Missään ei enää ole lukenut/nähnyt juttua tästä pojasta?onko edelleen kadoksissa vai löytynyt? Tuossa aikaisemminkin kyseltiin mutta ei olla paljon vastailtu siihen. Että siksi tämä uusi otsikko :)
Atso Luoma
taas kerran
1012942
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Torstain 11.1. Turun Sanomissa oli tieto poliisilta, ettei ole löytynyt, mutta tutkimukset jatkuvat. Minunkin mielestäni kannattaisi kysyä neuvoa myös selvänäkijöiltä, ei se ota jos ei annakaan. Onhan näitä tapauksia eri puolilta maailmaa, joissa ovat auttaneet rikosten selvittämisessä. - Minuun ja myös äitiini ovat vainajat olleet yhteydessä lankapuhelimen kautta, vähän kuolemansa jälkeen. Kuulostaa uskomattomalta, mutta täysjärkisetkin ovat kokeneet näitä.
vielä meille tuonpuoleisesta mitään kertomaan. Älkää tehkö tätä naurettavaksi pelletouhuksi. Hengissä ei varmasti enää ole, joten siinä mielessä pojalla varmaankin asiat "hyvin" ... ei enää tuskaa, surua, ei kipua, ei murheita. Hän on taivaan kodissa. Perheelle ja ystäville olisi toki helpotus, että löytyisi ja saisivat jatkaa omaa elämäänsä, aloittaa kunnon surutyön, mihin nyt eivät vielä kykene.
soittaa myös kännykkään vai priorisoivatko he lankapuhelinta?
itse asiasta... Atsoa täällä alunpitäen kyseltiin. Minäkin olen miettinyt Atson kohtaloa kun menetin rakkaan ystäväni muutama kuukausi sitten , oli kateissa pariviikkoa ja löydettiin silloin ensilumien alta ojasta . Luonnollisen kuoleman kokeneena. Joten jos ei osata vastata asiaan kuuluvalla tavalla niin jätettäköön sitten vastaamatta kokonaan. Toivon Atson läheisille jaksamista.
Olen pahoillani, jos nuo maininnat puheluista koettiin asiattomiksi. Mainitsin ne vain esimerkkeinä siitä, että ehkä joku näkijä saattaisi antaa vihjeitä kadonneista, jos muut tutkimukset eivät johda mihinkään. Täällä muiden otsikoiden alla on puhuttu selvänäkemisestä puolesta ja vastaan; itse uskon että jotkut ihmiset näkevät tai vaistoavat enemmän kuin muut. - Mitä tulee vielä noihin puheluihin: ne olivat sen verran hiuksianostattavia kokemuksia, että pakostakin uskon nykyään "yliluonnolliseen".
Kaikki eivät vain ole yhtä alttiita avamaan kanaviaan. Kyllä jokaisella se selvänäkökyky pitäisi olla.
Vitsiksi varmaan tarkoitit, mutta minun on pakko uskoa näihin kun olen itse kokenut. Samoin oma äitini eri aikaan. Hän oli tosi tervejärkinen ihminen, joka ei mihinkään yliluonnolliseen uskonut. En nyt viitsi tässä yksityiskohtaisemmin selittää tapauksia, kun venyisi turhan pitkäksi tämä juttu, asian vierestä. Sen verran vain sanon, että äskettäin edesmenneet sukulaisemme ja ystävämme kyselivät läheistensä vointia. - Nämä tapaukset ovat siltä ajalta, jolloin kännyköitä ei vielä käytetty; yli kaksikymmentä vuotta sitten, mutta vieläkään en ole löytänyt puheluille mitään järjellistä selitystä.
sinun mainitsemasi "taivaankoti" on sellaista pelletouhua että...varmaan lohduttaa omaisia lukea tuollaisen hörhön hölinöintiä...
ihan elossaolevat ihmiset? Mulla on nimittäin lähisuvussa just sellainen tapaus, jossa "vainaja" soitti ja myöhemmin selvisi, että taustalla oli kateellinen perheen lähipiirin henkilö.
hei oikeasti rakkaat ihmiset, tässähän on otsikkona Atso Luoma, ei mitkään yliluonnolliset puhelut! puhukaa niistä jossain muualla.. :( vaikka en tuntenut Atsoa, asia on jäänyt painamaan mieltä... toivon todella että Atsolla on kaikki hyvin! ja toivotaan että asiaan saadaan pian selviyttä jotta Atson omaiset voivat rauhassa jatkaa eteenpäin..