : kannella kuusi,hyttikäytävällä, laivan peräosassa. Muutenkaan ihmisten jotka eivät laivoista ja niiden mahdollisuuksista mitään ymmärrä on turha ruveta kommentoimaan turvallisuutta. Toki itse olen samaa mieltä että kameroita lisää,myös kansille!! - sailmeaway
Jokainen on asiantuntija? kirjoitti:
Ensin katoaa laivalta ja sitte kaikki tietää et se on tehny itsemurhan. Aika perse ajattelutapa. Laivan henkilökuntakin oli sanonut vaa et sil on tyttöystävän kanssa kinaa. Siinä kommentit ku kaveri oli ilmotettu kadonneeksi. Poliisi tutkii asiaa!!! Eli se soittaa laivalle ja kysyy et onko menny mies hukkaan . Laivalta ilmotetaan napakasti: kyllä on.
Laivahan on aika täynnä kameroita, mutta ku niitä on niin paljon ettei voida kaikkia katsoa. Eli asiaa tutkii laivan henkilökunta (jos viitsii). Porukka vaan aattelee et se on hypänny mereen. EI PERKELE! Vaihtoehtojahan on vaikka kuinka paljon mitä voi sattua.
Ite oon aatellu et jos haluisin jonkun hengiltä. Kutsuisin hänet risteilylle ja heittäisin mereen.
Sehän olis vaan tehnyt itsemurhan..Haluaisin vielä kertoa sen että laivoilla tehdään kaikki voitava kadonneen hyväksi.Valvontakameran nauhat luovutetaan poliisille _JA_ kaikki nauhat käydään läpi.
- Isoveli valvoo
sailmeaway kirjoitti:
Jos joku ei ole tajunnut, niin laivakielellä kaikki "kerrokset" ovat _kansia_. Jos halutaan puhua mahdollisuudesta, että joku on hypännyt laivasta, tulisi käyttää termiä ulkokansi/sääkansi/käelykansi/pelastusvenekansi tai muuten tehdä selväksi,että kyseessä on siis ulkotilat. Kyseisessä laivassa (Ms viking Isabella) kuutos kansi on pelkää hyttikansi,sieltä ei siis pääse ulos kävelemään.
Kyseessä olevan
henkilön kerrotaan oleen viimeisen havainnon mukaan kutoskannen perässä eli : kannella kuusi,hyttikäytävällä, laivan peräosassa. Muutenkaan ihmisten jotka eivät laivoista ja niiden mahdollisuuksista mitään ymmärrä on turha ruveta kommentoimaan turvallisuutta. Toki itse olen samaa mieltä että kameroita lisää,myös kansille!!Uutiset kertoivat edelleen että tuolta kuutoskannen päästä, jossa kadonneesta on viimeiset havainnot, lähtivät portaat ulkokannelle ylös ja toiset alas paikkaan josta lähtevät laivan kiinnitysköydet. Ilmeisesti tuoltakin pääsee sitkeä yrittäjä mereen esimerkiksi köysien kulkuaukoista.
Kun nuorukaisemme on tuolta lämpimältä sisäkannelta lähtenyt jompaan kumpaan suuntaan hyiselle ulkokannelle avojaloin ja teepaidassa, niin en keksi muuta syytä kuin itsemurha.
Minä en haluaisi olla aina ja jokapaikassa jonkun kameran kuvattavana. - Siltikään mitään laivoista ...
sailmeaway kirjoitti:
Jos joku ei ole tajunnut, niin laivakielellä kaikki "kerrokset" ovat _kansia_. Jos halutaan puhua mahdollisuudesta, että joku on hypännyt laivasta, tulisi käyttää termiä ulkokansi/sääkansi/käelykansi/pelastusvenekansi tai muuten tehdä selväksi,että kyseessä on siis ulkotilat. Kyseisessä laivassa (Ms viking Isabella) kuutos kansi on pelkää hyttikansi,sieltä ei siis pääse ulos kävelemään.
Kyseessä olevan
henkilön kerrotaan oleen viimeisen havainnon mukaan kutoskannen perässä eli : kannella kuusi,hyttikäytävällä, laivan peräosassa. Muutenkaan ihmisten jotka eivät laivoista ja niiden mahdollisuuksista mitään ymmärrä on turha ruveta kommentoimaan turvallisuutta. Toki itse olen samaa mieltä että kameroita lisää,myös kansille!!Jos en paljoakaan muista väärin, niin paikka jossa kyseinen henkilö oli viimeksi havaittu on sellainen paikka josta pääsee paikkaan josta laivan köydet heitetään maihin. Sinnehän ei pääse vissiin muut kuin henkilökunta ja tietysti sivulliset jos on jäänyt ovet seljälleen. Sekä kuulin että viimeisen havaintopaikan luota pääsee myös menemään ravintolan puolelle. Sekin ovi pidettänee aina lukossa paitsi silloin kun se on jäänyt auki.Nii ja kommentoiminen kannattaa aina vaikka mistään mitään tiedä. seuraavan palautteen jälkeen sitte jo tietää enemmän
- sailmeaway
Isoveli valvoo kirjoitti:
Uutiset kertoivat edelleen että tuolta kuutoskannen päästä, jossa kadonneesta on viimeiset havainnot, lähtivät portaat ulkokannelle ylös ja toiset alas paikkaan josta lähtevät laivan kiinnitysköydet. Ilmeisesti tuoltakin pääsee sitkeä yrittäjä mereen esimerkiksi köysien kulkuaukoista.
Kun nuorukaisemme on tuolta lämpimältä sisäkannelta lähtenyt jompaan kumpaan suuntaan hyiselle ulkokannelle avojaloin ja teepaidassa, niin en keksi muuta syytä kuin itsemurha.
Minä en haluaisi olla aina ja jokapaikassa jonkun kameran kuvattavana.on totta että kutoskannen ahterista pääsee ysikannelle,josta ulos.toinen vaihtoehtokin on mahdollinen,tosin luulisi oven näihin tiloihin olleen lukittu(ainakin olisi kuulunut olla) sillä matkustajilla ei ole asiaa köysien joukkoon ym muihin vastaaviin tiloiin.toki noista aukoista pääsee myös ulos.
aikaisemmat kirjoitukset jätin koska joku tuolla kommentoi tyyliin että : "nähty viimeksi kannella,on varmaan hypänyt" halusin siis tarkentaa että viimeinen havainto ei ole ulkokannelta vaan kannelta kuusi,hyttikäytävältä jolta ei mihinkään voi hypätä.
- kanssa...
kuulemma? Tuollainen nuori mies on herkkä ja humalassa vielä. Hyppy mereen ja se on siinä.
Samanlaisia tapauksia ilmenee melkein joka viikko liikenteessä.
T. selvä näkijä- hanna6
Ensinnäkin, se ei ollut Markuksen tyttöystävä. Toiseksi, ei todellakaan itsemurha. Ruotsin poliisi ei tehnyt paskaakaan etsiäkseen Markusta. Ja poliisit ei missään vaiheessa edes astunut laivaan etsimään markusta, vaan kuuntelivat kiltisti laivan työntekijöitä.
- (itse)murhaaja?
jokunen on noita nuorehkoja miehiä viime aikoina
kadonnut mystisesti nimenomaan Ruotsinlaivoilta.
Yhtäläisyyksiä voi löytyä enemmänkin. Ekana tulee mieleen joku ex-konna joka on mennyt "laivalle hommiin" ja purkaa turkin vankiloissa kerääntynyttä angstiaan... tms? - KAMEROITA
ja muita liikkumisen kontrollointi vermeitä, niin rupee nää laiva ongelmat selviämään ja mahdollisesti vähenemään. Mikään muu julkinen ravintola ei ole yhtä huonosti valvottu kuin nämä ruotsin "porauslautat" ! Yhteiskunnalla olisi mielestäni velvollisuus puuttua jo asiaan - se helpottaisi valvontaa ja mahdollisten rikosten selvittämistä ja ennaltaehkäisisi rikoksia. Ainakin minä matkustaisin turvallisemmin mielin, jos tietäisin että varustamoa kiinnostaa myös matkustusturvallisuus muutoinkin, kuin vain pelastusveneiden ja hätärakettien muodossa !
- :///
Markus, en unohda sua koskaan, lepää rauhassa.
en ikinä hänestä ainakaan uskois ite hypänneen, hyvä kaveri :(
- qwertyhjkj
Kaikki laivoilta kadonneet ovat lähes poikkeuksetta hypänneet ulos laivasta. Semmosta se on.
