Millaisia unia te näette? Oletteko naisia vai miehiä unissanne? Onko seksiunia?
Mä olen unissani enimmäkseen naisroolissa ja parissa unessa ollut raskaanakin. Olen nähnyt myös sellaisia unia, että olen vanhassa koulussani ulkonaisestikin tyttönä.
Mä olen unissani enimmäkseen naisroolissa ja parissa unessa ollut raskaanakin. Olen nähnyt myös sellaisia unia, että olen vanhassa koulussani ulkonaisestikin tyttönä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Unissa olen ihan omana itsenäni ja vieläpä nykyvaiheessani. Kun nuo ajatukset pyörivät prosessissa, niin nekin tulevat joskus mukaan uniin.
Seksiunet (ja tietenkin "märät unet") taisivat loppua hormonihoidon myötä. Tuohon varmaankin vaikuttaa libidon muuttuminen naistyyppiseksi (seksi ei enää ole mielessä joka käänteessä).
Olen unissani yleensä sellaisena ihmisenä, jona itseni ajattelen tämän ulkokuoren alla. Miespuolisena, yleensä tekemässä tavallisia arkiasioita. Painajaiset liittyvät yleensä juuri siihen nykyiseen peilikuvaan ja sen aiheuttamiin tuntemuksiin.
Seksiunet yleensä unohdan heti herättyäni, mutta silti muistan niitä nähneeni. Painajais-seksiunissa yleensä joku pakottaa minut naisen rooliin ja käyttää sitten hyväkseen (nämä muistan sen sijaan selkeästi).
Usein olen pelkissä sukkahousuissa yleisön joukossa...
,ja joskus miehenä, joka en ole minä (mutta sen sen kaiken silti sen tyypin silmissä), ja pari kertaa on kai ollut unia joissa olen ollut joku nainen.
Tosin nuorempana näin unia joissa olin tyttö. Ainakin nyt muistan yhden missä olin varmasti tyttö mitä vartaloon tulee (ei ollut vaatteita siinä unessa).
Useimmiten tuntenut olevani nainen, muttei mitään sellaista varmentavaa asiaa ollut.
Hyvänä kakkosena tulee sitten ne unet, jossa jokin asia kertoo tosiaan, että olen nainen.
Kolmantena sukupuolettomat.
Jaetulla neljännellä sijalla on, joissa olen raskaana tai sitten mies.