Ikälisät

Olen katsellut siivoojan paikkoja ja yhden paikan sain. Mutta kiinnostaisi, että maksetaanko
siivoojille ikälisiä niinkuin muille ammattiryhmille
aina muutaman virkavuoden jälkeen, ja saako lomat
pidennettynä kun palvelusvuosia kertyy tarpeeksi
tai osan lomastaan jättää talveksi ?
51913
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

saa ne ikälisät ja pidennetyt lomat ainakin kunnan palveluksessa olevat,yksityinen on sit eri asia

Äänestä

Lassila&Tikanoja maksaako ikälisiä, ? kaupungin tai
valtion leivissä siellähän ne rahat tulee tiliin
automaattisesti, mutta yksityisellä puolella tietysti linssiin sahataan siivojia palkanmaksuissa.

Äänestä
  • maksaa ainakin mulle lisät, pienethän ne vaan on.

    Äänestä

Ammattiliitosta saat tarkan tiedon ikälisien maksuista ja lomista. Tässä kuitenkin jotain alalla yli 20 vuotta olleelta: Täydeltä lomanmääräytymisvuodelta saat YKSITYISELLÄ PUOLELLA 30 päivää vuosilomaa (lauantai lasketaan lomapäiväksi). Yhteensä siis viisi viikkoa, josta 4 pidetään kesällä. Täysi lomanmääräytymisvuosi on karkeasti ottaen sellainen, jossa olet ollut joka kuukausi vähintään 13 työpäivää töissä (lomapäivät ovat työpäivän veroisia). Edelleen yksityisellä saat kokemuslisiä alalla suoritettujen työvuosien mukaan. Osoituksena kelpaa työtodistukset, joissa on vähimmäispituus jokunen kuukausi eli aivan lyhyitä työsuhteita ei lasketa. Myöskään kunnan palvelusta ei tarvitse muistaakseni hyväksyä. KUNNALLA JA VALTIOLLA ON PAREMMAT EDUT: Loman pituus määräytyy työvuosiesi mukaan; vähintään saat saman, kuin yksityisellä. 10 vuoden palvelussuhteen jälkeen pääset nauttimaan 38 päivän vuosilomasta, johon ei lasketa lauantaita lomapäiviksi. Kunnan loman pituus on siis 7 ja puoli viikkoa (yksityisellä saat 5 viikkoa). Myös palkkaus on kunnilla parempi; kunnalla lähtökuukausipalkka on noin 1300-1500 euroa. Yksityiseen ero on 100-300 euroa.

Äänestä
  • kokemuslisät alka
    oivvat karttua vuodesta 1977 lähtien, jos en väärin muista. Sitä aikaisempia työsuhteita ei oteta kokemuslisissä huomioon, onko näin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harakka kirjoitti:

Olen katsellut siivoojan paikkoja ja yhden paikan sain. Mutta kiinnostaisi, että maksetaanko
siivoojille ikälisiä niinkuin muille ammattiryhmille
aina muutaman virkavuoden jälkeen, ja saako lomat
pidennettynä kun palvelusvuosia kertyy tarpeeksi
tai osan lomastaan jättää talveksi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu