Oletteko kokeneet

Joissa olette löytäneet naisellisuutenne ja taipuneet kokeilemaan eri asioita ja jopa odottamaan itseltänne enemmän naiseutta joskin jonkin mutkan kautta olisi löytynyt myös miehuus ja tyytyväisyys miehenä?
2877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nämä roolit ovat yhdistyneet yhdeksi ja samaksi ja se on upea kokemus kun tuntee olevansa naisena kumpaakin yhtä aikaa. Toki tuo miehuuden kokeminen on väärä sana, koska ne asiat, jotka koin miehekkäiksi, koin ne oman roolimaailmani kautta. Eivät ne sen miehekäämpiä tai naisellisempia ole, ovat osa ihmisyyttä.

Mutta se oli yllätys että itsensä löytämisen jälkeen minulla alkoi seksuaalisuuden kehittyminen. Ehkä syynä olivat voimakkaat itsekiellot ja väärä kroppa koska en osannut suhtautua seksuaalisuuteeni aikaisemmin.

Äänestä

En ole ihan varma onko tämä myös minulle tarkoitettu kysymys. Olen kokenut naisellisuuden tunteita itsessäni, antaessani itselleni luvan olla mies joka nauttii (ei seksuaalisesti) pukeutumisesta naisten asuihin. Se on tuonut esiin tunteita joita en aiemmin ollut kokenut.

Silti koen olevani mies josta löytyy myös tuo naisellinen osa. Siihen on alkanut liittyä myös taipumus ajatella monissa kohdin naisellista näkökulmaa eri asioihin. Kuitenkaan se ei ole saanut edes unta näkemään mistään muuttumisesta ruumissani ulkoisesti naiseksi. Olen tähän tyytyväinen elämässäni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tunteita kirjoitti:

Joissa olette löytäneet naisellisuutenne ja taipuneet kokeilemaan eri asioita ja jopa odottamaan itseltänne enemmän naiseutta joskin jonkin mutkan kautta olisi löytynyt myös miehuus ja tyytyväisyys miehenä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu