sekaisin on

Tällä palstalla avaudutaan jonkin verran salaisista rakastumisista, joten liityn täten haikailevien joukkoon.
Ihastuin epätoivoisesti erääseen naiseen, jonka olen tiennyt ulkonäöltä jo aiemmin, olemme sittemmin siirtyneet tuttavaväleihin kun tapaamme yhteisen harrastuksen parissa. Minulla ei ole aavistustakaan, onko hän hetero vai pitäisikö kenties naisistakin. Hän on ihan älyttömän kaunis mutta jotenkin rosoisella, tyrmäävällä tavalla. Hänen käytöstään on vaikeata tulkita, varmaan siksi että olen niin hänen lumoissaan. Käyttäydyn kuin yläasteikäinen, vaikka olen lähempänä kolmeakymmentä.
Tajusin järjettömän tunteeni joitakin kuukausia sitten, jätin pitkäaikaisen tyttöystävänikin tämän takia. Ei vaan ollut mitään mieltä seurustella enää, kun elelin ihan kuin omalla planeetallani (jolla taidan hengailla edelleenkin). Enkä edes osaa katua sitä, että erosimme.
Näin täälläpäin. Odottelen seuraavaa tapaamistamme, jotta voin taas punastella itseni tikahduksiin.
91511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vaarallista tämä harrastaminen. Itsekin huokailen voimattomana harrastusihastuksen perään.

Aika kovasti olet ihastunut jos tyttöystävällekin näytit ovea sen takia.
Toivottavasti saat selvää rosoisesta kaunottarestasi. =)

Äänestä
  • Toivottavasti et harrasta mitään voimailulajeja jos ihastus saa sinut aivan voimattomaksi;)

    Äänestä

  • harrastaja.. kirjoitti:

    Toivottavasti et harrasta mitään voimailulajeja jos ihastus saa sinut aivan voimattomaksi;)

    No itse asiassa kyllä se voimaa vaatii muiden juttujen ohella.
    Ilmankos en kehity ihan niinkuin toivon :-P.
    Olipa hienoa että tämäkin valkeni ;-).

    Äänestä

  • ..vähän ihmettelin tätä tempaustani, varsinkin kun ihastukseni kohde voi hyvin olla hetero ja näin jäänee kaukoihastukseksi. Huh huh. No, parempi näin kuin elää jossain ihme kulissisuhteessa.

    Harrastelu on juu vaarallista ;) Onnea sullekin ihastuksesi suhteen.

    Äänestä

  • itsekin.. kirjoitti:

    ..vähän ihmettelin tätä tempaustani, varsinkin kun ihastukseni kohde voi hyvin olla hetero ja näin jäänee kaukoihastukseksi. Huh huh. No, parempi näin kuin elää jossain ihme kulissisuhteessa.

    Harrastelu on juu vaarallista ;) Onnea sullekin ihastuksesi suhteen.

    mitenkään saisi selvää tästä ihastuksestasi?
    Aika paljon voisi kertoa jo se miten hän käyttäytyy sinua kohtaan, mikäli näet yhtään mitään vaalenapunaisten lasiesi läpi ;-).

    Kiitos, onnea asian suhteen tosiaan tarvitaan täälläkin, mutta en ole kovin toiveikas, siitä se voimattomuus...
    Joka tapauksessa ihan mukavaa näinkin, vaikka ei mitään kummempaa ikinä tulisi 8-).

    Äänestä

  • se voimaton... kirjoitti:

    jota himoitsen käyttäytyy tosiaankin hieman ristiriitaisesti minua kohtaan! Välillä hän tulee oma-aloitteisesti juttelemaan, nauraa ja hymyilee ja kohentelee jopa ihastuttavaa tukkalaitettaan, mutta välillä en meinaa saada tätä ollenkaan juttusille. Vaiheilee jotain? Tulkitse siinä nyt sitten. Tosin onhan tämä häilyväisten naisten kanssa elämisen ihanuus ollut tiedossa jo vuosia ;)

    Mikäs omassa ihastuksessasi aiheuttaa vaikeutta?
    Ja ehdottomasti allekirjoitan sen, että mukavaista on näin, vaikkei hänen kanssaan tulisikaan mitään tämän enempää. Pysyn kiltisti hyvän harrastukseni parissa...

    Äänestä

  • tämä nainen kirjoitti:

    samankaltaista ristiriitaa täälläkin. Ota nyt sitten selvää.
    Ajattelin että asia saa jäädä puoleltani näin, ainakin toistaiseksi. En ala mitään yrittämään perin epävarman ailahtelun perusteella.
    Mutta täytyy myöntää en laittaisi pahakseni jos hän tulisi kopauttamaan minua ja raahaisi kotiluolaansa ;-D.

    Hyvää harrastamista, t. Voimaton 8-)

    Äänestä

  • voimaton voim... kirjoitti:

    meitä näyttä olevan useampi joka on löytänyt ihastuksensa harrastuksen parista. onpahan ainakin kaksin verroin innostavampaa lähteä harrastamaan kun tietää että siellä odottaa se ihana tyttönen ja saa katsella häntä salaa tunnin ajan=D

    Äänestä

  • toivottavasti kirjoitti:

    meitä näyttä olevan useampi joka on löytänyt ihastuksensa harrastuksen parista. onpahan ainakin kaksin verroin innostavampaa lähteä harrastamaan kun tietää että siellä odottaa se ihana tyttönen ja saa katsella häntä salaa tunnin ajan=D

    ...hänet näin ja jopa uskalsin muutaman sanan vaihtaa. Mutta ei tämä gorgeous taida minua osata lukea, vaikka viksu onkin.

    Voi kuinka ihanan tuskallinen on olo. Kärvistyn!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyttö pieni kirjoitti:

Tällä palstalla avaudutaan jonkin verran salaisista rakastumisista, joten liityn täten haikailevien joukkoon.
Ihastuin epätoivoisesti erääseen naiseen, jonka olen tiennyt ulkonäöltä jo aiemmin, olemme sittemmin siirtyneet tuttavaväleihin kun tapaamme yhteisen harrastuksen parissa. Minulla ei ole aavistustakaan, onko hän hetero vai pitäisikö kenties naisistakin. Hän on ihan älyttömän kaunis mutta jotenkin rosoisella, tyrmäävällä tavalla. Hänen käytöstään on vaikeata tulkita, varmaan siksi että olen niin hänen lumoissaan. Käyttäydyn kuin yläasteikäinen, vaikka olen lähempänä kolmeakymmentä.
Tajusin järjettömän tunteeni joitakin kuukausia sitten, jätin pitkäaikaisen tyttöystävänikin tämän takia. Ei vaan ollut mitään mieltä seurustella enää, kun elelin ihan kuin omalla planeetallani (jolla taidan hengailla edelleenkin). Enkä edes osaa katua sitä, että erosimme.
Näin täälläpäin. Odottelen seuraavaa tapaamistamme, jotta voin taas punastella itseni tikahduksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu