väärä tapasyyllinenolo

Kiusaajan motiivi on, että kiusattu antaa kiusata eli silloin kiusaaja ei joudu vastuuseen tekemisistään, jolloin kiusaaja pääsee vähällä ja silloin kiusaaja tavallaan mustamaalaa kiusattua, jotta kiusattu joutuu kantamaan vastuuta ja syyllisen tuntoa kiusaajan tekemisistä ja aivan turhaa. Jotkut kysyy kiusatulta että miksi annat kiusata? Mitä tuohon vastaat!? Eihän sitä kiusattu voi tietää. Mun mielestä toi on väärä tapa lähteä selvittämään asioita. Siinähän sitä kiusattu juuri saa sen syyllisyyden tunteen, näin mulle on käynnyt. Miksi ihmiset eivät tajua kysyä kiusaajalta että miksi hän kiusaa!? Ehkäpä juuri siksikin kiusaaja tajuaisi tekonsa ja oppisi pyytämään anteeksi eikä taas vastaavasti kiusatun silloin tarttis tuntea syyllisyyden tunteita. Siis kysynkin onko sitten raiskatun vika tulla raiskatuksi taikka murhatun vika tulla murhatuksi!?!!!
0244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


entinen kiusattu vuosia kirjoitti:

Kiusaajan motiivi on, että kiusattu antaa kiusata eli silloin kiusaaja ei joudu vastuuseen tekemisistään, jolloin kiusaaja pääsee vähällä ja silloin kiusaaja tavallaan mustamaalaa kiusattua, jotta kiusattu joutuu kantamaan vastuuta ja syyllisen tuntoa kiusaajan tekemisistä ja aivan turhaa. Jotkut kysyy kiusatulta että miksi annat kiusata? Mitä tuohon vastaat!? Eihän sitä kiusattu voi tietää. Mun mielestä toi on väärä tapa lähteä selvittämään asioita. Siinähän sitä kiusattu juuri saa sen syyllisyyden tunteen, näin mulle on käynnyt. Miksi ihmiset eivät tajua kysyä kiusaajalta että miksi hän kiusaa!? Ehkäpä juuri siksikin kiusaaja tajuaisi tekonsa ja oppisi pyytämään anteeksi eikä taas vastaavasti kiusatun silloin tarttis tuntea syyllisyyden tunteita. Siis kysynkin onko sitten raiskatun vika tulla raiskatuksi taikka murhatun vika tulla murhatuksi!?!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu