Sellaista faktaa nimittäin, että mitään asuntojen hintaromahdusta ei ole odotettavissa. Nykyistä korkeiden hintojen tilannetta ei voi verrata 15 vuoden takaiseen tilanteeseen, sillä silloin korot huitelivat pahimmillaan 15 prosentissa. Tällä hetkellähän korkot ovat vielä todella alhaalla, alle 4 prosentissa, eikä lähitulevaisuudessa ole suuria paineita koronnostolle.
Faktaa
hintaromahduksesta!
7572
0Äänestä
Vastaukset 7
Vanhimmat
sanoja.
EU:n aikana ei kannata enää tuijotella pelkästään asuntojen hintoja Suomessa: olemmehan me "yhtä suurta perhettä", eli asuntojenkin omistusoikeus ei tunne rajoja. Monet ulkomaalaiset sijoitusfirmathan ovat ostaneet ihan viimeaikoinakin (ainakin meidän suomalaisten mielestä niin kovin kalliita) kiinteistöjä Helsingin keskustasta. Tallinnassakin asuntojen hintataso on tuplaantuntu parissa vuodessa! Briteissä korkotaso huitelee jo yli viiden, mutta asuntojen hinnassa se ei näy: esim. Lontoon keskustassa kämpät ovat todellakin sikakalliita ja ne saavat Hgin keskustankin hintatason näyttämään alemyynniltä. Veikkaatko siis tosiaan, että asuntojen hinnat tulevat romahtamaan vaikkapa puoleen ympäri Euroopan? Heh-heh!
Veikkaan, että Suomeen tulee pian laki vuokrasääntelystä, jotta vähempiosaiset saavat katon päänsä päälle, sillä asuntojen hinnat eivät ole ainakaan laskemassa, vaan luultavasti päin vastoin. On siis perusteetonta toivoa 15 vuoden takaista hintatasoa, sillä niin moni asia on muuttunut niistä päivistä. Huonoja uutisia siis tuhnuttajille ja rommaajille.
kun kehotin kevaalla ostamaan konetta ja kone cranesia kun osakkeet tipahti. sillon kci-ta sai hintaan 12 eur nyt se on 23 tosin itse myin ne kun sain niista "riittavasti" ja sama koski koneen osakkeita - katsos jos ei mitaan uskalla, ei mitaan voita.
kun kehotin kevaalla ostamaan konetta ja kone cranesia kun osakkeet tipahti. sillon kci-ta sai hintaan 12 eur nyt se on 23 tosin itse myin ne kun sain niista "riittavasti" ja sama koski koneen osakkeita - katsos jos ei mitaan uskalla, ei mitaan voita.---
Pitää paikkansa.
Lisäksi maan talouskasvu oli esim. viime vuonna kuutta prosenttia ja tietysti laman aikana se oli vastaavasti negatiivinen työllisyystilanteesta huolimatta.
Eihän sellaisessa tilantessa voi tapahtua mitään "rommausta".
Tuhnujen asuntohintojen laskuhaaveet eivät perustu tosiseikkoihin, vaan pelkästään heidän omiin toiveisiinsa.
Näissä tapauksissa toiveet ovat niin kovia, että heiltä unohtuu realismi aivan täysin ajatuksistaan. Aika huono yhdistelmä henkilön omalta kannalta.
Tuntuu jotenkin säälittävälle näiden tuhnujen ja rommaajien mantra hintojen romahtamisesta, kun heidän ainoa referenssissä on se, että hintataso on samalla tasolla kuin silloin, kun kävi huonosti. On suorastaan lapsellista jättää huomioimatta kaikki muut seikat, jotka vaikuttavat talouteen.
Tuntuu jotenkin säälittävälle näiden tuhnujen ja rommaajien mantra hintojen romahtamisesta, kun heidän ainoa referenssissä on se, että hintataso on samalla tasolla kuin silloin, kun kävi huonosti. On suorastaan lapsellista jättää huomioimatta kaikki muut seikat, jotka vaikuttavat talouteen.