En oikein tiedä onko tämä oikea palsta aiheelleni. Aion kuitenkin kirjoittaa asiasta, joka on ongelma isolla oolla. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä pitkään. Lapsia ei ole, koska opiskelu ym. asiat ovat niitä siirtäneet emmekä ole kumpikaan vielä edes halunneet lapsia vaan olemme ajatelleet, että sitten joskus. Minä olen 27 ja mieheni 28 vuotta. Kumpikaan ei ole koskaan kokenut että biologinen kelloni tikittäisi ja sen takia pitäisi ryhtyä lapsia "tekemään".
Nyt olen saanut opiskelut hoidettua ja elämä on järjestyksessä. Olen jostain syystä alkanut lämmetä vauva-ajatukselle. Rakastan miestäni enemmän kuin mitään muuta, ja minusta olisi ihmeellisen upeaa, että meillä olisi yhteinen vauva, rakkautemme hedelmä.
Asiassa on vain muutama mutta... En ole koskaan ollut vauvojen kanssa tekemisissä, joten minulla ei ole käsitystä vauvojen hoidosta, eikä myöskään kovin paljon mistään raskausjutuista. Synnytystä pelkään ihan järjettömästi! Minua kuvottaa ajatus synnyttämisestä ja alan voimaan pahoin, jos joku kertoo synnytysjuttuja. Jossain vaiheessa voin pahoin myös vauvojen hajusta.
En ole vielä löytänyt yhtään helppoa tai hyvää puolta raskaudesta ja äitinä olosta. Sen sijaan löydän paljon pieniä asioita, jotka saavat minut epäröimään. Tässä muutama esimerkki:
1. Minulla on tulehdusherkkä elimistö, korvareikien paraneminen kesti yli puoli vuotta. Mites sitten alapää synnytyksen jälkeen tai jos joutuu leikkaamaan?
2. Seksi. Harrastamme edelleen seksiä todella usein ja tulen järkyttävän kiukkuiseksi jos en saa seksiä säännölisesti. Seksistähän joutuu joksikin aikaa luopumaan vauvan takia...
3. Synnytyksen jälkeen pitäisi pitää siteitä, eikös vaan? En käytä koskaan siteitä, aina tamppoonia ja pikkuhousunsuojaa, kun on niukat kuukautiset. Saan siteistä hiivatulehduksen.
4. Käytän aina stringejä tai tai-mallin alushousuja, miten niihin saa edes siteet tungettua?
5. Raskauden aikana ei saa pitää korkokenkiä, eli koko kenkävarasto olisi uusittava, kun minulla ei ole muuta kuin korkokenkiä. Tai on yhdet, juoksulenkkarit.
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään... Haluaisin tietää, onko kellään muulla ollut tällaisia ongelmia? Pitäisikö minun jo nyt alkaa käydä jossain synnytyspelonpoistoterapiassa? Kukaan ei oikeasti tunnu edes uskovan, etä en ole pitänyt vauvoja sylissäni ja kaikki ajattelevat, että kyllä nainen osaa vauvan hoitaa luonnostaan tai kyllä ne neuvolassa opettaa. Mutta riittääkö se kaltaiselleni tietämättömälle? Pitäisikö jo nyt alkaa lukea vauvanhoito-oppaita?
Nyt olen saanut opiskelut hoidettua ja elämä on järjestyksessä. Olen jostain syystä alkanut lämmetä vauva-ajatukselle. Rakastan miestäni enemmän kuin mitään muuta, ja minusta olisi ihmeellisen upeaa, että meillä olisi yhteinen vauva, rakkautemme hedelmä.
Asiassa on vain muutama mutta... En ole koskaan ollut vauvojen kanssa tekemisissä, joten minulla ei ole käsitystä vauvojen hoidosta, eikä myöskään kovin paljon mistään raskausjutuista. Synnytystä pelkään ihan järjettömästi! Minua kuvottaa ajatus synnyttämisestä ja alan voimaan pahoin, jos joku kertoo synnytysjuttuja. Jossain vaiheessa voin pahoin myös vauvojen hajusta.
En ole vielä löytänyt yhtään helppoa tai hyvää puolta raskaudesta ja äitinä olosta. Sen sijaan löydän paljon pieniä asioita, jotka saavat minut epäröimään. Tässä muutama esimerkki:
1. Minulla on tulehdusherkkä elimistö, korvareikien paraneminen kesti yli puoli vuotta. Mites sitten alapää synnytyksen jälkeen tai jos joutuu leikkaamaan?
2. Seksi. Harrastamme edelleen seksiä todella usein ja tulen järkyttävän kiukkuiseksi jos en saa seksiä säännölisesti. Seksistähän joutuu joksikin aikaa luopumaan vauvan takia...
3. Synnytyksen jälkeen pitäisi pitää siteitä, eikös vaan? En käytä koskaan siteitä, aina tamppoonia ja pikkuhousunsuojaa, kun on niukat kuukautiset. Saan siteistä hiivatulehduksen.
4. Käytän aina stringejä tai tai-mallin alushousuja, miten niihin saa edes siteet tungettua?
5. Raskauden aikana ei saa pitää korkokenkiä, eli koko kenkävarasto olisi uusittava, kun minulla ei ole muuta kuin korkokenkiä. Tai on yhdet, juoksulenkkarit.
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään... Haluaisin tietää, onko kellään muulla ollut tällaisia ongelmia? Pitäisikö minun jo nyt alkaa käydä jossain synnytyspelonpoistoterapiassa? Kukaan ei oikeasti tunnu edes uskovan, etä en ole pitänyt vauvoja sylissäni ja kaikki ajattelevat, että kyllä nainen osaa vauvan hoitaa luonnostaan tai kyllä ne neuvolassa opettaa. Mutta riittääkö se kaltaiselleni tietämättömälle? Pitäisikö jo nyt alkaa lukea vauvanhoito-oppaita?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei
Tiedätkö, luultavasti jotkut asiat muuttuvat ihan todella kun vauva tulee. Jotkut muutokset harmittavat enemmän, toiset vähemmän. Se on sitä elämän luonnollista muutosta, vähän niinkuin vanheneminenkin. Tai luonnonmullistukseet, tai ihan vain säiden vaihtelu ja vuodenajat.
Kaikkeen tottuu kun ymmärtää ja tuntee asian syvemmin. Ja juuri niin käy, kun huomaa olevansa raskaana. Eli raskauden ja synnytyksen vaatimat muutokset tulevat tuolloin sinua lähemmäs ja muuttuvat luonnollisimmiksi kuin nyt, kun ikäänkuin ajattelet niitä pitkän välimatkan päästä. (Talvivaatetus on talvella itsestään selvyys, kesällä kummallista.)
Se, että pohdit asioita jo nyt, osoittaa vain kypsyyttä. Et siis ummista silmiäsi arjentasolla tapahtuvilta merkittäviltä pikku ilmiöiltä. Se on jo sinällään kasvua vanhemmuuteen.
Ja ai niin, ei se ihan niin hirveää ole, älä heitä stringejä roskiin ihan vielä ; )
Kiitos kun olit noin ystävällinen ja ymmärtävä ja kannustava :) Monilta olen saanut kuulla, että olen lapsellinen ja itsekäs ja takerrun pikkuseikkoihin. Ehkä olenkin itsekäs ja eräs syy pohdiskeluihini ja raskaus-/vauvakammoon on se, että olen joutunut elämässäni aika paljon luopumaan omista asioistani toisten takia... Minulla on myös tapana pohtia asioita tosi tarkkaan ja syvällisesti.
Olen itsekin ajatellut sitä, että kun olen alkanut noita kaikkia pieniä raskauteen ja synnytykseen liittyviä yksityiskohtia pohtimaan, että se on jonkinlaista valmistautumista asiaan. Pelottaa vaan niin pirusti kaikki.
noista muiden kommenteista. Sitäpaitsi ei lasten tekeminen ole elämässä mikään välttämättömyys. Kaikki ei vaan halua lapsia ja se on ihan ok.
Itselläni oli hiukan samoja tuntemuksia 28 vuotta sitten, ja päälle tuli vielä synnytyksenjälkeinen masennus, vauvan koliikki yms. Mutta neljässä vuodessa lapsia tuli kuitenkin kolme, nyt 27, 25 ja 23-vuotiaat.
He ovat elämäni suurin saavutus, onnenpotku ja ilonaihe.
Älä anna pelkojen riistää itseltäsi elämäsi suurinta asiaa.
Kuule, jos stringit ja korkokengät menevät edelle verrattuna omiin lapsiin, voisit kyllä mielestäni unohtaa koko asian. Kyllä mieli kertoo koska olet valmis, ja epäilyksiäkin tulee mutta ei sentään tuossa mittakaavassa. Minusta on ihan uskomatonta että tuon ikäinen ihminen pohdiskelee noin mitättömiä asioita, kun toiset pohtivat kuinka osaavat kasvattaa lapsen ja kuinka hänen tulevaisuutensa etenee. Jos nuo todellakin ovat sinulle ne kynnyskysymys niin unohda lapset ja keskity stringeihisi.
..seksiä harrastaa vaikka olisi lapsi tai odottaisi? Jos kaikki sujuu normaalisti niin seksi on sallittua loppuun asti ja lapsen synnyttyäkin. Ja siinä vaiheessa mielessä takuulla on muutakin kuin seksi, etkä ehdi kiukutella sitä ettet ole saanut.
Ja korkokenkiä saa käyttää ihan takuulla niin kauan kuin itsestä hyvältä tuntuu. Ja jos se raskauden suunnittelu kaatuu pikkuhousuihin ja kenkiin niin parempi että annatte biologisen kellon vielä hetken tikittää.
käyttää korkokenkiä... ja se on suositeltavaakin välillä. mutta ei jatkuvasti ettei jalat rasitu liikaa.