kaason lahja

Olin ostanut kaasolleni lahjaksi ajoissa korun, josta tiesin hänen erityisesti pitävän. (hommasin tämän reilusti ennen häitä) Tarkoitukseni oli häissä kiittää kaasoa ja antaa hänelle paketti tavallaan ohjelmanumerona loppu illasta. En kuitenkaan toteuttanut tätä, syystä että:

Olen itse ollut kaasona kahdesti ja tiedän, että siinä on paljon hommaa. Tästä viisastuneena, en kaasoltani paljon pyytänyt. Lupasin kuitenkin innokkaalle kaasolle, että saa hoitaa hääohjelman, koska itse pyysi. Tämän lisäksi tietenkin odottelin polttareita.

Polttarit tulivat normaalin baari-illan muodossa, itse maksoin tietenkin kaiken. Eikä häissäkään tullut luvattua ohjelmaa. Kaason panostus siis oli seistä pelkästään alttarilla. Tästä harmistuneena jätin lahjan antamatta ja ostin seuraavalla viikolla kaasolle pari kasvonaamiota. Teinkö väärin? Onko jollain muulla kokemusta vastaavasta?
31604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Et tosiaankaan tehnyt väärin. Jos olisi kaaso tehnyt edes ne muutamat pyydetyt tehtävät niin olisit voinut antaa korun.

Ihana että jolu oikeasti ajattelee kaasoa sen verran että ei lastaa kauheasti tehtäviä hänen harteilleen. ja vielä kaiken tohinan keskellä muistaa kiittää siitä.

Äänestä

Et tehnyt väärin. Anna koru äidille ensi jouluna.

Ohjelmasta kannattaa varmaan sopia etukäteen,koska pettymys on melkoinen jos oma riehakas hauskaksi kuviteltu hääjuhla kutistuu kahvitteluksi ja odotteluksi.

Jos kaasosta ei ollut ohjelmaa järjestämään,olisi edes sanonut suoraan!!!

Äänestä
  • et tehnyt väärin..itselläni kaksi kaasoa ja toinen innokkaampi ja toinen ei niin innokas,mutta kaikesta olemme sopineet yhteistuumin...ja kaikki varmasti menee hyvin ja jotain pientä haluaisin kaasoille kiitokseksi antaa,mutta en tiedä mitä...meinasin jos ennen häitä jalkahoidot,niin voisi olla kiva...en tiedä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


häiden jälkeen kirjoitti:

Olin ostanut kaasolleni lahjaksi ajoissa korun, josta tiesin hänen erityisesti pitävän. (hommasin tämän reilusti ennen häitä) Tarkoitukseni oli häissä kiittää kaasoa ja antaa hänelle paketti tavallaan ohjelmanumerona loppu illasta. En kuitenkaan toteuttanut tätä, syystä että:

Olen itse ollut kaasona kahdesti ja tiedän, että siinä on paljon hommaa. Tästä viisastuneena, en kaasoltani paljon pyytänyt. Lupasin kuitenkin innokkaalle kaasolle, että saa hoitaa hääohjelman, koska itse pyysi. Tämän lisäksi tietenkin odottelin polttareita.

Polttarit tulivat normaalin baari-illan muodossa, itse maksoin tietenkin kaiken. Eikä häissäkään tullut luvattua ohjelmaa. Kaason panostus siis oli seistä pelkästään alttarilla. Tästä harmistuneena jätin lahjan antamatta ja ostin seuraavalla viikolla kaasolle pari kasvonaamiota. Teinkö väärin? Onko jollain muulla kokemusta vastaavasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu