Nuutinpäivä perustuu tanskalaisen herttuan Knuut Lavardin teloituksen muistolle v.1131. Alkuaan se oli loppiaista seuraava eli 7. tammikuuta - sittemmin 1708 siirrettiin 13. tammikuuta. Kertokaapa oman kotiseutunne perinteestä - oletan ainakin länsirannikolla olevan perinteen muistajia. Nuuttipukki ja Pyhä Nikolaus (8.12.)ovat todella vanhoja meidän Korvatunturin joulupukkiimme verrattuna. Kekri aloitti joulun alusjuhlat, joita ainakin keskustapuolue edelleen viettää...?
0Äänestä
joulu oli
ensimmäinen, jolloin ei oikein löytynyt joulumieltä ollenkaan. Muutaman radiosta kuullun joululaulun aikana muistui kaukaisia häiveitä joulusta.
0Äänestä
10 vuotta
Aikaa, kun Joulu tuntui Joululta.....sen jälkeen avioero ja sen seuraamukset....Joulu on kuollut minulta, onneksi Juhannusta voi jo odottaa, silloin on ainakin valoa, jos ei muuta ??
0Äänestä
NUUTTITYTTÖ
Todella on niin mutta ei enää niin käydä talosta toiseen.Tuolla rannikolla sitä 60 luvun puolella tehtiinkun asuin siellä.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nuutinpäivä perustuu tanskalaisen herttuan Knuut Lavardin teloituksen muistolle v.1131.
Alkuaan se oli loppiaista seuraava eli 7. tammikuuta - sittemmin 1708 siirrettiin 13. tammikuuta.
Kertokaapa oman kotiseutunne perinteestä - oletan ainakin länsirannikolla olevan perinteen muistajia. Nuuttipukki ja Pyhä Nikolaus (8.12.)ovat todella vanhoja meidän Korvatunturin joulupukkiimme verrattuna.
Kekri aloitti joulun alusjuhlat, joita ainakin keskustapuolue edelleen viettää...?