mallikkaasti xbox 360:llan parissa kun lykkäsin koneeseen uskomattoman Lost Planetin. Taas on viikonloppuna mahtavaa pelaamista uskomattomilla grafiikoilla.
Mutta te soni poloiset saatte tyytyä valehtelija puljun kyhäämään vanhan sukupolven röpökonsoliin, Jonka peleissä ei ole mitään hurraamista. Päinvastoin ne saa heikottamaan ja kuin olisi edellinen ilta venähtänyt liian pitkäksi baarissa ja joudut vessaan oksentamaan röpöpelien takia.
Sahalaita on myös saanut sinut raivonpartaalle ja odottamaan parempaa huomista ja selailemaan netistä josko se soni saisi edes vähän parempaa grafikkaa aikaiseksi seuraavalla yrityksellään, Eli floppi kolmosella, Mutta todella kuten uutisista on selvinnyt näin ei tule käymään, Vaan floppi kolmonen jatkaa ihan samaa röpölinjaa kuten ps2:nen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Heti perjantaina meni 360 mäsäks,että se siitä microsoftin laadusta,ei muuta ku peli sisään ja ruutu vihreeks ja lopuks pimeeks,käynnistys uudelleen,mut nyt ei ees mee alkuanimaatiosta mihinkään,harmi olin just saanu SD! VS RAW2007:an,noh nyt vaan pelaamaan PS2:sta ja odottaa jos löytyis 360 korjaaja...
On Playstation puoli ja ketään ei kiinnosta kuunnella sun provo yrityksiä Xboxista :)?
PS. Omasta mielestä tämä ei ole "röpögrafiikkaa"
http://www.ps3forums.com/showthread.php?t=51805
Mun viikonloppu alkoikin kaverien kans. Onkos sulla muuten muita kavereita ku tuo sun Xboxi ku kaikki viikonloput näköjään vietät sen kanssa.
Minä pelaan tänä viikonloppuna Kameota. Kyllä harmittaisi aivan helvetisti, jos vielä vuonna 2007 pitäisi tyytyä PS2-tasoiseen lodef-röpögrafiikkaan ja pelkästään siksi että Sony ei koskaan pysty toimittamaan sitä mitä on luvannut.
miten viikonloppu pitää viettää. Jos oot joka viikonloppu sen saatana paskakoneen kans ni sit oot semmone No Life/Future tyyppi. Oot säälittävä elämä päin persettä. Ei ole myöskään mitään järkeä viettää joka viikonloppua paskan pelikoneen ääressä kun voi olla ulkona vaikka kavereiden kanssa ryyppäämässä. Mutta jos haluut että olet semmonen 200 kilonen plösö joka vaan pelaa jotain xbox 360 "konsolia" (elle ole jo) Niin siitä vaan. Ymmärtäisin tämän jos ps3 olisi kaupoissa ja sitä pelaisit mutta kuluttaa aika johonkin mitättömään pieneen paskakasaa nimeltä xbox 360. GET A LIFE!!!!!!