Nykyään kun kamerakännykät ovat yleistyneet, niin ei voi tietää, milloin joutuu linssiluteeksi. Onko kamerakännykän käyttö sallittua vai kiellettyä yhteisissä pukeutumistiloissa, esimerkiksi aerobic-saleilla?
kamerakännykät
pukuhuoneessa
2230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
meinaan maalaisjärki. Jos jossain on kuvaaminen kielletty niin se koskee myös kännykkäkameroita siinä missä tavallisia kameroitakin. En nyt muista mikä laki kieltää kuvaamasta sosiaalitiloissa ja pukutilat eivät taatusti ole julkisia tiloja.
Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella sanoo pykälä, eli kiellettyähän se peiaatteessa on.
Salakatselu on kuitenkin asianomistajarikos, eli asianomistajan on oltava valmis lähtemään käräjille ennenkuin poliisi asiaa alkaa tutkimaan.
Rikoslaki
24 luku
6 § (9.6.2000/531)
Salakatselu
Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa
1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka
2) yleisöltä suljetussa 3 §:ssä tarkoitetussa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten,
on tuomittava salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava