Näin eilen

Kadulla käveli erään turkisliikkeen edustalla kauhen näköinen, luultavasti joksikin ihmisen lähisukulaiseksi luokiteltavan iljetys. Sillä oli roikkuvat vaatteen riekalleet yllään ja lävistyksiä likainen naama lähes täynnä. Jotain sekavaa kylttiä kantoi ei siitä ottanut pirukaan selvää, mitä siihen oli töheretty. Luultavasti heroiini humalassa töhritty. Jälkeensä jätti hajuvanan, haisi selvälle paskalle ja joku äitelän imelä lemu. Poltteli samalla kait jotain hassista. Noin 10 metrin välein siitä kuului jotain käsittämätöntä mölinää, jotain ketuista ja turkista se älähteli.
Poliisiauto seurasi sitä kuvatusta pienen välimatkan päästä. No, kävelin siitä kaduntoiselle puolelle, en sen takia ettäkö pelkäsin mutta se haju ja selvästi näykyi kun kirput hyppivät vaatteilla.
Ajattelin siinä sekavilla tunteillani että herra jumala kuinka alas sitä voi vaipua.
4498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaikkapa hakenu kaupasta pesupulveria ja sankollisen vettä, ja kaatanu ensin sen pulveripaketin kauluksesta sisään ja perään sen vesisankollisen.

Kun se olisi ruvennu siitä riuhtomaan ja veuhtomaan niin sehän olisi ollu kuin kun pesukone ja kohta joka lahkeesta olisi vaahto pursunu kaaaheata vaahtie.

Ainahna sitä jotain pitäisi keksiä lähimmäisen autamiseksi. HÄH?

Äänestä
  • Nykyisin yleisen elukan nimeltä Narkomanius rex;in.ennen oli paljon alkoholismus tenux,ia.
    viimeksi mainitut eivät hajusta huolimatta olleet vaarallisia.Narkomanius rex taas voi olla vaarallinenkin ja arvaamaton.Usein se kuuluu evr tai johonkin muuhun suojelujärjestöön.Osan narkomanius rex käyttämistään polttoaineista kasvattaa itse osa taas on hankittu varastamalla.
    Evoluution seurauksena narkomanius on syrjäyttämässä alkoholismus tenuxin,se röyhkeämpänä otuksena valtaa elin tilan itselleen.
    Luonnonsuojelujärjestöjen olisikin aika alkaa suojelemaan alkoholismusta sillä se alkaa olla harvalukuinen ja uhanalainen.

    Äänestä

  • UPDATE_7644903 kirjoitti:

    Nykyisin yleisen elukan nimeltä Narkomanius rex;in.ennen oli paljon alkoholismus tenux,ia.
    viimeksi mainitut eivät hajusta huolimatta olleet vaarallisia.Narkomanius rex taas voi olla vaarallinenkin ja arvaamaton.Usein se kuuluu evr tai johonkin muuhun suojelujärjestöön.Osan narkomanius rex käyttämistään polttoaineista kasvattaa itse osa taas on hankittu varastamalla.
    Evoluution seurauksena narkomanius on syrjäyttämässä alkoholismus tenuxin,se röyhkeämpänä otuksena valtaa elin tilan itselleen.
    Luonnonsuojelujärjestöjen olisikin aika alkaa suojelemaan alkoholismusta sillä se alkaa olla harvalukuinen ja uhanalainen.

    Ihan selvä todiste evoluutiosta. Miksei kukaan tiedemies oo tuota huomannu.

    Tuli mieleen, että tämä narkomanius rex on selvästi monimutkaisempi otus, koska se laji pystyy imemään "polttoaineensa" jopa toiselta puolen maapalloa,(afganista) siis saa rakennettua omituiset pillistönsä kaikenmaailman torjuntatoimenpiteistä huolimatta pimeyttä ja lain ulkopuolisia reittejä pitkin ja poikkeuksellisen tehokkaasti, tappioista huolimatta.
    Ja mikä hämmästyttävintä, ne saa jopa meidät kuljettamaan heitä ilmaiseksi ambulansseilla teho-osastolle ja poliisit suojelevat heitä jopa toisiltaan ja sitten heidät viedään lepäämään ns.vankiloihin, joissa on hyvät ruuat ja täydellinen ylöspito vuosikausia, eikä maksa paljon-siis heille.

    Äänestä

,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hirveitä.. kirjoitti:

Kadulla käveli erään turkisliikkeen edustalla kauhen näköinen, luultavasti joksikin ihmisen lähisukulaiseksi luokiteltavan iljetys. Sillä oli roikkuvat vaatteen riekalleet yllään ja lävistyksiä likainen naama lähes täynnä. Jotain sekavaa kylttiä kantoi ei siitä ottanut pirukaan selvää, mitä siihen oli töheretty. Luultavasti heroiini humalassa töhritty. Jälkeensä jätti hajuvanan, haisi selvälle paskalle ja joku äitelän imelä lemu. Poltteli samalla kait jotain hassista. Noin 10 metrin välein siitä kuului jotain käsittämätöntä mölinää, jotain ketuista ja turkista se älähteli.
Poliisiauto seurasi sitä kuvatusta pienen välimatkan päästä. No, kävelin siitä kaduntoiselle puolelle, en sen takia ettäkö pelkäsin mutta se haju ja selvästi näykyi kun kirput hyppivät vaatteilla.
Ajattelin siinä sekavilla tunteillani että herra jumala kuinka alas sitä voi vaipua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu