Jos vaikka toisista poliiseista olisi neuvomaan miten ratkaista tämä tilanne?
Olen seurustellut vajaan vuoden poliisin kanssa, jota pidän jossain määrin pers.häiriöisenä, etenkin mustasukkaisen omistavuuden tullessa esiin päätin haluta pois suhteesta. Tiedän miehen naistenaurattajaksi ja luulen hänellä olevan useampia sukupuolisuhteita,minkä vuoksi hän on alkanut tuntua entistä vastenmielisemmältä.
Hän oli ajoittain väkivaltainen, mutta se rajoittui tavaroiden rikkomiseen ja tönimiseeni, ei siis koskaan varsinaiseen pahoinpitelyyn.
Ja nämä edellä mainitut piirteet tosiaan tulivat ilmi vasta suhteen edetessä eli siksi lähes vuodenkin verran kuitenkin tapailimme.
Ero oli mielestäni selkeä. Hänkin ymmärsi mielestäni asian, mutta tuppautui silti iltaisin oveni taakse ja tahtoi jutella. Selvittelimme näin muutamia kertoja asioita, mutta pidin aina pelisäännöt selkeinä: jäljellä olisi korkeintaan ystävyys.
Välillä en ole kuullut hänestä viikkoihinkaan, kunnes hän taas täysin yllättäen ilmestyy oveni taakse. Hän kertoo melko rivosti naissuhteistaan ja on aggressiivinen kun en reagoi näihin puheisiin oikein mitenkään. Pidän hänen käyntejään melko epämiellyttävinä ja alkanut kokea näin koko tyyppiä kohtaan.
Olen itse perustavallinen ihminen, en kaipaa elämääni hulluja sen enempää kuin extremeäkään. Opintoni vievät ja kuluttavat paljon aikaa ja energiaani, minkä vuoksi tämän "suhteen" taakka on alkanut tuntua entistä painavammalta. Ahdistun hänen soitoistaan ja pelkään hänen reaktioitaan mikäli olen ilkeän kylmä. Hän puhuu joskus pelottelevaan sävyyn poliisien veljeydestä.
Aihetta ei siis todellakaan ole millekään pahoinpitelysyytteille: minuun koskeminen on todellakin ollut vain tönimistä, mikä vain on omalla mittapuullani ehdottomasti tarpeeksi. Enkä tiedä voiko tällaisin perustein saada edes "ei-poliisillekaan" jonkinlaista lähestymiskieltoa?
Hänen uhkauksen sävyisistä puheistaan huolimatta en ole niitä ihmisiä, jotka uskoisivat joihinkin poliisien salaliitto-veljeysteorioihin, vaan pidän sitä varsin valvottuna ammattikuntana. Enemmänkin pelkään sitä, että mikäli menisin hänestä johonkin tekemään ilmoitusta, voisiko hän saada jonkinlaisen varoituksen ("tahran" papereihinsa)? Tämän uskoisin vain ruokkivan hänen vihaansa ja saavani todella jonkin koston kierteen aikaan.
En siis halua vaarantaa hänen työpaikkaansa, en halua sotkeutua tähän yhtään enempää. Haluan vain olla ja elää rauhassa omaa elämääni. Eli miten minun kannattaisi toimia? Jatkaa vain samaa välinpitämätöntä linjaa ja odottaa tyypin kyllästymistä? Tai jos tilanne pahenisi ja tekisin ilmoituksen, olisiko kaverin työpaikka uhattuna?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Sano ettei kiinnosta. Tai sitten jätä rauhaan se mies jos ei sinua huoli.
Leelian lepotuoliksiko tämäkin palsta muodostuu, missä hiukan tuulella käyville naisille annetaan parisuhteeseen liittyviä neuvoja ?
ei tarvitse avata ovea. Ota todistaja paikalle, jos ei suostu poistumaan oven takaa.
Näitä ahkeraan useamman kanssa seksuaalista kanssakäymistä omaavia on muillakin ollut riesana. Sun tapauksessa vaan ammatti on poliisi ja tyyppi ei siedä jätetyksi tulemista.
Eli lyhyesti älä avaa ovea, ei sun tarvi sitä kuunnella....ellet itse halua. Tunnen 2 naista, jotka jättivät noin käyttäytyvän syrjähyppyjen takia ja ovat molemmat ottamassa exänsä takaisin...toivottavasti ajattelevat mitä tekevät.
Kun mikään ei miehessä kuitenkaan muutu.....toivottavasti ei tarvi sitten taas muiden kuunnella yhyyyyyy, se petti taas..
..tyhjäpäille, etten yritä provota ja kielletty on tulemasta. Kaveri ei todellakaan minua enää kiinnosta ja haluaisin vain jäädä rauhaan ilman, että kummallekaan osapuolelle tulee ongelmia.
Toki tiedän, ettei hän jätetyksi tulemista siedä, minua lähinnä on alkanut pelottaa hänen ragointinsa siihen, etten itse reagoi, vaikka hän sitä yrittää provosoida, esim. juuri näillä naisjutuillaan.
Haluaisin vain saada siihen selvyyden, että mikäli hänestä joudun ilmoittamaan, niin meneekö se "vain" hänen omaan piikkiinsä, eli kukin siviilielämässään tehköön mitä lystää, vai voiko hän saada tahran toimenkuvaansakin.
En halua tästä mitään kostonkierrettä (eli jos kerran jo maineen tahrasin, ei ole enää mitään menetettävää) Ja vaikkei se haukku haavaa tee, niin on se silti todella inhottavaa ja painostavaa.
ole tehnyt mitään väärää...
Hän ei ole tunkeutunut asuntoosi. Jos et avaa ovea ja kaveri ei poistu ota todistaja....muuten on sana sanaa vastaan ja tilanne päätyy patti tilanteeksi.
Lisäksi poliisisi rehellisyydessä voi olla toivomisen varaa eli jos keskustelu on uhkaava, nauhoita tai käytä webbikameraa.
Tapauksessasi voi olla viisainta käyttää pyydetään kohteliaimmin tutkimaan onko tapahtunut rikosta, kun mielestäni....eli pyydä asianajajan mielipide esim. oikeusaputoimistosta.
Käytännössä jos juttusi voitat, niin hänelle voi tulla harmia työelämässä, olettaisin eli poliiseilla on hallintolain mukainen käytösvelvoite, mutta koska teko lienee vähäinen,niin harkintaa käyttänee esimies....
Tällä palstalla kannattaa koittaa kysyä seuraavilta nimimerkeiltä M36, Malafide, J.elroy jne
äläkä jeesustele täällä, kun et saa sitä miestä
Olin samassa tilanteessa joskus vuosia sitten. Ihan tyynesti ilmoitin oman paikkakuntani poliisille, en tosin maininnut mitään exäni ammatista, arvelin vain, että eivätköhän ne sen itsekin selvitä.
Loppu uhkailut siihen. Sen verran ne varmaan virkansa puolesta pelkää, ettei sitä rajaa kovin helposti ylitetä.
Tsemppiä