- joo---
enpä vaan uskoisi että markus kun hyvin olen tuntenut 4v. mutta eipä sitä sitten tiedä.. ennemin luulisi että jonkinlainen kidnappaus kyseessä mut toisaalta niin.. Joku koijari nappaa hyttiinsä ja vie tainnutettuna säkissä autokannelle autoonsa ja ajaa koreaan
- Taxfreetä ja lawfreetä aluetta
joo--- kirjoitti:
enpä vaan uskoisi että markus kun hyvin olen tuntenut 4v. mutta eipä sitä sitten tiedä.. ennemin luulisi että jonkinlainen kidnappaus kyseessä mut toisaalta niin.. Joku koijari nappaa hyttiinsä ja vie tainnutettuna säkissä autokannelle autoonsa ja ajaa koreaan
Niin kyllähän se asia on niin perseestä kun se vaan on. Laivalla jos sattuu rikos ja ei ole silminnäkijää paikalla,niin poliisi tutkii asiaa katoamisena. Tarkoittaa sitä että ketään ei kuulustella. kaikkien kannalta on helppoa ajatella itsemurhaa. Sillon ei tule lisätyötä laivan henkilökunnalle eikä poliisille. Kaikki ketkä tunsi Markuksen varmaan tietää ettei se mitään itsaria ole tehnyt. asia vaan tuntuu olevan niin ettei suomen eikä ruotsin poliisi puutu mitä laivalla tapahtuu. Monien pervojen ja muuten sekaisin olevien hullujen toiveammatti varmaan olisi olla laivalla vartija. Sitähän ei poliisi valvo, kun eivät rannoilta näe mitä laivalla tapahtuu.
Veikatkaa vaan kuinka suureen osaan katoamisista liittyy rikos. - teräskehis
Taxfreetä ja lawfreetä aluetta kirjoitti:
Niin kyllähän se asia on niin perseestä kun se vaan on. Laivalla jos sattuu rikos ja ei ole silminnäkijää paikalla,niin poliisi tutkii asiaa katoamisena. Tarkoittaa sitä että ketään ei kuulustella. kaikkien kannalta on helppoa ajatella itsemurhaa. Sillon ei tule lisätyötä laivan henkilökunnalle eikä poliisille. Kaikki ketkä tunsi Markuksen varmaan tietää ettei se mitään itsaria ole tehnyt. asia vaan tuntuu olevan niin ettei suomen eikä ruotsin poliisi puutu mitä laivalla tapahtuu. Monien pervojen ja muuten sekaisin olevien hullujen toiveammatti varmaan olisi olla laivalla vartija. Sitähän ei poliisi valvo, kun eivät rannoilta näe mitä laivalla tapahtuu.
Veikatkaa vaan kuinka suureen osaan katoamisista liittyy rikos.Mä oon tavannut Markuksen muutaman kerran ja erittäin mukavalta hän vaikutti. Tuntuu ihan hirveeltä, kun ajattelee mitä hänelle on käynyt. Enkä mäkään usko, että hän itse olis hypännyt laivasta.Toivon, että edes joku selvyys asiaan tulisi. Tietenkin enemmän toivon, että hänet taas joskus näkisin.
Mun mielestä tällainen asian puinti, mitä täällä harrastetaan on erittäin häpeällistä. Jos ei ihmistä oo ees tavannut, niin ei sitä voi tietää millainen hän on. Miettisitte sitäkin, kuinka kiva jonkun sukulaisen tai kaverin on lukee tätä keskustelua. =/ Voimia kaikille, joita tapaus oikeesti liikuttaa. - Mastha
teräskehis kirjoitti:
Mä oon tavannut Markuksen muutaman kerran ja erittäin mukavalta hän vaikutti. Tuntuu ihan hirveeltä, kun ajattelee mitä hänelle on käynyt. Enkä mäkään usko, että hän itse olis hypännyt laivasta.Toivon, että edes joku selvyys asiaan tulisi. Tietenkin enemmän toivon, että hänet taas joskus näkisin.
Mun mielestä tällainen asian puinti, mitä täällä harrastetaan on erittäin häpeällistä. Jos ei ihmistä oo ees tavannut, niin ei sitä voi tietää millainen hän on. Miettisitte sitäkin, kuinka kiva jonkun sukulaisen tai kaverin on lukee tätä keskustelua. =/ Voimia kaikille, joita tapaus oikeesti liikuttaa.Kuinka monen sukulaisen ja omaisen on PAKKO lukea tätä viestikeskustelua...? Palsta on sitä varten että täällä voidaan asioita käsitellä, jokaisella oikeus oma kantansa ottaan asiaan. On yläpidon tehtävä päättää mikä ei tänne sovellu.. Että silleen..
Ei minustakaan aina tunnu hyvältä lukea kaikkia tekstejä, omaisten suru tuntuu minustakin pahalta, mutta jokaisella tosiaan on oma mielipiteensä ja kantansa, avarakatseisuutta, joohan.. ;) - tippoja
Taxfreetä ja lawfreetä aluetta kirjoitti:
Niin kyllähän se asia on niin perseestä kun se vaan on. Laivalla jos sattuu rikos ja ei ole silminnäkijää paikalla,niin poliisi tutkii asiaa katoamisena. Tarkoittaa sitä että ketään ei kuulustella. kaikkien kannalta on helppoa ajatella itsemurhaa. Sillon ei tule lisätyötä laivan henkilökunnalle eikä poliisille. Kaikki ketkä tunsi Markuksen varmaan tietää ettei se mitään itsaria ole tehnyt. asia vaan tuntuu olevan niin ettei suomen eikä ruotsin poliisi puutu mitä laivalla tapahtuu. Monien pervojen ja muuten sekaisin olevien hullujen toiveammatti varmaan olisi olla laivalla vartija. Sitähän ei poliisi valvo, kun eivät rannoilta näe mitä laivalla tapahtuu.
Veikatkaa vaan kuinka suureen osaan katoamisista liittyy rikos.ja menee fiksultakin kaverilta pönttö sekaisin ja luulee lähtevänsä kannelta lentoon. Tuolla laivoillakin liikkuu kaikenlaisia aineita.
Se Markuksen viimeksi tavannut laivan henkilökunnan edustaja sanoi pojan puhelleen sekavia ja kuljeskelihan se muutenkin ilman kenkiä levottomana ympäriinsä. Kaikki ei siis ole ollut kohdallaan.
Itse on siis luultavasti hypännyt, mutta mikä on ollut syy ja tajunnan tila? - henkilökuntaa
tippoja kirjoitti:
ja menee fiksultakin kaverilta pönttö sekaisin ja luulee lähtevänsä kannelta lentoon. Tuolla laivoillakin liikkuu kaikenlaisia aineita.
Se Markuksen viimeksi tavannut laivan henkilökunnan edustaja sanoi pojan puhelleen sekavia ja kuljeskelihan se muutenkin ilman kenkiä levottomana ympäriinsä. Kaikki ei siis ole ollut kohdallaan.
Itse on siis luultavasti hypännyt, mutta mikä on ollut syy ja tajunnan tila?Itsekin laivalla työssä olleena ihmettelin, että joku laivan henkilökunnasta oli tavannut Markuksen aamuyöllä, mutta ei ollut ymmärtänyt puhetta. Eli Markus puhui suomea, laivavahti vain ruotsia? Kaksikielisyys pitäisi olla minimivaatimus. Ja valvontakamerat kävelykansilla.
- ymmärsin
henkilökuntaa kirjoitti:
Itsekin laivalla työssä olleena ihmettelin, että joku laivan henkilökunnasta oli tavannut Markuksen aamuyöllä, mutta ei ollut ymmärtänyt puhetta. Eli Markus puhui suomea, laivavahti vain ruotsia? Kaksikielisyys pitäisi olla minimivaatimus. Ja valvontakamerat kävelykansilla.
että Markus oli puhunut niin sekavia ettei toinen osapuoli ollut ymmärtänyt, mistä oli kyse.
Oli sitten kehoittanut poikaa menemään nukkumaan. Olis hiukan katsonut perään samalla...
- koulukaveri
mitään uutta Markuksesta?
- sukulainen mutta
mäkin toivon Markuksen perheelle voimia, jonkun perheen kohdalle osuu enemmänkin näitä suuria vastoinkäymisiä...
- jokunenontto
seiskassa on jotain tapauksesta...
- asiasta tietävä.
joo, elikkä luin tän koko viestiketjun. te ette selvästi tiedä mistään mitään, kaksi järkevää kirjotusta osui silmään. elikkäs, julkisuudessa puhutaan, että asiaan ei liity rikosta, hmm.. mitähän ne poliisit / asianomaiset keskenään puhuvat, ja ne ken tietää mistä puhun ja mitä tarkoitan (mm.markuksen ystävät,tuttavat) niin sanokaa nyt herranenaika, että kyseessä ON henkirikos. ja raaka sellainen! tai epäilys on viranomaisilla.
- KADONNEEN ARVOITUS
Epäilen laivojen henkilökuntaa, he saattavat olla syyllisiä joihinkin kadonneiden katoamiseen. Nikun, Markuksen, ja Rebeccan katoamisessa saattaa olla mukana henkilökunnan ihminen/ihmisiä. Jotkut uskovat näin. Se on mahdollista,mutta jos joku katoaminen onkin rikos/murha/kidnappaus voi syyllinen/syylliset löytyä henkilöistä jotka ovat risteilyillä/reittimatkoilla. Olen joidenkin ihmisten kanssa samaa mieltä, että laiva katoamiset ovat "puhuttelevia" kun katoavat, ei löydetä koskaan... En tiedä liittyykö katoamisiin mitään yliluonnollista. Ehkä,ehkä ei. Mutta olivat ne sitten itsemurhia, tahallisia katoamisia,tapaturmia,yliluonnollisia,tai henkirikoksia/vapaudenriistoja niin arvoituksia ne ovat, oikeita "mysteerien merta".Kun miettii,eikä ymmärrä mitä henkilölle on tapahtunut on pakko ottaa huomioon myös yliluonnolliset seikat, se selittäisi katoamisten mystisyyden..... Ehkä merellä, tai laivoilla on kirous. Jokin kirous jonka takia kadotaan ..... Tulee minulla mieleen,jokin kirous, tai... Laivanko lattia vaan yhtäkkiä ottaa henkilöt mystisesti sisäänsä,kun monesti ei ole havaintoja mereen joutumisesta, tai autokannen kautta poistumisesta tai jalan lähtemisestä maihin,vai eikö ne kamerat toimi, eikö niitö ole kuvaamassa joka ainoaa kohtaa, jos ei koko laivan alueella, niin ainakin autokannen kautta poistuvat pitäisi kuvata, sekä muut uloskäynnit ja ulkokansilla videokamerat pitää olla.... Jos Niku Patrosen kadotessa laivan valvontakamerat olivatkin huollossa (Toivottavasti tuo on totta, ettei vaan kameroissa olisi jotain katsottavaa, joka selittää katoamisen...) (HUOMIO! Ulkokansien valvontakamerat kuulemma olivat huollossa,mutta autokannella ei ollut ollenkaan kameroita ja sisällä kamerat Nikun risteilyn aikaan toimivat, eli joko niitä on vähän tai sitten henkilökunta salaa jotain,kun kerran ei voida nähdä Nikua tai kahta aasialaista naista enää sen yhden valvontakamera tallenteen jälkeen,sen jossa aasialaiset ja niku kävelevät kameraan päin he saapuvat juuri aulaan jostain käytävältä,johon he tallentuvat. Miksi kuvien julkaisemista myöhästytettiin vaikka Nikun äiti pyysi niitä julkaistavaksi heti, ja miksi kahden Aasialaisen kasvoja ei näe alkuperäisessä muodossa,vaan niiden päälle on laitettu valkoinen "ympyrän muotoinen kuvio" tai jokin niiden kasvojen päälle on laitettu...) niin miksi esimerkiksi Xun Xun katoamisessa ei ole kuvia ulkokansilta? Viimeinen havainto nousee hissillä laivan ylimpiin kerroksiin kuuden jälkeen aamulla Taasko kamerat huollossa, vai toimivatko ne,mutteivat kuvaa koko kansien jokaista paikkaa vai eikä Xun Xu mennyt ollenkaan kansille? Mihin meni hissistä? Olisiko Xun Xu mennyt vastentahtoaan tai itse autokannelle ja sitä kautta ulos? Olikohan vielä tuolloinkaan autokanella valvontakameroita.
- Anonyymi
Laivalla katomiset ovat verrattain harvinaisia. Se tosiasiana kerrottu, että valvontakamerat ovat "huollossa" juuri silloin kuin tällainen katoaminen tapahtuu lienee vielä harvinaisempaa. Nöin ollen pistää miettimään tuollaisen yhteensattuman todennäköisyyttä ja sitä kautta epäilykset heräävät ja kasvattavat mahdollisuutta jonkilaisesta suunnitelmallisuudesta tapahtumien takana.
- Anonyymi
Verrattain harvinaisia?! Niitähän tapahtuu vähintäänkin vuosittain, monena vuonna useitakin ...
- Anonyymi
Toisaalta voi herättää epäilyksen, että valvontakamerat eivät ole toimineet ja on huomattu vasta sitten, kun laivalla on mahdollinen katoaminen tapahtunut eikä valvontakuvamateriaalia ole jäänyt.
Jotenkin tuo vesistöön päätyminen tuntuisi loogisimmalta vaihtoehdolta laivalta katoamisille, enpä tiedä onko laivalta mahdollista muuten kadota ilman ratkaisevia näköhavaintoja. Tosin siinä on varmaan täytynyt varta vasten kiivetä laidan yli, tai sitten ollut kippaaja heittämässä veteen. Ikäviä tapauksia kyllä, joiden soisi myös ratkeavan. Jos on oman käden kautta tähän ratkaisuun päätynyt, niin ikävä kyllä tapausta lienee tosi mahdotonta ratkaista. Mikäli taas on toisten toimesta kadonnut, riippuu valitettavasti todennäköisimmin tekijöiden omantunnon kolkutuksista. Surullista! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisaalta voi herättää epäilyksen, että valvontakamerat eivät ole toimineet ja on huomattu vasta sitten, kun laivalla on mahdollinen katoaminen tapahtunut eikä valvontakuvamateriaalia ole jäänyt.
Jotenkin tuo vesistöön päätyminen tuntuisi loogisimmalta vaihtoehdolta laivalta katoamisille, enpä tiedä onko laivalta mahdollista muuten kadota ilman ratkaisevia näköhavaintoja. Tosin siinä on varmaan täytynyt varta vasten kiivetä laidan yli, tai sitten ollut kippaaja heittämässä veteen. Ikäviä tapauksia kyllä, joiden soisi myös ratkeavan. Jos on oman käden kautta tähän ratkaisuun päätynyt, niin ikävä kyllä tapausta lienee tosi mahdotonta ratkaista. Mikäli taas on toisten toimesta kadonnut, riippuu valitettavasti todennäköisimmin tekijöiden omantunnon kolkutuksista. Surullista!Niin herättää, ja se tuntuu näissä tapauksissa olevan kovin, kovin yleistä, että valvontakamerat on olleet juurikin korjauksessa, tai muusta syystä eivät juuri oikeassa paikassa kuvanneetkaan.
"Jotenkin tuo vesistöön päätyminen tuntuisi loogisimmalta vaihtoehdolta laivalta katoamisille, enpä tiedä onko laivalta mahdollista muuten kadota ilman ratkaisevia näköhavaintoja."
Autokannen kautta se on teoriassa ainakin mahdollista. Jaa ... poistuukohan henkilökunta aina samoja reittejä kuin matkustajat, vai onko heille oma uloskäyntinsä??! ... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin herättää, ja se tuntuu näissä tapauksissa olevan kovin, kovin yleistä, että valvontakamerat on olleet juurikin korjauksessa, tai muusta syystä eivät juuri oikeassa paikassa kuvanneetkaan.
"Jotenkin tuo vesistöön päätyminen tuntuisi loogisimmalta vaihtoehdolta laivalta katoamisille, enpä tiedä onko laivalta mahdollista muuten kadota ilman ratkaisevia näköhavaintoja."
Autokannen kautta se on teoriassa ainakin mahdollista. Jaa ... poistuukohan henkilökunta aina samoja reittejä kuin matkustajat, vai onko heille oma uloskäyntinsä??! ...Missäs muuten Luotsin oviaukko sijaitsee? Autokannella?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missäs muuten Luotsin oviaukko sijaitsee? Autokannella?
Meinaatko että sen luotsioven saa auki matkustaja. No ei saa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meinaatko että sen luotsioven saa auki matkustaja. No ei saa.
Voihan se jäädä auki vaikka vahingossakin. Tosin melko varmasti pitäisi olla tietoinen missä se on, tai sitten harhailla sinne jotenkin todella onnekkaasti ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926526Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652039- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151247Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71126RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521025Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962