Ei ole totta...!

Meille oli tulossa ihana pikkukoira hellittäväksi kunhan olisi saanut pentunsa ensin hoidettua jotka luovutetaan nyt tulevana viikonloppuna.

Viime tingassa koiran meille tulo peruttiin hieman epämääräisin syin, sanoin että jos mieli muuttuu ota yhteyttä...

Takaisin tuli viesti että ensi kesänä ainakin saa tämän koiran pentuja...! Eli koiralla aiotaan teettää heti uudet pennut.

Nyt on surullinen ja paha mieli, koiruli on jätetty pennuntekokoneeksi, säälin pikkuista suunnattomasti:'(
4286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onko sillä nyt rek pennut? Eihän sille edes voi tulla niin nopeesti uutta juoksua, että sillä jo kesällä pennut olisi, tai no ehkä just ja just.
Aivan törkeetä.
Miksi olivat luopumassa siitä koirasta aiemmin?

Äänestä
  • voi olla jo noin 4kk päästä koska monella koiralla kierto jatkuu niin että normaali puolisen vuotta pysyy välinä pennuista huolimatta.Juuri muutamia viikkoja sitten muutaman ystävän kanssa teimme ilmoituksen kun oli nartulla huhtikuun viimeinen päivä syntyneet rekatut pennut ja muutamaa kuukautta myöhemmin kahden rodun risteytyspennut samalla nartulla,molemmissa pentueissa n 10 pentua,arvannet että narttu on varmaan ollut todella kovilla.Samassa kennelissä on toistaiseksi ollut enemmän risteytyksia kolmella rodulla kuin rekattuja puhtaita ja toki kasvattaja on allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen...mutta eipä tähänkään oikein mikään taho tahtoisi puuttua.

    Äänestä

  • old_profile_25873 kirjoitti:

    voi olla jo noin 4kk päästä koska monella koiralla kierto jatkuu niin että normaali puolisen vuotta pysyy välinä pennuista huolimatta.Juuri muutamia viikkoja sitten muutaman ystävän kanssa teimme ilmoituksen kun oli nartulla huhtikuun viimeinen päivä syntyneet rekatut pennut ja muutamaa kuukautta myöhemmin kahden rodun risteytyspennut samalla nartulla,molemmissa pentueissa n 10 pentua,arvannet että narttu on varmaan ollut todella kovilla.Samassa kennelissä on toistaiseksi ollut enemmän risteytyksia kolmella rodulla kuin rekattuja puhtaita ja toki kasvattaja on allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen...mutta eipä tähänkään oikein mikään taho tahtoisi puuttua.

    noi on kyl niin surkeita juttuja, niin ku ne koirat ois vaan pentukoneita!!!
    Mut iso syy on ihmisissä, jotka tollasia ostaa.

    Äänestä

  • Reissureeta kirjoitti:

    noi on kyl niin surkeita juttuja, niin ku ne koirat ois vaan pentukoneita!!!
    Mut iso syy on ihmisissä, jotka tollasia ostaa.

    rotumiksaukset on sellaisia joita moni haluaa ja kun hinta on rahapussille sopiva(paitsi mun mielstä)niin kauppa käy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sankster kirjoitti:

Meille oli tulossa ihana pikkukoira hellittäväksi kunhan olisi saanut pentunsa ensin hoidettua jotka luovutetaan nyt tulevana viikonloppuna.

Viime tingassa koiran meille tulo peruttiin hieman epämääräisin syin, sanoin että jos mieli muuttuu ota yhteyttä...

Takaisin tuli viesti että ensi kesänä ainakin saa tämän koiran pentuja...! Eli koiralla aiotaan teettää heti uudet pennut.

Nyt on surullinen ja paha mieli, koiruli on jätetty pennuntekokoneeksi, säälin pikkuista suunnattomasti:'(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu