Olette kun eräs kaverini jonka olen tuntenut peruskoulun kolmannelta asti ei pidä lupauksiaan ja on muutenkin vähän outo (Itelläni ikää nyt 21). Olemme ainakin ennen olleet ihan parhaat kaverit, mut nykyään tuntuu et jos ollaan suuniteltu esim baarissa käyntiä niin suunittelun asteelle se yleensä jääkin. Olen huomannut että hän tekee näitä keikkoja mielummin muissa porukoissa.(Minulle yleisin vastaus on et ei nyt oikeen oo rahaa) Yleensä jos ollaan puhelimessa tällaisena iltana voi sanoa et ollaan tässä just lähössä baariin(siis ilmeisesti vähän ennen lähtöä) Niin itelleni tulee aina pahamieli siitä et miksei mua pyyetty mukaan. En ole kyseistä tyyppiä tietääkseni mitenkään loukannut tai muuta sellaista, päinvastoin koittanut olla reilukaveri(Hänen luonaan on muunmuassa vanha kovalevyni kun omansa hajosi, vaikka siinä on takuutakin jäljellä vaikka kuinkapaljon niin eipä tunnu kiinostavan takuuseen laittaminen vaikka olen montakertaa kysynyt et millon sää lähetät sen oman kovalevys takuuseen. Hänellä on myös matka telkkarini lainassa kun en sitä itse tarvitse. Eräs erittäin ärsyttäva piirre mitä viimeaikoina on esiintynyt liittyy naisten iskemiseen. siis itselläni on todella huono flaksi ainakin baarissa, kaikki joita olen yrittänyt ovat ehkä pari sanaa vaihtaneet ja lähteneet karkuun. Taas kaverillani tuntuu vientä riittävän(tällähetkellä pyörittää kahta muijaa) on tossa parikertaa sanonut et kyllä me sullekkin tyttöystävä löydetää, mutt välillä juttua tulee siihen tyyliin et mikset juokse maksullisissa. Tulee vaan mieleen että kuvitteleeko kyseinen henkilö olevansa jotenkin muiden yläpuolella kun tollasta kommenttia tulee.
Olen pyytänyt vaikka kuinka montakertaa kyseistä ihmistä kylään. Yleensä vastaus on et pitäs varmaan jokupäivä tulla mut päivänä jolloinka pitäs tulla käymään sanoo et en mää nyt jaksa tai jotain muuta vastaavaa. olen asiasta huomauttanut ja ainut mikä on käytännössä muuttunut on että ei enää varsinaisesti lupaa tulla vaan sanoo että katotaa nyt. Välimatkaa on ehkä kuus kilsaa joka menee polkupyörällä hujauksessa. Hän pyytää minua kyllä itekkin käymään ja yleensä tulee mentyä saunaan tms. Kyseiset asiat ovat ahdistaneet jo jonkin aikaa kun miettii et onks mussa jotain vikaa vai mikä on. Tulee vaan mieleen että kokeeko kyseinen tapaus seurani jotenkin vastenmielisenä ja voiko tämmöstä enää kaveriks kutsua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Näin ulkopuolisin silmin näyttää siltä, että kaverisi haluaa joko tilaa itselleen (eli hänestä kaveruutenne voi olla liian 'tiivistä' tai muuten vain ahdistavaa) tai sitten hän ei halua pahemmin olla tekemisissä kanssasi ja haluaa siirtyä 'uusien' kavereidensa pariin. On olemassa ihmisiä, jotka käyttävät kaveruutta vain hyväkseen. Mikset pyydä matkatelevisiota takaisin ja kovalevyä?
Haluatko itse olla hänen kaverinsa? Voisit vaikka kysyä suoraan, että mitä mieltä hän on tästä kaveruudestanne.