erään , jota ei oikeastaan koskaan ollut unohtanutkaan. Juuri tuollaiset siniset silmät hän muistaa ja huokaisee,...Hmmmm...
muistaa...
Natsa
43691
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Lue runo hoitsu, kyllä se sinisilmä sieltä aikanaan tulee takaisin..
Vastassa
Kirjoittanut: Nymfopoika, 15.11.2002 klo 20.38
Voiko kauniimpaa olla
kuin sinä
sateenvarjo mukanasi
laiturilla
Mitä nyt
kysyit kiusoitellen
kun en iloni peittämistä edes yrittänyt
Vastauksetta kuljimme yhdessä
hiljaista hiekkatietä
saaressa
sadekuuron yllättämässä
Vain uskollisuus tiellämme
yhteisen kohtalon
kiihkeästi täyttääksemme
ei totisesti mene sanat hukkaan...
*haaveilee*
Haaveile tarkkaan, unelmat toteutuvat..
*kyyristyy puun alle piiloon ja toivoo ettei hoitsu unelmoisi jälleen happokylpyjen antamisesta*
olen jo ihan kiltti, kun luin kauniit tekstisi :)
Sinun pitäisi kirjoittaa juonellinen kirja johon liittäisit kauniit tekstisi osaksi kirjaa...eli väliin kertovaa tekstiä ja väliin kauniita tekstejäsi, joissa olisi mukana tunteita ja tunnelmakuvia. En muista lukeneeni sellaisia kirjoja kovinkaan monta, ehkä sellaiselle olisi kysyntää...
*ainakin yksi varma lukija sinulla olisi jo tiedossa* :)
Rohkeutta :) ja rakkautta :)ja ripaus onnea :)
*sitä elämässä tarvitaan*
*nostaa päänsä varoen ketun kolosta pois*
*katselee hämillään ympärilleen*
*kurkistaa lehvästöjen ulkopuolelle*
*kävelee paljain varpain takaisin niitylle*
*tuhertaa puun lehdelle pieniä sanoja ja antaa sen tuulen vietäväksi*
Kukka
Kirjoittanut: Nymfopoika, 21.11.2002 klo 15.53
Sukulaistesi äärelle varoen
kumarrun anteeksi pyydellen
ihaillen sinua ihmettelen
niinkuin sielullani kykenen
Kuinka saattaisi viedä kukaan
sinunlaistasi maljakkoon sekaan
vain kuolemaa siten kylvien
itsekkyyttään teolla mylvien
Täällä siun on tarkotus olla
ilona mehiläisten kedolla
katsella kauniina ympärilles
houkutella kulkijoita luokses
Taitava olet kuin mikä
kieltää ei kukaan voi sitä
ilmasta nappaat hiilen lehtiin
rakentaen siitä tiesi tähtiin
Nuutuneenakaan et sano mitään
ihmisen on opittava se näkemään
anteeksi annat iät ja ajat
kunnes ihminen tappaa kukat
:)kaunis:)
Kuinka kaunista keväisin onkaan, nainen miettii ja huokaisee, nyt on ilmassa alkavan syksyn tuoksu. Miksi kesä menee niin pian ja miksi syksy saapuu niin varhain, - ja miksi minulla on sinua niin ikävä? Nainen sulkee silmänsä ja antaa viimeisten lämpöisten auringonsäteiden hyväillä rasittuneita kasvojaan, - on keino saada sielu lepäämään; sulkea silmät...nainen miettii...
Hiivin arasti silmät kiinni olevan hoitsun luo, valmistaudun hiljaisuudessa ja *plop* nykäisen viimein hänen korvaansa juuttuneen natsan jotta hän kuulisi paremmin illan lempeässä kesätuulessa havisevat lehdet, kuun nousemisen horisontin takaa, meren tyyntyvien laineiden loiskeen ja joutsenten lipumisen kuunsillan lomitse.
no nyt näkyy...liiankin hyvin...*Snif*
Ihan ilta, kauniita joutsenia, lempeä tuuli...*minä jään tähän*
Metsän siimeksestä hiipii tietäjä pitkine partoineen, lämäisee hellästi mutta tuhdisti hoitsua vasempaan lapaluuhun ja kuiskaa sen jälkeen hänen vasempaan korvaansa: "Sinä itse olet se kauneus jonka koet ympärilläsi. Nuo joutsenet, tuo meri, tämä auringon lämmittämä kallio, hengittämäsi ilma, tuo kuu ja nuo tähdet, kaikki ympärilläsi on osa sinua, myös minä.", on sitten hetken hiljaa ja hiipii takaisin metsän siimekseen.
tuota...näin myös kammottavia liskoja ja hirvittäviä käärmeitä, sekä kaikenlaista ikävää ja pelottavaa... saahan sen vielä lisätä sinne lammelle...
Nuih...*mene jo...ja vielä ihmettelet miksi kaikki rakastuvat sinuun?* Huis...
Mies pysähtyy. Veden pinta on yhtä tyyni, kuin hänen sielunsa. *muistot palaavat*
Peilipinnasta heijastuvat naisen kasvot. *mitä ihmettä* "Onko se hän... onko hän takanani....?" *epäröi katsoa*..................
kun jännittää?
*onko tällä onnellinen loppu vai vaan tuulen viemää?*
Mies muistaa, että nainen lupasi kirjoitella myöhemmin. Hän ryntää postilaatikolle. Siellä on vaaleanpunainen kirje, joka on huulten sinetöimä. Mies avaa kirjekuoren varovasti. Taittelee kirjepaperin auki. Nainen kirjoittaa, että..................................................................................
juonena taitaa olla
*kuinka pidetään hullua jännityksessä*
*hih*
Nainen hymyilee ilta-auringolle, leppeä tuuli puhaltaa hiuskiehkuran posken sileää pintaa vasten. Sorsat lipuvat peräkkäin vedenpintaa vasten, "kaikki on niin kaunista" nainen miettii, "olen tämän lämpimän illan kuningastar, kuinka onnellinen olenkaan tässä kivellä istuessani, ja haaveillessani..."
Mies lukee edelleen kirjettä. *hymyilee ja hymähtelee itsekseen*
Voi sitä tyttöä.......
myös hajuvedelle? Jos tuoksui, niin sitten se oli oikea rakkauskirje. Vaaleanpunainen ja suudelmin suljettuu...mmmm
Mitä siellä sitten luki? Odottaa jännityksellä ja pikkukauhulla...
*jatkoa*
...........*yrittää kurkkia kirjeen sisältöä miehen olkapään yli mutta hartiat ovat liian korkealla...kannattaisiko yrittää kainalon kautta?*
*lukee kirjettä puoliääneen*
"Olen luonasi ennen kuin huomaatkaan"....
*kääntyy katsomaan taakseen*
Siinä hän on...
*kaunis loppu*
The Endo
(Jollei naisella sitten ollut kädessään jati-matic...)
"Truut... truut...truut. Kuole senkin hullu sairaalamieli potilas".
*kauhistuu*
"Voi minua... minkä menin tekemään! Ammuin mieli sairaani... kuolemaan menemään.
Tviiuu tviiuu tviiuu! (poliisi saapuu)
"Menit sitten ampumaan valioluokan mielisairaalan stipendipotilaan!"
"Niin tein. Tuliko lähtö?"
"Lähtö tuli!"
"No hyvä... heitän vain Jati-maticin pakkopaidan päälle". (thumps)
(jepari kiskoo jaloista)
VÄLIAIKA... kahvia ja sairaalan vanhaa pullaa, sekä kuihtuneita ruusuja, sekä vaalean punaisia rakkauskirjeitä.
(Tämä oli kuitenkin unta vain)
Avaa silmänsä ja kesäillan ihanuus ei haihdu millään...Rannassa kasvavat ruohomättäät peilautuvat tyynestä vedestä muistuttaen luonnon ikuisuudesta ja ihmisen katoavaisuudesta. Ajatuskin rikkoo joskus ihmismielen syvän harmonian, se putoaa kuin kivi tyynen järven pintaan ja rikkoo seesteisen rauhan...Ja vaikka kivi painuukin pohjaan, on se siellä sittenkin niinkuin ajatus syvällä ihmisen sielussa...Miksi sielun kivet eivät katoa, miksi niiden särmät eivät hioudu vaikka aika kuluu? Aika huuhtoo rannan kivistä sileitä, ehkä aika hioo myös ajatukset...?
Nainen havahtuu ja nousee jatkamaan matkaansa, kaikkialla on niin kaunista ja rauhallista, kesäilta on kuin unelma.
Mies juoksee kymmenen kilometrin hikisen lenkin. Käy suihkussa, laittaa hieman tunnelmallista musiikkia soimaan. Istahtaa pyyhe lanteillaan kuistin lepodivaanille lasillinen viiniä seuranaan ja antaa iltatuulen kuivatella tummia hiuksiaan. *oh, this is life*
"Tjaah... ilta sen kuin nuorenee. Taidanpa tilata kyydin...
loppuratkaisua...
Onko elämässä lopullista ratkaisua? Vai onko niin että kaikki ratkeaa lopuksi? Hmmm mmmm?
Nainen tulee lähteelle, jonka peilikuvasta näkee tuhannet taivaalle nousseet tähdet. Vesi on virvoittavaa ja hän juo sitä käsiensä lomasta, ja huuhtoo sitä myös hiuksiinsa... Lähteen vesi on kirkasta ja valaisevaa...
Ja sitten marssii esiin pieni lauma...kääpiöitä?
Taksi pysähtyy tasokkaan tanssiravintolan eteen. Mies nousee autosta ja portieri tervehtii tuttavallisesti: "Tänään meillä onkin oikein spesiaali-ilta... kaikki on mahdollista". Mies lausuu mielessään: "Sitä minäkin toivon".
Salissa on täysi vauhti päällä. Mies tilaa lasillisen valkoviiniä. Hän katselee kuinka epätoivoiset sinkut ja yksinhuoltajat hakevat pakonomaisesti seuraa... edes hetkeksi.
Humalainen mies tönäisee ja selittelee, että: "Mä oon nähnyt sut jossain". Puistelee päätään. "Vauhdikas" nainen taputtaa häntä olkapäälle ja sopertaa: "Läheks tanssiin... kaunis poika"? Mies vastaa: "Ei kiitos... odotan seuraa".
Hän tuumii itsekseen: "Tällaista se on ja tulee aina olemaan".
Taitaa olla mahdotonta löytää henkevää seuraa näistä piireistä. Mutta... toisenkinlaista elämää voi olla olemassa.
Jaahas... olisikohan aika lähteä. Toivottaa ovimiehelle hyvää yötä ja kehaisee: "Jatkakaa samaan malliin".
Auto katoaa yöhön....
Keksittekste itse nuo runot?
Ne ovat aivan mahtavia.
Mä oon kateellinen teille kun en itse pysty tuollaiseen.
Taitaapi olla niin että kaikkia ei ole luotu runoilijoiksi.=(
Mä en ymmärrä miksi mutta näillä teidän runoillanna on minuun jokin salaperäinen käsittämättömän suuri vaikutus.
Ne ovat jotenkin niin kauniita ja jotenkin ne kertovat minulle itselleni jotakin itsestäni.
Ihan kuin ne runot on kirjoitettu mun ajatuksista.
Mun ajatukset ovat samanlaiset kuin teidän runonne, mutta itse minä en pysty saamaan ajatuksistani tekstiä.
Kiitän teitä suunnattomasti näistä runoistanne.
Pistäkää niitä pliiiis lisää.
se on tuo Nymfis, joka osaa runoilla, ja siitä olen samaa mieltä, että Nymfiksen runot ovat hyvin kauniita. Ehkäpä hän joskus laittaa kaikki kauniit tekstinsä kirjaksi...*odottaa sitä *
Minäkin olen joskus kirjoittanut runoja, mutta ne eivät hehku eikä niissä pala tuli...siksi niitä ei viitsi kirjoittaa :D paitsi kuin ihan joskus äkkiä ja salaa, niin ettei kukaan oikeastaan tiedä...
*väliaika, kahvia ja pullaa...odotetaan kunnes kaikki pienet kääpiöt ovat poistuneet lähteeltä..., myös julkisuuteen kelpaamatonta :)*
mä en ainakaan kopioi mitään tekstejä koskaan...eikös se ole jo lainvastaista ilman lähdetekstejä...
Eiköhän Nymfis ole kirjoittanut myös kaiken itse...Olisi hauskaa kirjoittaa Nymfiksen kanssa vaikka kuinka paljon, mutta en taida olla niin lahjakas.
Osaat sä sentään paremmin kuin minä=)
Mutta jos mä pystyisin ilmaista sen mitä päässäni on, sanoin, siitä tulisi aivan varmasti jotain tosi kaunista.
Mutta en pysty...sanavarastoni ei riitä...=(
*odottaa suunnattomalla jännityksellä loppua* ja epäilee että Tode ja Nymfi ovat saman persoonan hehkua ?...*
Todesta pitäisi tulla rakkauskertomuksien kirjoittajakuningas :))
Seuraavana aamuna auringon ensi säteet siivilöityvät itämaisin ornamentein koristellun sälekaihtimen lävitse, hyväillen lempeästi hänen kasvojaan. Kello on jo yhdeksän, mutta kesäisen sunnuntai-aamun mielestä ajalla ei ole mitään merkitystä.
Aamukahvilla parvekkeella on rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Pääskyt kisailevat järven yllä ja tuulikin on päättänyt viettää lepopäivän.
Eilinen ilta tuo huvittuneen hymyn hänen kasvoilleen. Kuinka nuo ihmisparat voivat päivästä toiseen käyttää elämäänsä tuolla tavoin. "No, ehkä se joillekin sopii, mutta ei minulle. Täytyy olla muutakin".
Mies laittaa levylautaselle klassista ja samalla hento miellyttävä tuoksu leijailee hänen tajuntaansa. "Hänen kirjeensä"... mies muistaa.
Hän päättää vastata tuohon unohtuneeseen lemmenviestiin. Mies muistelee noita yhteisiä ikimuistoisia hetkiä, joita viime kesän kuutamoiset yöt heille tarjosivat, kunnes syksyn tuulet heidät väistämättömään eron hetkeen saattoivat. Yhteiset unelmat varisivat, kuin lehdet lehmusten, alle ensi lumen.
Kirje on sinetöity. Mies antaa sen valkealle kyyhkylle, joka nousee siivilleen. On vaikea enää erottaa sitä kaukaisen taivaanrannan sinestä, joka hehkuu odotusta ja toivoa, ihmeellisestä uudesta tulevaisuudesta.
kaunista :)
*hymy*
niitä kääpiöitä oikeasti ollutkaan..."lainaus sadusta :)"
Nainen painautuu sammalien päälle lepäämään, ja katselee taivaan äärettömyyttä. Kun kerran kuolen, aion lentää jokaisen tähden luo tuomaan tervehdyksen ajallisesta maailmasta, kerron jokaiselle valolleni ainakin yhden tarinan maailmanajasta ajassa, jolloin aikana on vain ikuisuus. Sydämeni täyttyy kiitollisuudesta, niin paljon rakkautta ja hyvää...
Hän muistaa tuttaviensa elävien silmien tuikkeen, hän muistaa isäntänsä komean äänen.
Kaikki se on mennyt...
Liittoutuneet tulivat eräänä päivänä.
Sen muistaminen saa sydämmen vuotamaan verikyyneleitä vitivalkoiselle hangelle.
Pelkäätkö sinäkin maailmansodan syttyvän...Niin pelkään minäkin.
Pelosta vaan ei ole mitään hyötyä *halaa ja silittää hiuksia*
Onko parempi olo?
Se todellakin on pelottavaa. Mutta näyttää että se ei ole estettävissä.=(
Paljon ihmisiä kuolee aivan turhaan.
Kumpa kaikkea sitä ei tapahtuisi.
Kaikki olisi aina estettävissä jos vaan löytyisi hyvää tahtoa, mutta sitä on vaan aivan väärillä ihmisillä. Hyväntahtoiset ihmiset eivät taida nousta valtaan, vaan sinne nousevat ihan toisentyyppiset henkilöt.
*murehtii maailman kaoottisuutta, väkivaltaisuutta ja kärsimyksiä*
Siksi minä aina ajattelenkin, että täällä asuva on kuin taivaassa; kaikkea on, ei meiltä mitään puutu...
>>Siksi minä aina ajattelenkin, että täällä asuva on kuin taivaassa; kaikkea on, ei meiltä mitään puutu...
tätä länsimaista yhteiskuntaa...
Mitä täältä puuttuu? On rauhaa ja ruokaa, terveyspalveluja, puhdasta vettä, koulutusta ja edes jonkinlainen toimeentulo taattu niillekin, joilla ei ole vakituista työtä tai jotka opiskelevat. Kaikki muu on jo luksusta, kun perustarpeet on tyydytetty.
Tärkein puuttuu, rakkaus.
Ilman sitä kaikki muu on merkityksetöntä.
En usko että tällä hetkellä missään päin maapollolla on tarpeeksi rakkautta.
sitä on kyllä, mutta ihmiset vaan hukkaavat sen tyhjänpäiväisyyksiä jahdatessaan.
Kerron sinulle salaisuuden, vain sinulle ja sain sen perintönä isovanhemmiltani; sodankäyneiltä pienpuurtajilta, ainaista huolta ja vaivaa...mutta kuitenkin molemmat olivat hyvin iloisia ja elivät yhdessä yli neljäkymmentä vuotta. Ukkini sanoi:
Ei pidä olla tyytymätön siitä, mitä elämästä puuttuu, vaan täytyy olla onnellinen siitä, mitä elämässä on.
Ja usko pois, minun isovanhemmillani ei ollut paljon mitään ainakaan aineellisesti, mutta he olivat silti hyvin iloisia, kai siksi kun kumpikin tiesi, että yhdessä ollaan tapahtui mitä tahansa.
Se oli sitä rakkautta se.
Jep..
Taidatpa olla oikeassa.
Joo..kyllä..
>>Ei pidä olla tyytymätön siitä, mitä elämästä puuttuu, vaan täytyy olla onnellinen siitä, mitä elämässä on.
no ainakin se auttoi isovanhempiani, ukkini oli hyvin valoisa ja mummo myös, ja kun vertaan omaa elämääni sen ajan elämään, niin minun täytyisi olla kymmenen kertaa iloisempi ja tyytyväisempi..:)
Toivottavasti muistat aina isovanhempieni opetuksen, niin minäkin YRITÄN tehdä :)
Hyvää kevättä :)
Yritän muistaa, ja hyvää kevättä sullekkin=)