Lapsi tuntee

Lapsi tietää kuka on äiti.
Lainaan nuo lauseet " nimimerkiltä "sijaisäitskä"
Mielestäni hyvin osuvasti ilmaistu.
Näinhän ei kaikkien kohdalla tarvitse olla riippuu yksilöistä ja tilanteista.

Meille lapsi muutti asumaan yhdeksän vuotiaana.

Nyt kuuden vuoden asumisen myötä on tuo "Lapsi tuntee kuka on äiti" se on niin voimakas että ei kukaan voi sitä tunnetta häneltä riistää.

Emme ole riistäneet häneltä biologisenäitiin kokemiaan tunteita. "Lapsi tietää kuka on äiti"

Elämä on yhtä taistelua ja tuskaa ja sitä lapsi ei halua enään kohdata siksi kieltäytyy toistaiseksi kaiken traumatisoivan yhteydenpidon omaan äitiinsä. Me olemme sanoneet että näin voi olla toistaisesti ja katsotaan miten asiat jatkossa menee.

Heillä on molemmilla se rakkaus jäljellä mutta annetaan sen kypsyä tahollaan. Ajan myötä siitä voi kehittyä jotakin myönteistäkin.

Kerro miten lapsi tuntee juuri tuon mitä ja mitenkä lapsi tuntee sanan merkityksen Äiti.

Bioäitien ei tarvitse mielestäni puuttua tähän keskusteluun koska se ei ole heidän elämässä koettua tunnetta vaan se on yksinomaan sijaisperhen ja sijaisvanhempien arkea sekä lapsen/lasten tunteita siitä sijaisvanhempiin.

Ei lapsen tarvitse kutsua sijaisäitiä äidiksi vaan se tunne kuka hänelle on äiti.
17808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

yksi ÄITI, eli se nainen, joka hänet on maailmaan saattanut.
Äskettäin tuli dokumentti tv 4, jossa seurattiin sikiön kehitystä. Siitä ilmeni, että lapsi kuulee äidin äänen n. 7 kk lähtien ja oppii tunnistamaan sen muista äänistä.
Lapsi jäljittelee myös kohdussa äidin liikkeitä. Dokumentissa näytettiin, kun äiti nosteli jalkoja (jumppasi) sikiö teke täsmälleen samoja liikkeitä.
Liikuttavan koskettava ohjelma.

Eli kiintymys alkaa tuolloin. Jos sen katkaisee ja sotkee esim. sijoitus, voi lapsi heittäytyä ynseäksi tavallaan "kostaakseen" äidilleen sijoituksen.
Tämä on hyvän merkki, koska se kertoo äidin ja lapsen välille syntyneestä siteestä!!

Myös sijoitusajan viha on purettava äitiin. Kukapa se lapsen mielessä muukaan oli se jättäjä???
Kuvauksesi mukaan lapsi/nuori on nyt 15-vuotias. Se on aikaa, jolloin voimakkaasti etsitään omia "juuriaan" ja irrottaudutaan entisestä sijarista.
Nuori oivaltaa, että tämä ihminen on minua hoitanut, mutta ei ole ÄITI?
Asia synnyttää ristiriitaisia tunteita, joita nuoren on joskus vaikea hallita.
Välillä hän vihaa omaa äitiä, välillä sijaria.

Nuori suree ja itkee taatusti yksinään. Tämän ikäinen ei näytä kaikkia tunteitaan, vaikka suhde olisi kuinka läheinen!

Kun "irti repäisy" tapahtuu, voi olla ettei lapsi halua sinua nähdä pitkiin aikoihin. Hän käy läpi omaa prosessiaan.
Omasta äidistä ja kodista riippuu, miten hyvin muutto teiltä pois onnistuu??
Tärkeää on, että tuet poismuuttoa ja annat nuorelle "luvan" lähteä!!

Hän takkuaa aikansa tunteineen ja hänen tahdostaan tapahtuu se, millaista yhteydenpito tulee olemaan.
Se voi olla tiivistä tai sitten sitä ei ole lainkaan.
Molempiin on hyvä varautua.
Tue ja rohkaise nuorta paljon muutosvaiheessa ja muista ennen kaikkea.
Olit se tilapäinen sijari ja lapsi lähtee.
Veri on vettä sakeampaa!!! Ja niin tuleekin olla!!!

Äänestä
  • huomannut, että äiti on aina äiti ja omat vanhemmat lapsille myös tärkeät, tuolla tunne tasolla siten, että kukaan eikä mikään ei voi lasta pahemmin satuttaa, kuin oma äiti/vanhemmat. Kun juuri se oma äiti, jonka pitäisi lasta eniten rakastaa ja lapsesta välittää, pettää lapsen kerta toisensa jälkeen katteettomilla lupauksillaan, niin se jos mikä satuttaa lasta. Se tunne on lapsilla niin voimakas mikä tulee niistä odotuksista ja toiveista omiin vanhempiin ja kun kerta toisensa jälkeen vanhemmat pettävät, unohtavat, hylkäävät.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    huomannut, että äiti on aina äiti ja omat vanhemmat lapsille myös tärkeät, tuolla tunne tasolla siten, että kukaan eikä mikään ei voi lasta pahemmin satuttaa, kuin oma äiti/vanhemmat. Kun juuri se oma äiti, jonka pitäisi lasta eniten rakastaa ja lapsesta välittää, pettää lapsen kerta toisensa jälkeen katteettomilla lupauksillaan, niin se jos mikä satuttaa lasta. Se tunne on lapsilla niin voimakas mikä tulee niistä odotuksista ja toiveista omiin vanhempiin ja kun kerta toisensa jälkeen vanhemmat pettävät, unohtavat, hylkäävät.

    ...kun kävelin kaupungin keskustassa eilin illalla... mietin juuri, kuinka ihanaa on odottaa vauvaa, mitäköhän se pieni nyt siellä kohdussa kokeekaan jne . ja yhtäkkiä kävelin ohi pariskunnan, joka oli selvästi jossain aineissa, silmät ihan sumeina ja hitaina. Ja nainen oli raskaana, melkein viimeisillään.

    -tyhjyys ja pohjaton suru täytti mieleni-

    Äänestä

No voi että. Vai että lapsi tuntee äitinsä. Meillä on pieni sijoitettu lapsi. Hän kutsuu minua äidiksi. Biologisen äitinsä on nähnyt viimeksi puol vuotta sitten. Sitä ennen ½ vuotta edelliseen tapaamiseen.
Ei tämä pieni ihminen tunne enää biologisia vanhempiaan. Ei millään. Ihmettelee vaan miksi vieras täti pussaa ja halaa. Pelkää.

Kun itse tapasin biologisen isäni 9-vuotiaana ensimmäistä kertaa, ei hänestä tullut minulle isää. Sitä oikeeta isää joka pitää lupauksensa ja on ISÄ!
Isäpuoleni joka oli ollut minulle koko ajan isäPUOLI jatkoi rooliaan isänä. Nykyään tämä "puolikas" on vaari minun lapsille. Bioisäni ei kuulu elämääni. Isäpuoleni nimi on kaiverettu hopeisiin sukupuihin.
Että se siitä, että lapsi kyllä tietää. Höpö höpö ja lisää spiidiä...

Äänestä
  • Oikean isäsi vasta 9-vuotiaana, se on jättänyt sinuun niin syvän trauman, että tavallaan yrität hoitaa traumaattista itseäsi omimalla toisen lapsen!!
    Mietippä, kuinka paljon sinusta johtuu että lapsen äiti pitää niin vähän yhteyttä???

    Muista: On kauniita vain äidit
    ja vastasyntyneet...
    mutta sen kauneuden arvon,
    on arvottomat turmelleet.

    Sossulan tädit levittää käsiään
    lapsen etua valvoessaan,
    eikä juristit nää tähän elämään,
    jossa sieluja murkataan.

    Levyltä: Pahuuden Avenue/Hector

    Äänestä

  • ei miltään lapelet saa riistää äitiä, olet väärä henkilö sijaisvanhemmaksi

    Äänestä

  • ajatellut.
    Siis eroa on "lapsi tuntee kuka on äiti" ja sillä kuten sinä kirjoitit "lapsi tuntee äitinsä" tuolla sanalla tuntee tarkoitin tunnesidettä.
    Siis lapsi pitää sitä lähelläolevaa rakastavaa ja välttävää henkilöä äitinä.
    Mutta tietää kuka on äiti. Siis luonasi asuva lapsi pitää sinua äitinä sekä kutsuu sinua äidiksi ja tuntee että olet hänen äitinsä. Mutta hän myös tietää kuka on hänen äitinsä. Toivon mukaan olet kertonut lapselle että hän tämä vieras täti on hänen synnyttänyt äitinsä. Riittää kun kevyesti vain siitä mainitsee jos lapsi on vielä pini.
    Vanhempien valokuvaa voi pitää esillä ja sillointällöin kerto kuka se täti/setä on.

    Tämä sinun omasta elämästäsi pieni ote. Se on myös minulle tuttu juttu kun aivan läheltä seurannut samanlaisen tilanteen. Biologiseen äitiinsä hän ei halua pitää minkäänlaista yhteyttä. Sen sijaan biologinen isä on nykyään heidän suvussa mukana.
    Mutta se isän merkitys ei ole tullut tunneperäisesti isäksi vaan se hänen isä on ja tulee olemaan hänen kasvattiisänsä.

    Äänestä

  • ollut sama kuin olin alkujaan kirjoitti:

    ajatellut.

    että lapsen tahto on sijarin "taskussa" kun lapsi on pieni ja turvaton. Jos oman äidin äitiyttä ei arvosteta ja anneta lapsen ymmärtää, kuka on todellinen ÄITI, olen varma että olette melkoisessa ku....ssa, kun lapsi kasvaa murkuksi?

    Silloin saatte tuta, kuka todella on äiti!

    Äänestä

  • luovu sijaisäitiydestä kirjoitti:

    ei miltään lapelet saa riistää äitiä, olet väärä henkilö sijaisvanhemmaksi

    Kukaan muu ei voi lapselta biologista äitiä viedä kuin tämä biologinen syntymä-äiti itse - se tapahtuu siten, että ei hoida lastaan, ei ole kiinnostunut lapsestaan eikä tapaa lastaan.

    Äänestä

  • lainkaan.. kirjoitti:

    että lapsen tahto on sijarin "taskussa" kun lapsi on pieni ja turvaton. Jos oman äidin äitiyttä ei arvosteta ja anneta lapsen ymmärtää, kuka on todellinen ÄITI, olen varma että olette melkoisessa ku....ssa, kun lapsi kasvaa murkuksi?

    Silloin saatte tuta, kuka todella on äiti!

    pelkkää olettamusta aikuiselta jolla itsellä ei sitä kokemusta.
    Kissakin voi olla koiranpennulle äiti.
    Ehkä nyt ymmärrät?
    Ei olla oltu "ku....ssa" vaan se tunne on aito tunne kuten äitiin pitääkin olla vaikka haluaisit varmaan halveksivasti sanoa sen *sijaisäitiin*.

    Bioäidillä ei ole mitään merkitystä hänen elämässään. Tiedän että tällaisia on useampia olen seim. kuunnellut heidän luentojaan.
    Totuuttakaan ei pääse pakoon.

    Äänestä

  • riistää äidin kirjoitti:

    Kukaan muu ei voi lapselta biologista äitiä viedä kuin tämä biologinen syntymä-äiti itse - se tapahtuu siten, että ei hoida lastaan, ei ole kiinnostunut lapsestaan eikä tapaa lastaan.

    muuten olisin lapseni kanssa 24h. tule poistetaan yhdessä nuo esteet?

    Äänestä

  • seisovat esteenä kirjoitti:

    muuten olisin lapseni kanssa 24h. tule poistetaan yhdessä nuo esteet?

    Eiköhän sekä poliisilla että "sosiaalipoliisilla" ole aika lailla tärkeämpääkin tekemistä kuin syyttä
    suotta estää sinua tapaamasta lastasi ? Mitä huoltosuunnitelmassa lukee tapaamisista, niiden rajoittamisista ja varsinkin syistä, joiden vuoksi tapaamisia rajoitetaan ?

    Äänestä

  • tietysti kirjoitti:

    ensin valitin miehen väkivaltaisuudesta, sitten sossun tomista kun ojensi lapsen isälle, sitten lsatenkodin työöntekijän kiroilusta javalehteelusta... papereista käy ilmi että tämä tällainen valittelu on haitaksi lapseni kehitykselle jaturvallisuudelle...

    Äänestä

  • siinä syy kirjoitti:

    Asiat eivät näillä palstoilla kertaamalla muutu.

    Äänestä

  • aina sama virsi kirjoitti:

    Asiat eivät näillä palstoilla kertaamalla muutu.

    tällasta eliä on saanut jatkua 80-luvulta saakka. nyt on aika käydä taisteluun sosiaalitanttojen mielivaltaa vastaan. enkä tarkoita laittomia vaan ihen laillisia keinoja! vaviskaa sosiaalitarkkaajat!

    Äänestä

  • ajatuksesi on vain kirjoitti:

    pelkkää olettamusta aikuiselta jolla itsellä ei sitä kokemusta.
    Kissakin voi olla koiranpennulle äiti.
    Ehkä nyt ymmärrät?
    Ei olla oltu "ku....ssa" vaan se tunne on aito tunne kuten äitiin pitääkin olla vaikka haluaisit varmaan halveksivasti sanoa sen *sijaisäitiin*.

    Bioäidillä ei ole mitään merkitystä hänen elämässään. Tiedän että tällaisia on useampia olen seim. kuunnellut heidän luentojaan.
    Totuuttakaan ei pääse pakoon.

    kun lapsi tuli meille, 1v.2kk, hän puhumaan opittuaan kutsui meitä isäksi ja äidiksi. Kun hän vanheni, ja oppi tuntemaan oma äitinsä, hän alkoi kutsumaan minua etunimeltä ja miestäni hän kutsui edelleen isäksi, koska hänellä ei ollut omaa isää, lapsi ei tuntenut isäänsä.
    Nyt kun hän on 9 v. hän kutsuu meitä molempia etunimeltä ja omaa äitiään äidiksi.
    Koko aikana ei ole ollut ongelmaa, millä nimellä hän meitä kutsuu. Tärkein on ollut, että hän yleensä kutsuu meitä luokseen, ja luottaa meihin.
    Eli.. nimi ei miestä paranna, eikä naista!

    Äänestä

  • äiti-äiti? kirjoitti:

    myös meidän perheessämme lapsi saa itse valita miksi kutsuu lähivanhempiaan, oli sitten biologinen tai sijoitettu lapsi. Eri ikäkausina lasten tarpeet vaihtelevat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuka on äiti kirjoitti:

Lapsi tietää kuka on äiti.
Lainaan nuo lauseet " nimimerkiltä "sijaisäitskä"
Mielestäni hyvin osuvasti ilmaistu.
Näinhän ei kaikkien kohdalla tarvitse olla riippuu yksilöistä ja tilanteista.

Meille lapsi muutti asumaan yhdeksän vuotiaana.

Nyt kuuden vuoden asumisen myötä on tuo "Lapsi tuntee kuka on äiti" se on niin voimakas että ei kukaan voi sitä tunnetta häneltä riistää.

Emme ole riistäneet häneltä biologisenäitiin kokemiaan tunteita. "Lapsi tietää kuka on äiti"

Elämä on yhtä taistelua ja tuskaa ja sitä lapsi ei halua enään kohdata siksi kieltäytyy toistaiseksi kaiken traumatisoivan yhteydenpidon omaan äitiinsä. Me olemme sanoneet että näin voi olla toistaisesti ja katsotaan miten asiat jatkossa menee.

Heillä on molemmilla se rakkaus jäljellä mutta annetaan sen kypsyä tahollaan. Ajan myötä siitä voi kehittyä jotakin myönteistäkin.

Kerro miten lapsi tuntee juuri tuon mitä ja mitenkä lapsi tuntee sanan merkityksen Äiti.

Bioäitien ei tarvitse mielestäni puuttua tähän keskusteluun koska se ei ole heidän elämässä koettua tunnetta vaan se on yksinomaan sijaisperhen ja sijaisvanhempien arkea sekä lapsen/lasten tunteita siitä sijaisvanhempiin.

Ei lapsen tarvitse kutsua sijaisäitiä äidiksi vaan se tunne kuka hänelle on äiti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu