Myöskin minä haluaisin ohjeita kopan tekoon.Eräs henkilö kertoi Pauligilla olevan oikein kursseja,mutta en ole ko.sivuilta löytänyt sellaisia.Pusseja on kertynyt,kassia en halua,mutta lehti- ja paperikori olisi hyödyllinen.Asialliset neuvot meille molemmille olisi kullanarvoiset.
0Äänestä
hyppönen
Nettisivu ohjetta en ole löytänyt ,mutta yritän omin sanoin kertoa miten itse teen . Aukaise kahvipusseista takasauma ,ja ylä- ja alasaumat.Ompele kahvipussit pitkäksi riviksi yhteen.(kuva puolet vasttakkain ja ompelu kuvattomalta puolelta ). Pusseja ommellaan niin paljon riviin kun halutaan korin leveyteen, pituuteen ja korkeuteen ja ympärykseen. Muista panna yksi pussi aina enempi että saat liitos kohdassa laitettua jonkin matkaa limittäin ! Minä olen sitten silittänyt sanomalehden välissä pitkät pussi rivit "lastuiksi taiteltuina" eli taitan puoleta välistä kaksin kertaiseksi,sitten taitan puoleen väliin ja sitten vielä yksi taitos niin sulla on nyt noin 5cm kokoinen "lastu " silityettynä .Näin paksuilla lastuilla kun teet korin niin varmasti kestää vaikka minkälaista painoa ja ei muuta kuin pujottelemaan
Vastaukset 6
Vanhimmat

voi yhdistellä kahvipusseja.
Ohje löytyy tuolta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=98&conference=1500000000000072&posting=22000000016252396#22000000016252396
Muitakin keskusteluja on aikojen saatossa käyty, joten kannattaa käyttää tuota haku toimintaa, vaikka sanalla "kahvipussi".
http://www.kaspaikka.fi/keke/kahvipussikori.html
mä haluaisin kanssa vinkkejä kun tein kopan mutta reunat on lerpallaan. Voisitteko auttaa
punontaohjetta jopa kuvin
https://punomo.fi/pienta-kivaa/kahvipussisydan
https://anna.fi/muoti-ja-kauneus/muoti/tee-itse-punottu-kahvipussilaukku
https://kasitoitajapuutarhanhoitoa.wordpress.com/category/kahvipussit/
https://marli.vuodatus.net/sivut/vinopunonta-ohje-kahvipussikoppaan
http://haagakassaa.blogspot.fi/2011/12/kahvipusseista-punottuja-koreja-6lk.html
valmista kassia
http://luovatoteutus.blogspot.fi/2012/11/pari-kahvipussikassia.html