Miten teillä sijaisäidit hoituu seuraava juttu. Lasten/ lapsen äiti ja (ehkä mukana pari siskoa, veljeä,siis sijoitettujen ) tulee tapaamaan lastaan/ lapsiaan. On koko päivän lounaan, välipalan, iltaruuan ajan. Kutsutteko porukan syömään, vai ette? Meillä yleensä käy niin, että isompi sijoitettu tulee kertomaan, että äiti sanoi että mekin syömme täällä. Kuuluuko meille syöttää koko porukka? Bioäidit älkää te vastatko. Kysyn nyt vaan sijaisäideltä!
Miten teillä
Nimetön
412635
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
ole tulleet sinun kanssasi syömään/seurustelemaan vaan tapaamaan sijoitettua.
Ovatko sijoitetun perhe teillä koko päivän? Olisiko mahdollista, että he voisivat esim. ottaa lapsen mukaan jonnekin? Näin he saisivat omaa yhteistä aikaa.
Eipä se onnistu, kun tulevat porukalla linja-autolla.Yleensä yritän tehdä omia hommiani ja annan heidän olla keskenään ihan rauhassa.Pienten sisarusten kanssa ei oikeen onnistu, jos veisin heidät esim. johonkin kahvilaan ym. paikkaan. Eivät sisarukset viihtyisi missään muualla. Meillä, kun leikitään paljon. Minua vaan jotenkin riepoo tämä täyshoitoon tuleminen. Olenko itsekäs? Pitäisikö minun parantaa tapani?
Jos lasta/lapsia tulee hänen omat rakkaansa katsomaan jostain pitkän matkan päästä, eikä heillä ole mahdollisuutta mennä keskenään ruokailemaan.
Kyllä vaikutat tosi itsekkäältä ja ahneelta, jos kiellät ruokailun lapsen tärkeiltä ihmisiltä. Etkö ymmärrä, että samalla "kiellät" lapselta oman äidin???
Sitä lapsi ei käsitä - ja tulee taatusti paha mieli.
Anna heille mahdollisuus lähteä keskenään syömään johonkin. Silloin kanssakäyminenkin on luontevampaa ja ihmisarvoisempaa!!
Jos tämä ei käy, sinulle maksetaan melko korkea ansio. Siitä pitäisi riittää leivänkannikka myös lapsen omille, rakkaille ihmisille??
Muista, että lapsi on vain hetken lainassa sinulla.
Lopulta lapsi vastaa siihen, miten olet laina-aikanasi toiminut!
Tuntuu kyllä vähän kohtuuttomalta, että teillä pyöritään koko päivä ja ollaan vielä täysihoidossa.
Neuvottele sosiaalityöntekijäsi kanssa miten asiassa pitäisi toimia ja olkaa kaikki saman pöydän ääressä.
Sinun pitäisi sanoa oma kantasi, että lapsen vanhemmatkin ymmärtävät asian. Voihan olla etteivät ole vain tulleet ajatelleeksi olevansa rasitteeksi.
Meillä ei ole ollut niin pitkiä vierailuja, ettei pelkällä kahvipöydän tarjoilulla selviäisi.
Ehkä se tuntuu paljolle, mutta ajatteleppa sitä mille se tuntuu sijaislapselle ja hänen äidille, isälle, veljelle jne?
Makaroonilaatikko, lihakeitto, hernekeitto, saksanhirvikäristys, possu- tai nautakastike ja perunat ei varmasti maksa liikaa edes sinulle. Jos tuntuu liialle, niin voithan pyytää tuomaan "nyyttikestipöytään" joitain mistä laittaa ruokaa taikka mitä tarjota. Ottaa ehkä ne vieraat ruuanlaittoon mukaan?
minäkin. Täällä maalla on muutenkin sellainen tapa, että jos satut kylään ruoka-aikaan, ei muuta kuin syämään. Meillä yhteiset ruokahetket ovat totta. On kivaa katsoa lasta, joka katsoo äitiä ja toista äitiä sanoen, että hänellä on kaksi äitiä. Ei se ruuan tarjoaminen vie ketään konkurssiin ja jos vie, se olis tullut muutenkin.
Hyvää vuoden jatkoa kaikille sijaisperheille ja sijoitettujen perheille.
Jos joutuu tarjoamaan ruokaa monta kertaa päivässa kuten kirjoituksesta ymmärsin niin kyllä se rasittaa jo laittajaakin ja kukkaroa.
Kai sen yhden ruuan jokainen voi tarjota silloin tällöin.
ihmiset osaavat ottaa itselleen evästä mukaan jos tietävät, että sitä tarvitaan. Sijaisperheessä eväät voi varmasti laittaa jääkaappiin odottamaan käyttöä.
Ei sijaisperheelle todellakaan kuulu kestitä koko sukua. Eri asia on JOSKUS tarjota yhdelle tai kahdelle ihmiselle syötävää/kahvia, mutta jos väkeä on paljon niin bioperheen on kohtuutonta edes odottaa sellaista. Saatika, että aterioita odotetaan useita päivässä usealle ihmiselle!
Eihän ruokailuun silloin menekään paljoa jos usealle henkilölle riittää päivän ruokailuun leivänkannikka. Olisi mukava nähdä tuon ruokapöydän ympärillä olijoiden ilmeet.
Eihän sijaisperhe ole ketään kieltänyt syömästä, vaan kyse oli siitä, että kenen on velvollisuus heidät ruokkia.
jauheliha paketin ja tex mex tiivisteen osto, ja sitten paljon riisiä sekaan..... Ja riittää vaikka kuinka monelle.......
täydestä menee kuin väärä raha.
Tätä on kestänyt tosiaan kahdeksan vuotta. Kun tapaamisia on yhtä mittaa tuntuu se tosiaan kukkarossa. Nyt alkaa vaan kyllastyttää tää touhu. Perhe pyytää matkarahat linja-autoon ja taksiin sossulta ja sit koko päiväksi meidän ruokittavaksi. Sossu tietää tämän, mutta ei välitä, niin kuin ei muistakaan asioista. Onpahan saatu lapset hoitoon jälkijutuista ei ole väliä! Jos sanon tästä perheelle tunnen sen kyllä nahoissani jälkeenpäin. Olen vaan yrittänyt olla sovussa, ettei tuli harmeja.
että tossa on ollenkaan kysymys itsekkyydestä. Tässä on vaan sijari yhtäkkiä herännyt huomaamaan, kuinka hyväksikäytettynä hän on ollut jo vuosia ja haluaisi tehdä siitä lopun. Mikä on erittäin ymmärrettävää tuon kuvauksen perusteella. tuossa joku sanoi, että kyllähän aikuiset osaavat ottaa huomioon sen, että tulee nälkä ja ottaa eväät mukaan. Jos nämä "aikuiset" pystyisivät aikuismaiseen ajatteluun ja olisivat vastuunsa kantavia ja tuntevia, niin miksiköhän heidän lapsensa sitten on edelleen sij.perheessä. Kyllä on paljon ihmisiä, jotka laskelmoivat ja käyttävät toisten hyväntahtoisuutta törkeästi hyväksi.
Meillä noi sukulaisvierailut ovat olleet sen verran harvinaisia, että olen kyllä ruokkinut silloin mukana olevat pienemmät lapset. Aikuisille olen tarjonnut lähinnä vain suolaista pientä syömistä kahvin kera. Sen verran kuitenkin, että olen ottanut huomioon, että ovat pitkämatkalaisia.
En itse myös suostuisi kuvailemaasi systeemiin.
Ei kai siinä niinkään ole kyse rahasta, vaan periaatteesta. Ei kuulu sinulle ja sillä hyvä.
Se kun ei jää siihen, että maksat koko lystin, vaan tulevat todella täysihoitoon. Et ole majatalon pitäjä. Sellaisia palveluja voi ostaa motelleista, hotelleista ja ravintoloista. Nyt perhe tulee yhden lapsensa kotiin sinulle ilmaiseen täysihoitoon. Olet todella hyväksikäytetty, tee siitä loppu, meidän muidenkin puolesta. Yksi sijari kun suostuu tuollaiseen, niin sitä aletaan odottaa kaikilta ja jopa syyllistetään sitten toisia, jos se ei kaikille sovi. Olen huomannut, että myös sossut käyttävät sijareiden vieraanvaraisuutta törkeästi hyväksi.
He kun tulevat pidemmästä matkasta, niin odottavat, että sijari pistää pötyä pöytään. Siinä sitten maistellaan ja kehutaan ruokia ja kaikki ilmaiseksi. Samaan aikaan kyllä velottavat normaalit päivärahat, jotka näin säästyvät, kun on perheissä täys-ylöspito. Meille maksetaan kulukorvaukset vain sijoitetun lapsen kuluihin, ei sossun, eikä lapsen sukulaisten. Kyllä joku tolkku pitää olla kerjätessäkin.
Olen samaa mieltä kanssasi, joka asiassa.Olen vaan miettinyt miten sen ilmoittaa ko. porukalle.Vielä muutama vuosi sitten minulle soitettiin linja-autoasemalta, että olemme täällä, tuletko hakemaan. Pari kertaa hain, kun luulin, että tulee omalla kustannuksella. Kuulin jälkeenpäin, että saa rahaa matkaan, josta osa tietysti säästyy, kun käyttää minun palveluita. Pari kertaa on ottanut kunnon matkarahat ja sossu on vasta minulta kuullut, että mitään vierailua ei ole ollutkaan......
noi vanhempien tapaamiset sovittu aina sossun kanssa etukäteen. Vanhemmat ovat ensin käyneet sossun luona puhumassa tapaamisista, jossa ovat sitten sopineet matkakorvaukset ym. ja samalla kysyneet sopiiko meille ko. ajankohta jne. Pyydä, että sossusi pitää teidät ajan tasalla, mitä on vanhempien kanssa sovittu, mitä korvauksia saaneet jne. Pyydä myös, että sossu selvittää vanhemmille käyttäytymistä teillä. Kuinka pitkä vierailuaika olisi sopiva, mitä voivat odottaa "palvelun" suhteen jne. Ei sun tarvitse selitellä mitään, sano sossulle mitä toivot vastaisuudessa ja jos ei ala onnistua kohtuullisiksi katsottavat vierailut teillä, niin yritä siirtää koko vierailu tapahtuvaksi kotinne ulkopuolelle. Emme ole koko perheen sijareita.
sossun kanssa ja säännöt myös. Tiedämme että bio sai myös ruokarahan kun tuli tapaamisiin ja hänelle oli sanottu että maksaa meille sillä rahalla ruokansa. Mutta näin ei bio tehnyt joten nyt onkin hotelli palvelu muualla ja siinäkin on tehnyt samoin kuten kerroit, ei tullut tapaamisiin ja rahat meni omaan kurkkuun.
Varmaan oli hauskempaa kuin tulla lastaan tapaamaan ja istua kahdestaan hotellissa.
Tällainen sitten vaikeuttaa muidenkin biojen lapsensatapaamisia kun joku sitä systeemiä väärin käyttää.
Eli myös meille sossu sanonut että emme ole koko perheen sijareita. Kahvit tarjoamme ja nisua sekahan.
säälimättömästi vielä kun hän on pieni. Murkkuiässä viimeistään teidänkin sijoitettu tajuaa, ettei kenelläkään lapsella voi olla kahta äitiä!!
Taitaapa silloin olla pöydässä eri fiilikset?
Minä tapasin lapseni sijarin luona yhden ainoan kerran ja lapsi kajautti ruokapöydässä: Minä tykkään K. enemmän kuin L:stä.
Sanoin siihen vain, että tottakai tykkäät, koska olen sinun oma äitisi.
Sijari mytkähti läskeineen.
Itse en jäisi sijareiden ruokapöytään vaikka kutsu kuuluisi.
Onneksi ei enää heitä tarvita!
Kyllä siinä paraskin paisti juuttuu kurkkuun, jos sen joutuisi eniten vihaamansa ihmisen pöydässä syömään! Yäk...
Mutta itse keskustelussa on tehty taas kärpäsestä härkänen.
Antakaa lapsen mennä sukunsa ja omien ihmistensä kanssa syömään ja juttelemaan.
Mikä pakko teidän on ruokianne piilotella, mutta kytätä kyllä kaikki "hiuksetkin" heinäsuovasta, missä oikea äiti TAAS tekee väärin!!
Olet säälittävä ja naurettava. Kerää torilla lakkiisi rahaa, jos sossun rahoilla ei yksi perhe syö.
Lakkisi täyttyy pian, kun vähän vielä ruikutat ja esität köyhää reppanaa!
vi...
ei sinua varmaan kutsuttukaan (päästettykään) sijaiskotiin vierailuille. Hankaloiden vanhempien tapaamiset hoidetaan valvotusti ja ei ainakaan sijaiskodissa. Koti on lapsen turvallinen paikka ja sinne ei kaivata rähinäitä. Kirjoituksesi oli sellainen, että jos sinulla on lapsi otettu huostaan, toivottovasti on siellä edelleenkin.
biovanhemmat käyvät vierailuilla tod. usein. Tulevat melko läheltä ja tapaaminen ei kestä kuin pari tuntia (joten ei pitäisi nälän yllättää). Heti tullessaan menevät ruokapöydän ääreen ja jos ei tarjoilu heti pelaa, niin pyytävät itse kahvia (kastamisineen). Sijaislapsemme sisaren hoito/ vahtiminen lankeaa minulle, koska muuten jäisi oman onnensa nojaan vierailun ajaksi. Osaavat kyllä hienosti hyödyntää minua.. Pyytelevät pieniä lasten vaatteita yms. Usein myös haen heidät (ja vien) meille vierailuille. Olen miettinyt, että kun sij.lapsen sisar vierailulla tuhoaa sij.perheen omaisuutta, kuka korvaa (kun vanhemmat vain naureskelevat, että "hupsista, sattuuhan sitä". He eivät tietenkään tarjoudu itse kustantamaan/ korjaamaan. En ole pikkusieluinen ja olemme kestäneet tätä jo vuosia. Sos.tt. sanoo, että huhhuh, kyllä teillä on kestämistä.
Miten sijaislapsenne äiti ja isä ovat kykeneviä toisen lapsen vanhemmiksi mutta ei sitten toisen, joka on huostaanotettu ja sijoitettu teille. Taas on joku töpeksinyt, kuten tuosta kuviosta selkeästi on nähtävissä. Joko sisarus on vaarassa tai sijaislapseksi päätynyt turhaan huostaanotettuna.
sijaislasten vanhemmat paremminkin äiti on vaan hankkinut useamman lapsen jälkeen tämän sijoituksen. Aina otetaan uusi mies kehiin ja hommiin. Asuinpaikan vaihto auttaa siinä, että uusia lapsia ei ole vielä ehditty sijoittaa!
Osuinpa taas naulan kantaan, kun noin vihaiseksi ruvettiin.
Toinen ihan haistatteli, mutta ei uskaltanut kirjoittaa haistatteluaan loppuun?? Mikä ihme teitä sijareita vaivaa?
Oikeat vanhemmat kirjoittavat tällä palstalla ihan oikeaa asiaa, niin siihen sijari haistattaa?
Onko se niin, kun sanat loppuvat puolustaa väärää toimintaa, niin keskusteluun ei jää kuin vi... tarjoamista?
Hävetkää! (tämä ei tarkoita fiksuja sijareita)
Asiahan on niin, että sijaisperheen ei edes tarvitse suostua tapaamisiin kotonaan, saati kuulu ruokkia tapaamaan tulleita.
Luonnollisesti me, joille sopii, että lasta tullaan kotiimme tapaamaan, useimmiten tarjoamme kahvit tai mahdollisesti ruuan jos on ruoka-aika, mutta silloin onkin kyse yhdestä tarjoamisesta, eikä koko päivän kaikista aterioista. Meillä sukulaisvierailut ovat niin harvinaisia, että tarjoaisin vaikka päivän kaikki ateriat.
Tässä nyt ehkä esimerkki siitä miten kukin ajattelee ja pystyy suunnittelemaan päiväänsä.
Jos minä lähtisin katraani kanssa "kylään",en odottaisi itsestäänselvyytenä että siellä ruokitaan koko katraani.Minä joko kysyisin etukäteen tai ottaisin evästä.Jos meille tarjottaisiin mahd.ruokailla siellä ainakin tarjoaisin apuani ruuanlaitossa.
Ei sijaisvanhemmat ole mikään soppalanruokaluukku.
Minä tarjoan aina kahveet,voileipää jne.Lapsi syö ruuan kun on ruoka aika.Tapaamiset meillä on aina vain vanhemmilla,erikseen ja muut suuremmat koknaisuudet,sisarrukset jne.tapaavat lasta muualla.Hulinaks menis jos kaikki tulisivat meille.On kokeiltu aikanaan sekin.
Jos kaikkilla olisi käytöstapoja vierailujen suhteen ei olisi mitään ongelmia "tarjoamisen,ruokailun"suhteen.Tark.meitä aikuisia-Niin biot kuin sij.vanhemmat.
Eli siis sijarit eivät sitä paljon haikailtua ja haluttua yhteistyötä ja yhteistä vanhemmuutta ainakaan oman pöytänsä ääressä halua toteutettavaksi. Vieläkö ihmettelette, kun asenne on tuo, miksei biovanhempia näy. Kauheeta nipotusta rahasta, olkaa nyt pennisielut pikkusen suurpiirteisempiä.
Heippa Helinä. Kerro osoite, tulemme sijarit sinne ensi sunnuntaina syömään kelo 12.00. Minulla on väkeä 10 henkeä. Muut voivat ilmoittaa oman väkensä! Nähdään teillä!
Tulkaa vaan, niin sijaislapsi saa rauhassa tavata sillä aikaa omia läheisiään kotonanne (joka on nyt hänenkin kotinsa). Hyvä idea jättää koti kerrankin sijaislapsen käyttöön siten kun kuuluukin.
Kirjoitin tuolla ylempänä otsikolla: lasta voi huijata tietyn ajan.
Tekstini oli ilmeisesti niin osuva, että joku sijari vastasi sanalla: haista.
Kummat vaikuttavat fiksummilta? Lasten omat vanhemmat, äidit ja isät vai sijarit????
biovanhempienkaan puolelta sen kiitettävämmin jos se nyt mielestäsi olisi sielltäpäin parempaa.
Me ei olla koskaan saatu edes kahvia kun olemme lapsen jättäneet ja hakeneet bioäidin tapamisissa.
Me ajattelevina ihmisinä olemme ottaneet tosin ne omat eväät mukaan ja sitten pysähtyneet kilometrin päähän lapsen jättöpaikasta ja siinä juoneet ne hyvät kahvit ja jatkaen sitten kotimatkaa jota edessä 299 km. Ja pyhänä se sama reissu eli lapsi sitten mukana ja nälissään klo 18.00 maissa. Ei syönyt kuin Nami Namin päivällä. Usein ei tiennyt itkisikö vai nauraisiko.
No teimme lapselle myös ruoka annoken jonka sitte hotkaisi kuin susikoira ja nukahti heti.
Nyt onneksi se kausi on loppu lapsi kulkee itse bussilta.
Biovanhemmat vaikuttavat fiksummilta näin altavastaajan asemastaan huolimatta ja tuskansakin keskellä. Sijaisvanhempien teennäinen tietämys ja toisilla jopa hurmoshenkisyys rakkaus- ja lämminsyli -litanioineen herättää jopa myötätuntoa, mikä lie tarkoituskin. Kaikkein inhottavimpia on nämä, jotka tahallaan kiusaavat lastaan ikävöiviä äitejä/isä kehottamalla laittamaan asiat kuntoon, vaikka hyvin tietävät ettei Suomen järjestelmässä huostaanottoja pureta kuin ani harvoin. Tarkoitus kai onkin, että biologiset vanhemmat heittävät pyyhkeen kehään, kaiken toivottomuuden ja vuosikausien taisteluiden johtamatta mihinkään. Systeemistä on nähtävissä, että pitääkseen vanhemmat rauhallisina, sossut antavat toivoa, tyyliin: kun teet vielä tämän ja tämän, niin katsotaan sitten. Systeemistä on nähtävissä tarkoitushakuinen näännyttäminen, koska niin viranomaisten kuin sijareiden kannalta on helpompaa, että rakennettu systeemi kunkin lapsen kohdalla pidetään alkuperäisenä. Eihän noilla hannareilla edes ole rohkeutta muuttaa sitä järjestelyä, minkä joku kolleega on aikoinaan pykännyt pystyyn. Sehän olisi vähän kuin toisen sossun työn mitätöimistä, jos lapsi palautettaisiin kotiinsa. Siksihän se on tehtävä hallinto-oikeuden kautta, sossujen mielenrauhan takia.
Poikkeuksena sijareiden joukossa on Amalia.
Lapsen tulevaisuuden ja itsearvostuksen kannalta on ihan hyvä omin silmin, että biologiset vanhemmat eivät hyysää ja kestitse vieraita aikuisia, jotka toimeksiannon mukaisesti tulevat hakemaan lapsen kodistaan. Myöhemmällä iällä sillä voi olla ratkaiseva merkitys lapsen käsitykselle itsestään ja merkityksestään vanhemmilleen. Oikein toimittu biovanhemmilta.
Siinähän lapsikin oppi että ei hänelläkään ole vanhemmilleen merkitystä, kun eivät häntäkään ruokkineet.
Siinä lapsi oppi kuka hänen hyvinvoinnistaan välitti.
Siinä todellakin oppii käsityksen itsestään ja merkityksen vanhemmilleen.
Luuletko tietäväsi syyn siihen miksi ei kahvia saatu?
Se tilanne oli
Sinäkö pidät yhteistyökyvyn merkkinä, jos oma äiti kahvittaa teikäläisiä, kun haette lasta? Mietihän vähän.
Lapsen lähtö loman tai tapaamisen jälkeen on niin tuskallista molemmille osapuolille, ettei siinä voi ajatellakaan mitään kestejä.
Kun lastani aikoinaan tultiin hakemaan, minä itkin tai nielin kyyneliä. Ei silloin mitään edes kykene puhumaan, saatikaan toimimaan emäntänä.
Lapsi on hiljainen ja kyselee jo kymmeniä kertoja: miksi mun pitää lähtee? Sinä et rakasta enää? Miten kauan on kun nähdään? Soita varmasti?
Jokainen kysymys on ruoskanisku, joka leikkaa palan pois.
Tilanne on niin kurja, että halien jälkeen lapsi rappukäytävään ja varmistus, että osaa autolle.
Sijariämmää en halunnut tavata. Jos sijari olisi ollut ihminen isolla Iillä, olisi jotain yhteistä voinut syntyäkin?
Mutta tällaselle ääliölle en ainakaan minä olisi kahveja keittänyt?
Entä kun pöydästä olisi lähdetty. Keskustelu selän takana: kuivaa känttyä, laiha kahvi, huomasitko ne kupit, kahvat kolhiintunu yms.
Oma äiti/isä ei ryve rahassa, kuten te, joten antakaa anteeksi ne kolhiintuneet astiat??
Oudolta vaikuttaa metelin nostaminen noin pienestä asiasta, kuin ruokailun järjestely? Sananlasku kuuluu: ahneella on paskanen loppu.
Ehkä huomaavat oman "pienuutensa" vähintään silloin, kun lapsi saa oman tahtonsa takaisin.
Amaliasta olen minäkin samaa mieltä. Hän on tämän palstan ainoa fiksu sijari. Hänen kanssaan voisi yhteistyö pelittää, jos olisi tarvetta. Onneksi silti ei ole.
Mielenkiinnolla olen seurannut ketjua, miten siinä biot ja sijarit taistelevat. Juupas, eipäs. Ole hyvä ja katso mitä pyysin alussa. Tämä ketju on nyt tarkoitettu vain sijareille ja toivoin, etteivät biot kommentoi. Tässä näkyy hyvin se fiksuus, mitä biovanhemmilla on. Ei kuitenkaan millään voi olla tarttumatta asiaan, vaikka pyydetään kerrankin olemaan hiljaa.Olen ymmärtänyt, että teillä on omiakin palstoja! En tunne tätä maailmaa oikein hyvin, mutta tästä vedän sellaisen johtopäätöksen, että täällä on vaan kaikki hölmöt liikkeellä. Fiksut ihmiset tekevät silläkin aikaa jotain hyödyllistä!
aina muita humalaisia ja lapsi mennyt pakoon jonkun naapurin luo.
Vielä jatkoa siitä kun
kuulunut sellainen hetki että istuttaisiin ja keskusteltaisiin rauhassa ja siinä samalla vaikka nyt sitä kahvia maistellessa onko se laihaa vai???
Ei meillä ole koskaan ollut syynä tuo mainitsemasi että ei "edes kykene puhumaan" on päinvastoin kovaa puhetta ja manipulointia koska viikonlopun tapahtumien paljatumis pelko on ollut niin ehdoton "vaikene tai et saa tulla enään koskaan äidin luo" Tämä on ollut se suuri ongelma aina lapsen kohdalla äiti suhteessa. Äididtä ei ole suojelemaan lastaan.
Nyt kun asioita on tullut esille niin on vaikea ymmärtää miten bioäiti voi olla niin itsekäs ja raaka omaa lastaankohtaan.
No ei huostaanottoa kait olisikaan jos näin ei olisi.
Pitäisikö sinun mielstäsi meidän sitten tuollaiselle "ääliölle" (lainasin sinun antamaa nimitystä) tarjota kahvit ja ruoat?
Hänella mukanaan aina joku kuski joka on niitä ryyppykavereita ym. ym. siis mitä olet mieltä.
taas, ansiottomasta arvon noususta.
Olenhan minäkin syyllistynyt siihen, että olen kannustanut vanhempia korjaamaan mahd. epäkohtia ja ns. parantamaan tapansa.
Olen tehnyt niin, koska olen kokenut itse yhden ho.purkutapauksen ja tuttava perheessä tiedän jo kaksi purkua tapahtuneen ja yhdessä toisessa perheessä on juuri työn alla yksi, että en itse näe sitä niin mahdottomana ja harvinaisena.
Toisaalta, vaikka ei koskaan onnistuisikaan, niin kyllä on kaikkien kannalta hyvä, jos vanhemmat jotka ovat omalla elämäntyylillään aiheuttaneet huost.oton, niin voisivat tehdä suunnan muutoksen parempaan. Usein vanhemmat kokevat ho.jälkeen, että ei ole enää mitään menetettävää ja luovuttavat kokonaan. Se on paitsi heidän omaa elämäänsä ajatellen surullista, niin lapsen kannlta vielä surullisempaa. Lapsi niin mielellään näkisi vanhempansa pystyvän normaaliin elämään ja kanssakäymiseen hänen kanssaan. Lapsilla on huoli vanhemmistaan, jos kotona on ollut vaikeaa. Huolehtivat ja miettivät missä kunnossa vanhemmat on, tappelevatko kovasti, ovatko edes hengissä jne.
Ainakin meidän lapset puhuivat sen jälkeen, kun olivat itse asettuneet ja kokivat olevansa turvassa, että vielä kun saisi äidin tänne turvaan, niin kaikki olisi hyvin.
Lapset tavallaan kokevat, että ovat hylänneet tai pettäneet vanhempansa, kun heillä on asiat paljon paremmin kuin vanhemmilla.
Haluan siis edelleen kannustaa vanhempia yrittämään korjata elämäntilanteensa, jos siinä korjaamista on ja yrittää pelastaa sen mitä pelastettavissa on. Luovuttamalla ei ainakaan voi mitään saavuttaa. Usein vielä vanhemmat ovat hyvin nuoria ja koko elämä edessä. Ei saa antaa periksi, vaikka vaikeaa olisikin. Pelkällä positiivisella ajattelulla, jos sille antaa tilaa voi olla jo suuri vaikutus.
Ajattelu ruokkii tulevaa eli, jos on hyvin negatiivisesti ajatteleva, niin niitä negatiivisia asioita alkaa myös tapahtua ja positiivinen ajattelu taas tuo positiivisia asioita ihmisille. Uskon energioiden voimaan, oikeesti.
Haluan lähettää kaikille vanhemmille paljon positiivista energiaa.Tuokoon se elämäänne paljon hyviä asioita. Niitäkin varmasti jokaisella on vaikka kuinka pieniä, mutta ne pitää huomata. Huomatkaa kaikki pienet jutut, niin niistä yhdessä kasvaa jo iso juttu jne.
olet itsekin liittynyt, etkä ole tekemässä mitään "hyödyllistä". Sait hyviä vastauksia ja pohdintoja. Pitäisikö Sinulle olla tarjottimella ne vastaukset jotka ainoastaan haluat kuulla. Pureskeletko ylhäisyys ruokasi itse vai vaaditko että joku hölmö niin kuin muita kirjoittajia tituleeraat, tekee senkin puolestasi.
Ihmettelen ponnettomuuttasi. Tapaamiset ovat kotonasi! Sinä olet talon emäntä ja sanot miten siellä ollaan. Sopikaa uudet säännöt tapaamisillenne, kerro sossulle mikä mättää, ole avoin. Kyllä sen ymmärtää, että useamman suun "leivänkannikat" maksavat euroja, mutta jos ei muu auta, niin tee niin pirun pahaa ruokaa ja aivan liian vähän, ettei sitä kestä erkkikään. No, ehkä olen hieman ilkeä, mutta olen vastaavaa hyväksikäyttöä nähnyt ihan lähipiirissä ja siitähän ei tullut loppua, kun se kerran oli aloitettu - sijaisperhe vaan oli liian kiltti. Kyllä heilläkin paloi hihat, kun bioperhe alkoi vaatia aina enemmän palveluja; bussipysäkiltä piti hakea autolla, ruoka piti olla valmiina ja jos ei ollut "riittävän hyvää" siitä valitettiin sossulle tyylillä "lapselle ei tehdä ravitsevaa ruokaa", sijaisperheen piti lähteä kotoaan pois pariksi tunniksi jotta äiti sai olla kahden lapsensa kanssa (!) paluukyyti piti järjestää tietysti ymym. Seuraavassa palaverissa asiat puitiin läpikotaisiin ja kerrottiin asioista mielipiteet avoimesti. Sen jälkeen kaikki muuttui, bioäiti (joutui) lähteä pariksi tunniksi lapsensa kanssa ulos/syömään/muualle! Ruokailut sijaisperheessä loppui bioäidin osalta ja kyyti muuttui sossun maksamaksi taksiksi, jonka bioäiti soitti omalla puhelimellaan, jos oli soittoaikaa.
Meillä kotona ei bioäiti koskaan käynyt, tapaamiset järjestettiin kaupungin järjestämässä kodinomaisessa paikassa, jonne veimme lapsen äitiään tapaamaan. Paikassa oli emäntä valvomassa ja keittämässä kahvia, siellä oli myös pieni keittiö, missä bioäiti sai itse tehdä ruokaa jos halusi, saihan hän päivää varten ruokarahan.Tapaamiset sujui oikein hyvin "ei kenenkään maalla"- suosittelen myös teille.