Mustalaiskiintiö

Valko lainen

Kirjoitin aiheesta tuonne politiikka keskustelun puolella, mutta ajattelin tännekkin kun täällä niin usein kirjoitetaan mielipiteitä mustalaisista.
Siis eikö olisi oikein jos eduskunnassa täytyisi olla varattuna paikka vähintään yhdelle mustalaiselle. Jokapaikassahan on niitä sukupuolielimeen perustuvia kiintiöitä, mutta kansanedustuslaitoksessa pitäisi olla edustaja joka edustaisi myös vähemmistäkansaa eli mustalaisia. Ehkä me ymmärtäisimme asioita paremmin jos näin olisi.

27

3478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mie..

      5 000 000 / 200 = 25000 siis suunilleen 25000 asukasta kohti on yksi kansanedustaja joka valitaan äänestämällä vain ääniä, siis ehdokas kehiin.

      • ehdokkaaksi

        Ei ole romani,mutta hyvä heitä edustamaan olisi Marko.

    • Rapurapurallaa

      Ruotsinsuomalaisten edustus siellä jo on. Mutta onko lappalaisten edustus? Eikös sinne samantien tarvita myös pakolaisten edustaja? Kyllähän vähemmistöryhmiä riittää, kun tarkemmin niitä miettii. Kohtahan eduskunnassa ei olisikaan muuta kuin vähemmistökansan edustajia :D

      Itse en henkilökohtaisesti näe, että mustalainen eduskunnassa mitenkään erityisesti lisäisi valtaväestön ymmärtämystä mustalaisia kohtaan. Ihmisiä ja yksilöitä siinä missä valkolaisetkin, ja ihmisten mielipide kansanedustajista kun on mitä on, en jaksa uskoa että kansanedustajan virka ainakaan edistäisi mustalaisten mainetta.

      • Veltto W-----

        Markolla on liian kielteinen asenne ns. tavallisia duunareita vastaan.
        Köyhien puolta Marko kyllä varmaan pystyisi pitämään, mutta eduskunta on sellainen paikka jossa täytyy ajatella myös muita. Ei voi pelkästään ajatella yhtä tiettyä ryhmää vaan kokonaisuutta.

      • camomilla

        ÖÖK TAIDAT ITSE OLLA TUMAA HEIMOA, NIMIMERKKISI KERTOO JOTAIN. VAIKKA NYT NOI OLETKIN KIRJOITTANUT.

    • eli marko

      Lind! imatran oma poika......

      • KAALO

        JOS SIE TARKOITAT TOLLA ETTÄ PUOLIKAS MARKOA NI SE EI OO MUSTALAISTA MISTÄÄ EHKÄ ITESTÄÄ LUULEE OLEVASA IHA SUOMALASIA ON

      • santta lucia
        KAALO kirjoitti:

        JOS SIE TARKOITAT TOLLA ETTÄ PUOLIKAS MARKOA NI SE EI OO MUSTALAISTA MISTÄÄ EHKÄ ITESTÄÄ LUULEE OLEVASA IHA SUOMALASIA ON

        Lindi on kuule ihan puti puhdas valtaväestöön kuuluva mies, eikä se todellakaan esitä edes mitään sellaista.Jos markon vaimo on romaani niin se ei tarkoita sitä, että marko olisi..

        Olet joku kieroutunut yksilö

      • aikoihi eletty
        santta lucia kirjoitti:

        Lindi on kuule ihan puti puhdas valtaväestöön kuuluva mies, eikä se todellakaan esitä edes mitään sellaista.Jos markon vaimo on romaani niin se ei tarkoita sitä, että marko olisi..

        Olet joku kieroutunut yksilö

        laitetaan samalla yks somalialainen kuule eiköhän jatketa samalla kaavalla koska kun laitetaan yks mustalainen sinne tulee valitus pakolaisilta ja annetaan yksi pakko pakolaisille ja sitten toinen virolaisille ja kohta huomaamme että ei ole enää yhtään suomalaista eduskunnassa

      • Fin Valko
        aikoihi eletty kirjoitti:

        äänestyspiirit on jaettu juuri siten että saadaan monista puolueista ja eripuolilta suomea edustajia eduskuntaan, mutta mustalaiset on unohdettu tyystin. Mustalaisilla ei ole edustusta. Ahvananmaallakin on vaikkei saisi kuin pari ääntä. Mustalaiset ovat tätä maata asuttaneet satojen vuosien ajan, eikä heillä ole tärkeimmässä päättävässä elimessä ollut edustusta lainkaan. Nimetkää yksikin kansanedustaja joka edustaa mustalaisia? Kyllä heilläkin pitäisi olla edustus. Eli mustalaiset voisi jakaa omaksi vaalipiirikseen samalla tavoin kuin Ahvenanmaan, että joku heitäkin edustaisi. Mustalaiset ovat kieltämättä samanlaisessa asemassa kuin pakolaiset, mutta satoja vuosia Suomea asuttaneena mustalaisten asema pitäisi olla parempi.

      • romanien asialla!
        Fin Valko kirjoitti:

        Kuuluu mm. Elämä ja Valo (romaniyhdistys) hallitukseen jne. Että onhan noita. Mikäköhän mahtaa olla ketjun aloittaneen kirjoittajan motiivi? Samahan se on, kuka siellä romaneja edustaa, kunhan vain edustaa, eikö? Niin, ja onhan meillä presidenttinäkin Tarja Halonen (entinen romaniasian neuvottelukunnan Puheenjohtaja).

        Tarvitseeko romanien asioita ajaakseen olla romani? Miksi tarvitsee?

        Luultavasti kirjoituksen aloittaja itse on romani, joka pyrkii eduskuntaan. Huono keskustelunaloitus, sillä pahimmillaan romanien asioita hoitamaan romani- ajattelutapa lisää vain rasismia! Voivathan jotkus ymmärtää, ettei romanit tahtoisi ajaa kuin omia asioitaan ja tämähän ei pidä ainakaan kaikkien kohdalla paikkaansa. On tietysti joitakin, joiden kohdalla näin on, valitettavasti.

      • juuh.....
        romanien asialla! kirjoitti:

        Asianajaja ei aja kenenkään asioita ilmaiseksi. Romanit ovat olleet naiselle imagon luomisessa tärkeitä ja toimineet yhtenä ponnahduslautana politiikassa. Nythän kurkoitetaan jo kauemmas.
        Sen kyllä uskon että Kankaanniemi edustaa myös romaniväestöä, mutta jo pelkästään romaniedustajan läsnäololla olisi symbolista merkitystä.
        Noin yleensä kaikista kiintiöistä sen verran että sukupuolielimen perusteellahan tehdään jotakin kiintiöitä ja seksuaalisen käyttäytymisen perusteella, mutta niitä kiintiöiden syitä ei edes tarvitsisi ellei niistä tehtäisi numeroa. Monikaan virkamies ei tarvitse työssään sukupuolielimiä. Mustalaisuus on kuitenkin ulospäin näkyvä asia.
        En ole mustalainen, etten siksi tätä kirjoita. Vaan ajattelin kun eduskunnassa on 200 edustajaa joista hyvin moni ei edusta kuin itseään ravintolan baaritiskillä, niin se ei olisi keneltäkään pois jos eduskunnassa olisi vaikka yksi mustalaisedustaja.

      • kauan elänyt
        juuh..... kirjoitti:

        Muistaakseni Keskustapuolueen kansanedustaja, entinen eduskunnan varapuhemies ja europarlamentaarikko Mikko Pesälällä on suonissaan romaniverta. Pesälähän on sanonut kun häneltä on kysytty missä hän asuu "hai, ei tumma asu, tumma liikkuu!" Liekö urbaani legenda?

      • santta lucia:=)
        romanien asialla! kirjoitti:

        Kuuluu mm. Elämä ja Valo (romaniyhdistys) hallitukseen jne. Että onhan noita. Mikäköhän mahtaa olla ketjun aloittaneen kirjoittajan motiivi? Samahan se on, kuka siellä romaneja edustaa, kunhan vain edustaa, eikö? Niin, ja onhan meillä presidenttinäkin Tarja Halonen (entinen romaniasian neuvottelukunnan Puheenjohtaja).

        Tarvitseeko romanien asioita ajaakseen olla romani? Miksi tarvitsee?

        Luultavasti kirjoituksen aloittaja itse on romani, joka pyrkii eduskuntaan. Huono keskustelunaloitus, sillä pahimmillaan romanien asioita hoitamaan romani- ajattelutapa lisää vain rasismia! Voivathan jotkus ymmärtää, ettei romanit tahtoisi ajaa kuin omia asioitaan ja tämähän ei pidä ainakaan kaikkien kohdalla paikkaansa. On tietysti joitakin, joiden kohdalla näin on, valitettavasti.

        Ensinnäkin elämä ja valo ei kuulu eduskunnan riveihin ja jos nyt oikein ymmärsin tämän keskustelu aiheen, niin on nimen omaa kyse siintä että suomen eduskunna/ siellä päättävien henkilöiden mukaaan kuuluisi myös romani.

        Eihän siellä eduskunnassakaan nyt päätä joku yksi tyyppi, suomemme asioista niin ei myöskään yksi romani niin tekisi vaan kaikki siellä yhdessä päättävät, eli ei pelkoa siintä lainkaa olisi.

        Minusta romanit kuuluvat meidän maahamme, sillä ovatha he jo täällä suomessa satoja vuosia oleet, olisi hienoa jos eduskunnan riveissä näkyisi myös romani.

        Tarja Halonen on kyllä toiminut,joskus romani neuvottelukunna puheenjohtajana. Mutta edeleenkin painotan sitä, että nyt on kyse eduskunnan riveistä ja romaneita siellä ei ole.

        kysyit tarvitseeko romanien asioita ajaesaan olla romani:Ei se nyt välttämättä tarvitse olla, mutta itse romaani osaa paremmin kultuurinsa asia tuoda esilleja kertoa niistä paremmin, kuin valta väestöön kuuluva ihminen, sillä asian tuntia itse on aina paras siinnä.

      • santta lucia:=)
        aikoihi eletty kirjoitti:

        laitetaan samalla yks somalialainen kuule eiköhän jatketa samalla kaavalla koska kun laitetaan yks mustalainen sinne tulee valitus pakolaisilta ja annetaan yksi pakko pakolaisille ja sitten toinen virolaisille ja kohta huomaamme että ei ole enää yhtään suomalaista eduskunnassa

        Kuinka sä voit verrata somaleita romaneihin? ensinnäki romani eivät ole pakolaisia!!! vaan ovat eläneet suomessa satoja vuosia ja jopa taisteleet isänmaamme puolesta.

        Tutkisit vaikka historiaa ensin, ennen kun kommentoit.

        Somali jotka ovat tuleet tänne pakolaisina ovat pakolaisia, mutta jos somalit perustavat perheitä suomessa, onvat heidän lapset suomalaisia. sillä ne lapset saavat aikuisena itse valita kumman kansalaisuuden ottava itseleen, tiesitkö sen??

      • KULKIA;=)
        KAALO kirjoitti:

        JOS SIE TARKOITAT TOLLA ETTÄ PUOLIKAS MARKOA NI SE EI OO MUSTALAISTA MISTÄÄ EHKÄ ITESTÄÄ LUULEE OLEVASA IHA SUOMALASIA ON

        SIE TAIJAT OLLA JOKU MUSTALAISTEN TUNTIA VAI OOTKO OLLU NIILLÄ KEN TIE KIERTOPALKINTONA?

        NO JOS NIIN ON NIIN YMMÄRRÄN JOTEN KUTEN SIUN HERJAUKSEN MARKOSTA, ETTET VAA ITE OIS SELLANEN MIKSI MARKOA KOITAT SYYTÄÄ, ELI KOITAT OLLA OLEVINAAN KUIN MUSTALAISET.

        TUNNEN KUULE MARKON JA SE EI KOITA OLLA EES NIINKUIN MUSTALAISET.

      • koirille dynyä!
        santta lucia:=) kirjoitti:

        Kuinka sä voit verrata somaleita romaneihin? ensinnäki romani eivät ole pakolaisia!!! vaan ovat eläneet suomessa satoja vuosia ja jopa taisteleet isänmaamme puolesta.

        Tutkisit vaikka historiaa ensin, ennen kun kommentoit.

        Somali jotka ovat tuleet tänne pakolaisina ovat pakolaisia, mutta jos somalit perustavat perheitä suomessa, onvat heidän lapset suomalaisia. sillä ne lapset saavat aikuisena itse valita kumman kansalaisuuden ottava itseleen, tiesitkö sen??

        Mannithan oikeita suuria sotasankareita ovat! Omia ampuivat! Ovat olleet suomessa satoja vuosia mutta eivät vieläkään ole oppineet tavoille! Lopettaisivat sen suvun kesken kuksimisen niin ei tulisi niin paljon vikaisia lapsia! Manneilta oikeudet pois ja karkotus Afrikkaan! Manneja vihataan ympäri maailmaa jo niin voisivat yrittää onneaan nyt afrikassa. Somalit on ainakin kymmenessä vuodessa oppineet paremmin tavoille kuin mannit 200 vuodessa! Ps. Lindi on venkula hörhö ja semmoisena se myös pysyy! Miten kävi edellisellä kerralla lindille kun pamahti uskoon? Kuinkahan kauan usko nyt kestää? Hyvä marttyyri Marko! Mitä tuli aikanaan sählättyä niin ei taida se sinun jumala unohtaa!

      • camomilla
        koirille dynyä! kirjoitti:

        Ensinnäkin jos et ole tutustunut suomen historiaan, niin tutustu ihmeessä.

        Sinut pitäisi lähetää sinne afrikaan, tutustumaan se maan anteihin.

        Pakko kysyä: onko sinulla lindiä jotain vastaa, tiesitko että se on mies paikalaan jos tarvis vaatii

    • kun tummat kerran saapuu ta...

      www.ikry.org sivuihin sillä imatralle on perustettu romaniyhdistys.

      • Haaaageeeerttt

        Jumalauta miehä se liitytytän koko hagertin perheen 30 egellä ja sit voin myyvä carinan keskustelu palstalla. Huomio hagertit nyt ollaan jäsenijä! Ps. älkää kaupitelko piriä keskustelu palstoilla kun polliisi sitä kovasti kattelee! Nyt mie lähen talleille ja vedän itteni kiikkuun kun on meillä noin mainio kristillinen yhdistys! Myö ollaa niin uskovaisia että tie taivaaseen on auki! Mie olen ite puukottanu hengiltä kolme ja kaikki neljä siskoa olen myös nainut.

      • nainen mustissa;=)
        Haaaageeeerttt kirjoitti:

        Kuulepas sie poika, sie lopeta se pirin kaupaaminen siellä keskustassa. kirjoituksesi on mennyt tutkintaa et sillai.

      • Kuvaputkitehdas
        Haaaageeeerttt kirjoitti:

        Jumalauta miehä se liitytytän koko hagertin perheen 30 egellä ja sit voin myyvä carinan keskustelu palstalla. Huomio hagertit nyt ollaan jäsenijä! Ps. älkää kaupitelko piriä keskustelu palstoilla kun polliisi sitä kovasti kattelee! Nyt mie lähen talleille ja vedän itteni kiikkuun kun on meillä noin mainio kristillinen yhdistys! Myö ollaa niin uskovaisia että tie taivaaseen on auki! Mie olen ite puukottanu hengiltä kolme ja kaikki neljä siskoa olen myös nainut.

        Tunteilu sikseen. Romanien asioita olisi todella hyvä toimittaa eduskuntakeskusteluissa ilman välikäsiä. Lapsuuteni ystäväpiiriin kuului romaneita ja vaikka vuosikaudet olimme ystäviä, niin en siltikään ymmärrä kaikkia romanikulttuuriin liittyviä asioita.

      • Äänestä!
        Kuvaputkitehdas kirjoitti:

        Tunteilu sikseen. Romanien asioita olisi todella hyvä toimittaa eduskuntakeskusteluissa ilman välikäsiä. Lapsuuteni ystäväpiiriin kuului romaneita ja vaikka vuosikaudet olimme ystäviä, niin en siltikään ymmärrä kaikkia romanikulttuuriin liittyviä asioita.

        Siinä nainen paikallaan, tosin äänestäjien täytyy olla Helsingin vaalipiiristä. Mutta jos tunnette romaneita sieltä, kehottakaa äänestämään ja tietysti valtaväestö myös!

    • Anonyymi

      Mie pelekään ja kammoan romaneita. Tuloo inho olo,jos näkee jossain ja pitää mennä äkkii kauas. Ja nyt vielä enempi etoo. Voisko heille oman asuinalueen laittoo?

    • Anonyymi

      Aivan turha laitos koko eduskunta, Hitler vaan valtaan, niin asiata hoituu, eihän tästä muuten mitään tule. Kaasua vaan lisää.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Samaa mieltä! Vaikka ulkönäöltä muisttittivat romaneja on törkeää sanoa rotuun viittaavia tuntomerkkejä. Todennäköisesti kauppatieteenmaistritinsinööritkolmentoistalaudaaturinylioppilaatlevyseppähitsaajat asialla.
        V

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1957
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      10
      1691
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      15
      1638
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1527
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1485
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1400
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1377
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      650
      1271
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1213
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      10
      1168
    Aihe