Näin minulla

Olen tavannut naisen mutta kuinkas ollakkaan seksin koittaessa lerpahti, siis kun sisään olisi pitänyt mennä ja tuntui että olen ihan jännittynyt. Vaikka kuinka yritin käsin saada seisomaan ni ei auttanut..Sen kokokin oli paljon pienempi ja kaikesta kummallisinta oli, että olisin pystynyt laukemaan vaikka se ei ollut edes kovana. Naisessa ei ole todellakaan vikaa. Mietin että onko ollut ongelmia aikaisemmin ja onhan niitä ollut mutta joidenkin aikaisempien ei juuri mitään. Kotona kun teen sooloseksiä niin se seisoo tosi kovana..En tiedä onko tämä korvien välissä vai elimellinen. Ai niin ja pahinta tässä kaikessa on se että naiset ovat jättäneet minut juuri tuon vaivan takia, joten en uskalla oikein tutustua kehenkään. En tiedä enään mitä teen kun olen ihan rikki kaikkien jättämisten takia..Muistelen niitä aikoja kun ei ollut ongelmia. Ikää on alle 30.
113068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kuvailit ongelmaasi hyvin ja syy voisi olla tosiaan korvien välissä mutta miten eteenpäin? sinuna kävisin lääkärillä ja pyytäisin reseptin viargraa.
Muutaman onnistuneen yhdynnän jälkeen voit hiljalleen vähentää annosta ensin puolikas tablettiin..sitten neljännekseen ja lopulta jättäisit lääkkeen.
Itse olen potenssi vammainen ja tyttömarkkinoilla ei ole koskaan ollut ongelmaa kun asiasta olen puhunut heti tuttavuuden alussa. Onnea sinulle mitä nyt sitten päätätkin asiassa tehdä!

Äänestä
  • ..tätä kommenttia.

    Äänestä

Pillerit on tietty omalla tavallaan helppo ratkaisu, mut kannattas myös panostaa noitten henkisten ongelmien ratkaisuun. Omalla miehellä kans samanlaista ollu, suorituspaineista johtuvaa. Meillä autto ihan se että kun kesken kaiken lerpahti, niin ei jätetty pettyneinä hommaa siihen vaan mies siirty sit tyydyttämään mua muilla tavoin, sormin jne. eli tavallaan unohdettiin penis vähäks aikaa. Kun penis sai olla rauhassa eikä siltä vaadittu mitään niin kyllä se siitä rupes sit taas heräilemään! Eli seisokkipakko pois sängystä, ei oo hyväks kellekään jos asenne on se että seksin ja miehen onnistuminen on kiinni vain ja ainoostaan kovuudesta.

Äänestä

kun itsekseen toimii ja naisen kanssa ei eli suorituspaineet ja pelko epäonnistumisesta pilaa kaiken..ja kun sama on toistunut muutamia kertoja niin pelko vaan pahenee.Tämä mitä nyt sanon aiheuttaa ryöpyn viestejä Besser wissereiltä jotka luulee minua kaupustelijaksi mutta kerron tämän kuitenkin sinulle.Tilaa netistä esom sigra blue 4kpl paketti (100 mg) ja puolita vaikka pilleri eka kerralla tai pistä jopa neljään osaan ja ota "muru" paria tuntia ennen toimintaa.Hintaa tulee kokeilulle vain jotain vajaa 15Euroo ja postikulut päälle kun taas Viagra kokeilu maksais lähelle 100 Egee.JOs haluat jutella asiasta lisää niin meilaa minulle [email protected] olen käyttänyt Viagraa,Cialista,Levitaa,pistoshoitoa jne jne joten puhun kokemuksesta.

Äänestä

min oon manne mun munna makssoo miljoonnii :F

Äänestä

Jännityksen aiheuttama adrenaliini on kuulemma oiva seisokin tappaja.

Äänestä

ja mene lääkäriin ja pyydä 100mg viagraa,ja kun tilanne vaatii, haukkaa pilleristä n.1/5;osa ja esileikki voi alkaa. lääke alkaa vaikuttaa n1/2 tuntia ottamisen jälkeen joten partnerin sytyttelyyn on kerrankin hyvä syy, eikä puoliso varmaan pahastu tästä.
lääke on kallista mutta muutamien käyttökertojen jälkeen alkaa itsetunto olla taas kohdillaan ja homma hoituu ilman lääkkeitä, ja jos ei hoidu niin hae uusi resepti.
ps.naiset tykkää lenkkeilyä harrastavista miehistä,arvaa miksi!

Äänestä

miesystäväni:)no tuskin,mut meillä samanlainen ongelma.ja en voi uskoa että vika olisi minussa.vai aiheutanko minä naisena miehelle niin kovat suorituspaineet ettei homma pelaa.olen seksuaalisesti erittäin aktiivinen,kyltymätön ja valmis lähes kaikkeen "normaalin" seksin rajoissa.

Äänestä

Tuohan on ihan normaalia, että kun pelkää tai jännittää paljon, niin saattaa lakata seisomasta... sitten tietty epäonnistumisien jälkeen sitä kuin odottaa että "no kohta se lerpahtaa taas" ja niinhän siinä sitte käy. Vika on korvien välissä, elimessä tuskin on mitään vikaa. Minä väittäisin että helpointa tuossa tilanteessa ois olla suhteessa, koska yhden illan hoitojen kanssa voi olla aika noloa alkaa kokeileen, jos se ei sitten onnistukaan. Mutta kun ensin rauhassa tutustut johonkin naiseen ja etenet vähitellen, niin voit varmasti selittää tilanteen myös naisellesi ja voitte yhdessä laittaa jutun onnistumaan!! Uskoisin että suurin osa naisista ymmärtäisi kun oikeasti selität asian ja painotat sitä, että vika EI ole naisessa, vaan että nainen on kyllä haluttava ja seksikäs, mutta että olet vain niin jännittynyt!! Omalla miehelläni oli suhteen alussa nimittäin juuri sama tilanne, ja vaikka häntä nolotti, niin hän puhui kanssani asiasta ja päätimme edetä vähitellen ja ilman paineita. Jos ei seissyt, niin tehtiin jotain muuta... ja kyllähän se erektio alkoi sitten pysymään ja nykyään seksi onkin aivan mahtavaa!! ;) Onnistuneiden kokemusten myötä paineet unohtuu! Suosittelisin kokeilemaan vakavaa suhdetta ja asiasta keskustelemista fiksun kumppanin kanssa ennen kuin alat popsimaan mitään pillereitä! Tsemppiä!

Äänestä
  • tuollainen ymmärtävä nainen..kyllä minäkin epäilen, että vika on korvien välissä, koska muutamat aiemmat epäonnistumiset ovat saaneet minut tähän oravanpyörään. Mietin viimeksikin ennen seksiä ,että pakko onnistua ja entäs jos se lerpahtaakin..no lopputulos oli arvattava. Häpeän ja ahdistuksen tunne oli valtava.. Kyllä minä uskon että joudun turvautumaan johonkin pilleriin, vaikka se onkin korvien välissä. Kyllä minä naistakin ymmärrän, jos ei halua olla koska kyllähän se on tärkeä juttu. Pitäisi saada taas itseluottamus takaisin..

    Äänestä

  • -Jarkko kirjoitti:

    tuollainen ymmärtävä nainen..kyllä minäkin epäilen, että vika on korvien välissä, koska muutamat aiemmat epäonnistumiset ovat saaneet minut tähän oravanpyörään. Mietin viimeksikin ennen seksiä ,että pakko onnistua ja entäs jos se lerpahtaakin..no lopputulos oli arvattava. Häpeän ja ahdistuksen tunne oli valtava.. Kyllä minä uskon että joudun turvautumaan johonkin pilleriin, vaikka se onkin korvien välissä. Kyllä minä naistakin ymmärrän, jos ei halua olla koska kyllähän se on tärkeä juttu. Pitäisi saada taas itseluottamus takaisin..

    Seksisuhteen kehittyminen kun tarvitsee aikaa varsinkin tällaisissa tilanteissa. Harmittaa kun toiset on niin törppöjä et heti alusta pitäs muka homman sujuu täysillä. Mihin on unohtunut toiseen ihmiseen totuttelu ja yhteinen opettelu. Meilläki miehen kans kesti oman aikansa ennen kun mies lakkasi ottamasta suorituspaineita, opeteltiin toistemme reaktioita ja mieltymyksiä sängyssä, eikä todellakaan oltu ensikertalaisia vaan kokeneita. Kömpelön alun jälkeen seksi on nyt parasta kokemaani (kiitos kulta)! Toivottavasti löydät naisen joka on sen verran terveellä itseluottamuksella varustettu että osaa suhtautua ymmärtävästi suhteen alun sänkyepäonnistumisiin eikä heti ottaisi itseensä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Jarkko kirjoitti:

Olen tavannut naisen mutta kuinkas ollakkaan seksin koittaessa lerpahti, siis kun sisään olisi pitänyt mennä ja tuntui että olen ihan jännittynyt. Vaikka kuinka yritin käsin saada seisomaan ni ei auttanut..Sen kokokin oli paljon pienempi ja kaikesta kummallisinta oli, että olisin pystynyt laukemaan vaikka se ei ollut edes kovana. Naisessa ei ole todellakaan vikaa. Mietin että onko ollut ongelmia aikaisemmin ja onhan niitä ollut mutta joidenkin aikaisempien ei juuri mitään. Kotona kun teen sooloseksiä niin se seisoo tosi kovana..En tiedä onko tämä korvien välissä vai elimellinen. Ai niin ja pahinta tässä kaikessa on se että naiset ovat jättäneet minut juuri tuon vaivan takia, joten en uskalla oikein tutustua kehenkään. En tiedä enään mitä teen kun olen ihan rikki kaikkien jättämisten takia..Muistelen niitä aikoja kun ei ollut ongelmia. Ikää on alle 30.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu