Silmätarkastus

Juu, löysin oman koirani tiedot kennelliiton sivuilta (en ole aiemmin koirani nimellä hakiessa niihin törmännyt). Siellä oli laitettu koirani silmien kohdalle: muu silmämuutos -> silmiä kuvattiin näin: Ei HC-, PRA- tai RD-muutoksia
Membrana pupillaris persistens, tulkinnanvar. Eli osaako joku sanoa mitä tuo viimeinen lause tarkoittaa? Pupilleista puhetta, mutta mitä?

Tutkimus tehtiin v.2004 ja kyllä siinä sain käsityksen, ettei silmissä mitään vikaa ole. Koirani on leikattu, eli sitä ei käytetä jalostuksessa, silti haluaisin tietää lukeeko sen tiedoissa "turhaan" tuollainen kommentti ja mikä tärkeintä, tulisiko minun viedä se uudelleen tarkastettavaksi.

Asian huomaaminen on piinallista näin pe iltana, eli aion soittaa arkipäivänä eläinlääkärille ja selvittää asian. Mutta kiitos, jos jollain on tosiaan antaa tietoa jo ennen sitä :)
21596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

MEM=synnynnäinen iiriksen kehityshäiriö.
Ja koska se on tulkinnanvarainen voi olla että toinen lääkäri olisi katsonut silmän puhtaaksi. Ja voi olla että tämä kehityshäiriö on korjaantunut koiran kasvaessa, jos siis koira on ollut pentu kun silmät on tarkastettu.

Minä tarkastan koirani silmät säännöllisesti rokotusten yhteydessä vaikkei sieltä koskaan ole mitään löytynytkään mutta jos on rotu joilla on herkästi silmäsairauksia (omassa tapauksessani collie sukuinen rotu) niin silmät on hyvä tarkastaa säännöllisesti. Ja rokotusten yhteydessä tämä tulee huomattavasti halvemmaksi!

Äänestä
  • membrana pupillaris persistens ei ole vaarallinen, todennäköisesti koirasi iiriksessä on ollut näitä sikiökautisen verisuoniverkoston jäänteitä eräänlaisina "siimoina" iiriksen pinnalla. Mun koiralla on PPM ja ihan on terve.
    Jalostuksellisesti/terveydellisesti merkityksetön.
    Ja tiedoksi. Rokotusten yhteydessä voi ainoastaan silloin teettää virallisen silmätarkastuksen kun rokottava eläinlääkäri on erikoistunut silmäsairauksiin! esim Pärnänen Lahden ell asemalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pupilli-puudeli kirjoitti:

Juu, löysin oman koirani tiedot kennelliiton sivuilta (en ole aiemmin koirani nimellä hakiessa niihin törmännyt). Siellä oli laitettu koirani silmien kohdalle: muu silmämuutos -> silmiä kuvattiin näin: Ei HC-, PRA- tai RD-muutoksia
Membrana pupillaris persistens, tulkinnanvar. Eli osaako joku sanoa mitä tuo viimeinen lause tarkoittaa? Pupilleista puhetta, mutta mitä?

Tutkimus tehtiin v.2004 ja kyllä siinä sain käsityksen, ettei silmissä mitään vikaa ole. Koirani on leikattu, eli sitä ei käytetä jalostuksessa, silti haluaisin tietää lukeeko sen tiedoissa "turhaan" tuollainen kommentti ja mikä tärkeintä, tulisiko minun viedä se uudelleen tarkastettavaksi.

Asian huomaaminen on piinallista näin pe iltana, eli aion soittaa arkipäivänä eläinlääkärille ja selvittää asian. Mutta kiitos, jos jollain on tosiaan antaa tietoa jo ennen sitä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu