Raskaana?

Kyselisin tässä hieman mielipidettänne asiaan, malttamaton kun olen. Tämä on ensimmäinen "virallinen" kuukausi, kun yritämme mieheni kanssa lasta ja joulu sattui juuri ovulaation aikaan, joten sukulaisissa vieraillessa yrittäminen jäi aika minimaaliseksi (1 kerta) :). Joten en raskausta osannut odottaa laisinkaan. Tein Clearbluella testin ensimmäisenä päivänä, kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa, testissä näkyi hyvin haalea pystyviiva (tarkoittaa plussaa). Tänä aamuna tein testin uudelleen (kaksi päivää myöhemmin) ja nyt plussaviiva oli hyvin selkeä puoleen väliin saakka, mutta "kontrolli-ikkuna", vai mikä olikaan, ei ollut kunnolla toiminnassa, eli kun siihen olisi pitänyt tulla selkeä viiva, että testi toimii, niin siinä oli vain pieni piste ylhäällä. Näin ollen en tiedä, voinko luottaa tuohon positiiviseen viivaankaan, että onko totta. Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia tai heitetäänkö karuja veikkauksia kuinka käy? Tänään testaan kyllä uudelleen illemmalle, koska olen nyt töissä ja tässä menee koko päivä pyöritellessä ajatusta mielessä...;)

Illallahan se siis selviää, jos osaan nyt käyttää testiä oikein, mutta kuten jo sanoin, malttamaton kun olen:)
3780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uskaltaisin sanoa että raskaana olet, joten varovaiset onnittelut. :)

Noh, Clearbluesta mulla on vaan hyvää sanottavaa, se ei näytä vääriä plussia, ei viivanpaikkoja, ei mitään. Jos pystyviivan kohtaan väriä tarttuu, se johtuu raskaushormoneista. Mikään muu ei sitä saa värjäytymään. Ja vaikka testi olisi vähän viallinen kuten ilmeisesti sulla oli, jos kontrolliviiva ei toiminut, niin silti siihen plussaviivaan ei pitäisi mitään väriä tulla ellet olisi raskaana. Eli puolittainenkin pystyviiva on plussaviiva. :)

Mutta testaa nyt vielä uudestaan ja muista pidättää pissaa tarpeeksi kauan niin tulos on luotettavampi ja selkeämpi. :) Onhan noita virheellisiä testejä tosiaan mutta aika selkeältä plussalta se mun mielestä kuulostaa.

Äänestä
  • Tähän saakka maltoin odottaa, eli nyt tein testin ja viivat löytyivät jokaisesta ikkunasta selvää plussaa siis! Nyt on aika onnen sekainen kummallinen tunne, ensimmäinen lapsi kun on kyseessä...:)

    Äänestä

  • clearbluella puolikkaan pystyviivan, aivan selkeän. mutta ei ollu plussa... mut toivottavasti sulla on!:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuumeilija kirjoitti:

Kyselisin tässä hieman mielipidettänne asiaan, malttamaton kun olen. Tämä on ensimmäinen "virallinen" kuukausi, kun yritämme mieheni kanssa lasta ja joulu sattui juuri ovulaation aikaan, joten sukulaisissa vieraillessa yrittäminen jäi aika minimaaliseksi (1 kerta) :). Joten en raskausta osannut odottaa laisinkaan. Tein Clearbluella testin ensimmäisenä päivänä, kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa, testissä näkyi hyvin haalea pystyviiva (tarkoittaa plussaa). Tänä aamuna tein testin uudelleen (kaksi päivää myöhemmin) ja nyt plussaviiva oli hyvin selkeä puoleen väliin saakka, mutta "kontrolli-ikkuna", vai mikä olikaan, ei ollut kunnolla toiminnassa, eli kun siihen olisi pitänyt tulla selkeä viiva, että testi toimii, niin siinä oli vain pieni piste ylhäällä. Näin ollen en tiedä, voinko luottaa tuohon positiiviseen viivaankaan, että onko totta. Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia tai heitetäänkö karuja veikkauksia kuinka käy? Tänään testaan kyllä uudelleen illemmalle, koska olen nyt töissä ja tässä menee koko päivä pyöritellessä ajatusta mielessä...;)

Illallahan se siis selviää, jos osaan nyt käyttää testiä oikein, mutta kuten jo sanoin, malttamaton kun olen:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu