vaan kiihtyy maajussien lypsy kasvaa veromarkoista , mutta veronmaksaminen tuntuu olevan tervaa ei vastuu kiinnosta maajusseja , tuet ollaan poraamassa muttei muuta ole maajussien tuki sirkuksen ohjelmaan merkitty.
tuki
sirkus.
10536
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Maatalouden tukihan on perusteltua jo hyvin kaukaa.
Oikeasti syy koko ruljanssiin on sodissa, joissa menetettiin hyviä maatalouden alueita luovutuksina.
Sitten tuli yleislakko juuri keskustalaisen Urho Kekkosen noustua nipinnapin presidentiksi -56.
Samalla jotta lakko loppuisi, eikä siitä provosoituisi kommunistien toivomaa yleistä kapinaa, Kekkosen vaikea tehtävä oli antaa kaikille vähän, vaikka yhteiskunnassa, joka juuri oli saanut maksetuksi idän diktatuurille sotakorvaukset sodasta, jotka molemmat tuo samainen hirmuvaltio oli aloittanut!
Ei ollut juurikaan jaettavaa!
Tilanne oli todella huolestuttava ja silloin olisi moni muu valtio sortunut ja samalla tullut idän "ystävän" pelastamaksi.
Sitähän suomalainen kommunisti toivoi ja odotti!
Onneksi niin ei käynyt silloin tai aiemmin (kaikki kunnia kuuluu veteraaneille ja suomen taitavalle sodanjohdolle).
Tämänhän myöntävät suomalaiset sosiaalidemokraatitkin ja olivat siksi jatkuvasti suomalaisten kommunistien hampaissa!
Mutta miten vaan, tuon -56 yleislakon hinta oli se, että samalla kun suomalainen duunari sai vähän lisää liksaa (jonka devalvaatio söi alle vuoden), niin suomalainen maanviljelijä sai myös osansa "yleisitovasta" sopimuksesta.
Olihan Suomessa vielä paljonkin ihmisiä maatalouden palveluksesta ja Kekkonen pelkäsi (kuten Paasikivikin) yli kaiken Suomalaista kansallista kapinaa, jonka syttymiseksi ei tarvittu paljoa, mutta sammutamiseksi kokonainen vuosisata!
Taitavasti tuo keskustalainen sodanjohdon veteraani pystyi luovimaan erilaisten "kuppikuntien" keskellä, lupaamalla milloin mitäkin, jopa lappiin tien.
Se tehtiin (ei kekkonen lupauksiaan pettänyt) ja hymylehti raportoi tyyliinsä.
Mutta nyt on aika uus ja kekkoset haudattu.
Ihmiset oikeasti palkansaajien puolella ovat saaneet tarpeekseen!
Määräaikaisia työsuhteita, vuokratyövoimaa jne.
Nuoret todella pystyvät ihmiset ovat täysin ihmeissään.
Saat kaksi kuukautta, mutta tule stafpointin kautta jne.
Sitten pihalle! Juuri kun oppi hommansa.
Ei jumalauta.
Siitä tulee vielä välien selvittely, ja tällä kertaa ei ole kekkosta antamassa kaikille jotakin.
Oikeastaan hyvä kirjoitus, kekkosen kaudella oli sentään solidaarisuutta koko kansalle, nyt vahvemman oikeutta heikoimpia kohtaan.
Monet muistelee lapsuuden lämpimiä kesiä, itse muistelen aikoja, kun presidentit olivat vielä kekkosia.....loppujen lopuksi ne olivat hyviä aikoja kansakunnan päästessä sodan kurimuksista jälleenrakentamaan tätä maata, joka tuntuu nytluovutetun halpahintaisesti Eu:n määräysvaltaan, jossa sudella on suuremmat oikeudet kuin ihmisellä konsanaan.
http://www.google.com/search?q=te-keskus yritystuet euroa&sourceid=ie7&rls=com.microsoft:en-US&ie=utf8&oe=utf8
asiat ole vaikeita neuvotella , uusiin kaapuihein , eli tuet pois maajusseilta ja muut rahat mitä veronmaksajilta maatiais sirkuksessa lypsetään.
pois varsinkin maataloustuet jolloin niitä tuetaan jotka verookin makselee maajussien tapauksessa ei homma pelitä.
EU-neuvottelua olet käynyt,kun noin hyvin olet
tietävinäsi?
Jos sä kattelet sitä kateellisuudesta vääntynyttä
naamaasi peilistä ,etkä ole näkemmääsi oikein
tyytyväinen,niin ei se voi olla peilin vika!
vikaa ole sehän on maajussien perimässä kateus , ja asioiden vääristely , jatkuva pummaaminen.
stadin jussi päässyt vauhtiin, miltäs Lidlin maito maistuu?
onkin oikeessa vettä puolet niin siinä ei sitä laktoosia ole niin paljon ja saa hyvän rahan että semmonen.