Täällä on monet jo eläkkeellä, mutta usein käydään sitäpaljon fiksua keskustelua täällä, että neuvokaatten minua.
Minulla on työkaveri, joka päivästä toiseen, viikosta toiseen vyöryttää yksityiselämänsä minun ja muittenkin työkaverien kuultavaksi isoon ääneen pitkinä monologeina. Ei ole kohtaamista, jossa emme saisi kuulla hänen lastensa sairaudet, asunnon putkiongelmat ym. Se ei ole mitään keskustelua, vaan todellakin yksipuolista vaahtoamista. Hän ei ole tippaakaan kiinnostunut siitä, haluaako kaikki kuunnella.
Muutama kuukausi meni ihan ok, kuuntelin kohteliaasti ja ajattelin, että ehkäpä se siitä hellittää. Muutosta ei vain ole tullut. En mielelläni sanoisi mitään poikkipuolista, koska hän on työasioissa fiksu ja aikaansaapa, hänen kanssan on hyödyllistä tehdä yhteistyötä. Haluaisin vain, että niihin työkuvioihin päästäisiin nopeammin ilman että ensin on kuunneltava vartista puoleen tuntiin sitä muuta.
Millä saada korrektisti toinen rajoittamaan sitä ryöppyä ?
Minulla on työkaveri, joka päivästä toiseen, viikosta toiseen vyöryttää yksityiselämänsä minun ja muittenkin työkaverien kuultavaksi isoon ääneen pitkinä monologeina. Ei ole kohtaamista, jossa emme saisi kuulla hänen lastensa sairaudet, asunnon putkiongelmat ym. Se ei ole mitään keskustelua, vaan todellakin yksipuolista vaahtoamista. Hän ei ole tippaakaan kiinnostunut siitä, haluaako kaikki kuunnella.
Muutama kuukausi meni ihan ok, kuuntelin kohteliaasti ja ajattelin, että ehkäpä se siitä hellittää. Muutosta ei vain ole tullut. En mielelläni sanoisi mitään poikkipuolista, koska hän on työasioissa fiksu ja aikaansaapa, hänen kanssan on hyödyllistä tehdä yhteistyötä. Haluaisin vain, että niihin työkuvioihin päästäisiin nopeammin ilman että ensin on kuunneltava vartista puoleen tuntiin sitä muuta.
Millä saada korrektisti toinen rajoittamaan sitä ryöppyä ?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Työpaikkani oli yhteisö, jossa oli paljon pitkäaikaisia työsuhteita. Monet tulivat sinne kuin toiseen kotiinsa, ainakin siltä tuntui. Vaikka oli kovat tulostavoiteet, päivä alkoi säännöllisesti joidenkin kohdalla siitä, että kerrottiin juurta jaksain, mitä oli tullut touhuttua edellisenä iltana. Siihen saattoi kulua runsas tovi. Työpäivän aikana samat puheliaat keksivät jutun juurta milloin mistäkin ja taas kului hyvä tovi. Työajasta kului melkoinen lovi seurusteluun.
Kaverini, jolla oli työstettävänä iso ja keskittymistä vaativa projekti, sanoi, että jospa vaikka ruokatauolla keskusteltaisiin kuulumiset. Juuri nyt ei aikaa irtoa enkä voi keskittyä työhön, jos kuuntelen sinua. Koska työaika periaatteessa riittää tämän urakan tekoon, en haluaisi jäädä ilmaisiin ylitöihin. Niihin joudun, jos en saa työtäni työaikana tehdyksi.
Tuli hiljaisuus, mutta juttelijat rajoittivat puhumistaan eikä tästä syntynyt riitaa tai kaunaa. Minusta työkaveri toimi fiksusti monen muunkin puolesta, sillä kiirehän meillä kaikilla oli.
Toinen ja kärjistetympi tilanne oli paikassa, jossa samassa huoneessa istui paljon itsenäistä työtä tekeviä ihmisiä. Yksi oli myyntijohtaja, yksi markkinointipäällikkö, projektinvetäjä jne. Ihmisiä ravasi solkenaan ja kaikki puhuivat ääneen. Jokainen tarvitsi työrauhaa, mutta sitä ei ollut. Kukaan ei höpöttänyt joutavaa vieraiden kanssa, vieraat ja keskustelut kuuluivat itsekunkin työnkuvaan. Puhelimet soivat lakkaamatta, ympäristö oli hyvin rauhaton.
Pakko oli yksinkertaisesti vetää kuulosuojaimet päähän, kun työrauhaa tarvitsi vaikkapa kirjoitustöihin, laskemiseen tms. Ei siitä kukaan loukkaantunut, koska jos ei parempia työtiloja ole, ja rauhaa tarvitaan, jostain se on otettava. Ruokatauoilla juteltiin normaalisti eli hoidettiin sosiaalisia yhteyksiä.
Sanominen tällaisista on vaikea tyylilaji. Ihmiset suhtautuvat hyvin eri tavalla ja suuttuvat herkästi.
Voisitko kenties neuvotella ennen sanomisia muiden sellaisten kanssa, joita jatkuva jutustelu mahdollisesti myös häiritsee?
Eihän työpaikassa toisaalta voi sulkeutua vain omaan koteloonsa.Vaikeuksia siitäkin tulee ennenpitkää. Mukavapaa tietysti itselleenkin, jos ja kun viihtyy muiden seurassa. Työajalla ja yksityisajalla on silti vissi ero eikä työpaikka ole koti, ei edes toinen sellainen.
Tietysti kertomasi tilanne kuuluu myös esimiehellenne, työrauha pitää antaa. Jos hän kävisi usein luonanne, hänen olisi pitänyt huomata tilanne itsekin.
Kehityskeskustelussa voisi asian ottaa esille, mutta kannattaisi kuitenkin päästä keskenään sopuun ilman mitään sen ihmeempiä toimia. Jos sellainen osoittautuu täysin mahdottomaksi, sitten vasta esimiehen juttusille.
Nyt olen eläkkeellä, mutta rupesin muistelemaan näitä maisemakonttoriaikoja. Kaikki istuivat samoissa tiloissa, mitään yksityistä tilaa ei ollut, puheet kuuluivat, halusi tai ei. Jos joku oli puhelias, kaikki tiesivät puheen aiheet.
Jatkuva turha puhe alkoi kiristää hermoja.
Välillä otin osaa keskusteluihin, mutta minulla oli aina kiire, joten etupäässä kärsin tästä puhetulvasta. Olin paljon puhelimessa, eikä ollut oikein mielekästä, että muut kuulivat asiakkaan kanssa käymäni keskustelut. Toivoin kovasti omaa rauhaa.
Siihen aikaan vielä firmat laajenivat. Otettiin lisää väkeä, ja tuli tilanahtaus. Pieni osasto, johon kuuluin, siirrettiin pois maisemakonttorista omaan, erilliseen tilaan, jossa olimme kuin herran kukkarossa. Muutama ihminen teki työtään sitten lähes tuppisuuna keskittyneenä.
Muutaman kuukauden kuluttua huomasin vieraantuneeni koko muusta työyhteisöstä. Minulla ei ollut heille mitään asiaa, ja päin vastoin. En kuullut turhanpäiväisiä juttuja, joihin olin niin kyllästynyt, mutta eipä minulla ollut enää mitään asian tynkää kenellekään. He olivat juttunsa keskenään jutustelleet, eivätkä he meidän osastollamme käyneet kuin aniharvoin, ja yht´äkkiä olinkin ihan ulkopuolella kuin lintulauta.
Niin että työrauhan saatuani menetin työtovereitteni läheisyyden. Omalla osastolla oli vain muutama eri-ikäinen työtoveri, joiden kanssa ei läheisyyttä syntynyt, vaikka nyt ei mitään eripuraakaan ollut. Nyt eläkkeellä ollessani tuskin muistan heidän nimiään.
Niin kävi minulle!
Oli täälläkin nuorempi nainen joka tilitti vuosikausia yksityielämäänsä. Työntyi jokaiseen ketjuun hölöttämään mitä hän oli tehnyt tai oli tekemässä
kertoili koiransa ulkoiluttamisesta sexi seikkaulistaan.Häriköi sitten yöaikaan toisiin ketjuihin useasti toisten rakkaamattomilla nikeillä Eipä hänelle juuri kukaan vastaillut.Työikäinen joutilas. Esiintyi sairaanhoitajana ja oli vanhapiika. Löysi sittemmin itsellen jonkinlaisen hampin muutti maalle ja katosi näiltä palstoilta.
HERRALLE KIITOS !
Onpa tässä vuosia joutunut kuuntelemaan parin työkaverin elämän kulut samaten koko suvun kuulumiset, onneksi vuoro työssä ne kaverit välillä vaihtuu ja korvat saa levätä.
Nämä akat jaksavat raakkua asioitaan suureen ääneen joka istunnossa ja mikä inhottavinta, siinä samassa tulevat sekä nyky- että exä puolisoitten asiat ilmi. Pahinta on kun nämä kaksi on yhtä aikaa vuorossa. Jää tekemättä se mistä palkka maksetaan. Niin se menee.
Onpa tässä vuosia joutunut kuuntelemaan parin työkaverin elämän kulut samaten koko suvun kuulumiset, onneksi vuoro työssä ne kaverit välillä vaihtuu ja korvat saa levätä.
Nämä akat jaksavat raakkua asioitaan suureen ääneen joka istunnossa ja mikä inhottavinta, siinä samassa tulevat sekä nyky- että exä puolisoitten asiat ilmi. Pahinta on kun nämä kaksi on yhtä aikaa vuorossa. Jää tekemättä se mistä palkka maksetaan. Niin se menee.
Kiva, kun asiasta on keskusteltu! En ole maisemakonttorissa, vaan omassa huoneessani (jos nyt ylipäänsä olen paikallani) mutta toimin asiantuntijaorganisaatiossa, jossa tehdään paljon työtä työryhmissä, jossa yhden toistuva yksityiselämän käsittely hidastaa asiaan menoa. Tämä työkaveri myös huutaa asioitaan käytävillä isoon ääneen ja samoin kuuluu kertovan omassa huoneessaan - pidän oman huoneeni ovea lähes suljettuna, jottei häiritsevät äänet sinne kuulu.
Olen myös miettinyt, mitenkä paljon vikaa on omissa asenteissani, kun en välitä toisten yksityiselämän kuuntelusta kovin paljoa, muille tuntuu olevan tärkeää puhua myös siitä eli luultavasti minua harmittaa tämä työkaveri kaikkein eniten.
Ajattelen niin että me ollaan kuitenkin kovin erilaisia me ihmiset ja jotta paremmin tultaisiin toimeen niin omaa yksityiselämää ja omia näkemyksiä pitäisi tuoda esiin vain kontrolloidusti ja harkiten. Omalta osaltani olen havainnut että jos omia ei työhön liittyviä ajatuksia tuo esiin on tuloksena hiljaisuus taikka aiheen vaihto ja usein harmittaakin että mikset tuostakin mielipiteestä voinut vaieta.
Kerrottuasi nyt jutusta tarkemmin. ielestäni esittämällesi tyypille työyhteisössä ei voi mitään. Siihen ei kannata puuttua. koska situt omassa huoneessasi, sinulla on työnantajan mielestä riittävä työrauha, kun suljet oven. Niin ajattelisin työnantajana.
Ärsyttäviin personallisuuksiin pitää vaan valitettavasti suhtautua eli joustaa. Esimieheni sanoi, että pakan kaikkien korttien kanssa pitää tulla toimeen. Miksi joku on sellainen ja minä tällainen: loputon suma ja aihe, johon ei tule tolkkua.
On sääli, jos omat mielipiteesi eivät kiinnosta työyhteisöäsi. Siis ne, jotka koskevat vaikkapa jotakin työtä. Ymmärtääkseni juuri tällaisille pitäisi olla tilausta. Tuli kyllä mieleeni lukiessani juttuasi: oletkohan oikeassa työpaikassa? Kannattaisiko yrittää hakeutua kokeilumielessä jonnekin muualle töihin? Asiantuntijoillehan on kysyntää alalla kuin alalla. Kun ihmiset alkavat ärsyttää - vaikka aiheestakin - takana voi olla muutakin kuin ärsyttävä tyyppi tai sen tavat. Mietipä.
Olen toiminut asiantuntijana vuosia ja esimiehenä nimenomaan asiantuntijaorganisaatiossa. Istunut omassa työhuoneessa sekä maisemassa. Organisaatiossa, jossa omien mielipiteiden esittämiseen innostettiin, mutta itse asiassa niitä ei sitten saanut esittää.
Samanlainen hiljaisuus oli aina vastauksena. Sittemmin niitä ehdotuksia kuitenkin toteutti joku muu: kelpasivat mutta eivät minun esittäminäni. Hiljaisuuden takana voi olla niinkin raadollinen asia kuin kateus. Hiljaisuus kertoo kilpailusta ja ylitsekävelemisestä. Ei vaikuta hyvältä lainkaan. Kestätkö mitätöimistä?
On inhottavaa, kun ei tule kuulluksi lainkaan. Sekin alkaa kerääntyä, mihinpä muuhun kuin itseen.
Pikkuhiljaa alkaa yksi ja toinen asia ärsyttää. Kun viihtyy, kuvailemasi tyyppi on laatua: näitä nyt aina on, mitä tuosta. Kun ei oikein viihdy, ärsytyskynnys madaltuu. Jos ja kun on hyvä työpaikka sinänsä saatu, palkka ja työskentelyolosuhteet kohdallaan ja työkin jotakuinkin mielenkiintoista, on aika vaikeaa tunnustaa itselleen,että ei tämä kuitenkaan ole minun hommani, ei ainakaan tässä työyhteisössä. Onhan siitä eläkekin hyvä ja uuden työpaikan saanti ei ehkä noin vain onnistu, onko minusta lähtemään, mitä se ja sekin sanoo jne.
Työilmapiiri on tärkeä asia, tärkeämpi kuin voisi kuvitella. Tarkoitukseni ei missään nimessä ole syyllistää sinua tai ketään. Tuli vain tämäkin näkökohta mieleeni, koska kalkattavan kollegan suuta on lähes mahdotonta tukkia ja monet saattavat pitää kuitenkin hänen tyylistään. Sinä sen sijaan saatat saada tosi niuhon maineen. Tsemppiä ja rohkeutta. Ehkäpä tämä on käännekohta, joka sinun pitäisi käyttää hyväksesi sekä itsetuntemuksen että muutoksen varalta!
ja kehittymään. Ole ylpeä, että olet sen alkuperäinen esittäjä, vaikka et saanutkaan sulkaa hattuusi.
kännykkäkulttuuri jo opeta ihmisiä kailottamaan kaikki asiansa muiden kuullen. En ole junamatkaa tehnyt, etten siinä sivussa olisi joutunut tahtomattani kuulemaan kännykkä korvalla olevan henkilön ilot ja surut, edellisen illan seikkailut ja sen ja sen miehen ihanuuden ym. liikesalaisuuksista lähtien.
Moni aloittaa "kännyköinnin" välittömästi saatuaan takapuolen penkkiin ja yleensä se jatkuu lähes koko junamatkan ajan.
Ovatkohan niitä, jotka eivät voi työpaikallaan juoruilla?
Taisin esittää asian epäselväksi, kun meni sekaisin, milloin puhuin yksityis- ja milloin työasiasioista.
Työasioissa tulen kuulluksi ja työpaikka on ok. Olen saanut työn yli viisikymppisenä ja nyt kun ikää on hieman alle 60, niin eihän työpaikkoja niin vain vaihdella, joten se siitä ehdotuksesta. Mutta ei nykyisessäkään mitään vikaa ole.
Totesin, että kun puhutaan jostain työnulkopuolisesta asiasta, ovat mielipiteeni kovin erilaisia kuin ihmisillä keskimäärin. Niistä pidän mieluiten suuni kiinni juuri siksi.
Ja tuosta yksityiselämästä kailottamisesta: tottakai saan huoneeni oven kiinni, jos siellä työskentelen, mutta ei työ ole mitään yksintyötä isoksi osaksi tänä päivänä, vaan tapahtuu työryhmissä, joissa eri asiantuntijat täydentävät toisiaan. Minusta se sujuu hyvin ja vielä paremmin se sujuisi, kun puhuttaisiin vähempi yksityisasioita.
Mielestäni ihmisetm jotka eivät voi pitää yksityiselämäänsä sisällään ovat enempi terapian tarpeessa kuin arkisten kuuntelijoiden.
Näillä siis tarkoitan tietenkin heitä, joilla pölinävaihde on jäänyt päälle jatkuvasti.
Väkisinkin minua höperöä, alkoi naurattaa, vaikka on kyse ihan oikeasta asiasta.
Teille en nauranut, vaan tutulle henkilölle, hän puhuu lakkaamatta, aina vaan, aina vaan. väliin ei saa sanottua mitään, siivoukset,leipomukset resepteineen ja naapurin reseptit vielä päälle, sen ja sen muuttaminen ja seurustelut ja lasten iät jne jne. Onnekseni hänellä on aina kiire, joten äkkiä kahvi tulelle ja pullaa suun tukkeeksi. Kun hän sitten noin tunnin jälkeen lähtee, tuntuu kuin hurrikaani olisi käynyt.Joten ymmärrän täysin että yhtälö
PuheKone Työpaikka on mahdoton.