Haaveri

Meillä sattui ikävä haaveri eilen kotona. Lähdin käymään kaupassa, puoli vuotias koirani oli n.puoli tuntia yksin kotona ja oli jostain ihmeen paikasta löytänyt uistinrasian. Kun tulin takaisin, koira makasi lattialla uistin kiinni huulessa ja tassussa. Tassussa oli kiinni kolmihaarainen uistin, joista 2 oli uponnut kokonaan tassuun ja yksi oli kiinni peitossa ja tyynyssä, joita koira sitten liikutteli itse niin, että volina kävi, kun sattui. Koira oli jo ihan paniikissa kun tulin kotiin, soitin miehelleni, joka oli tulossa töistä ja pitelin koiraa sylissäni sen aikaa, että isäntä tuli kotiin. Mies sitten soitti eläinlääkärille, jonka luokse lähdimme. Koiralle annettiin rauhoittavaa ja uistimet leikattiin pois. Tyttö nukkuin muutaman tunnin ja oli ihan tööt herätessään. Tänään oli taas kaikki hyvin ja energiaa riittää. Laitoimme tänään kaiken ylimääräisen tavaran koiran ulottumattomiin, ettei tällaista sattuisi enää toista kertaa. Onneksi selvittiin säikähdyksellä, eikä uistin puhkaissut esim. silmää!
3495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voi kauheeta!Onneksi meidän koiralle ei oo käynyt noin vielä kertaakaan,vaikka on meilläkin kotona uistimet ollut levällään ja koiran ulottuvilla.Onneksi ei tosiaan käynyt pahemmin!

Äänestä
  • Kannattaa todella laittaa ne uistimet piiloon, ei ollut todella mitään mukavaa katseltavaa! Voi reppanaa! Mutta tänään on jo leikitty ulkona niin, että tyttö alkoi jo nyt yöunille! :)

    Äänestä

onneksi ei sattunut pahemmin =) pari kesää sitten koirani hyppäsi yllättäen virveliä kohti ja sai uistimen kirsuunsa! yritin ottaa sitä pois ja niin se oli sitten munkin sormessa =( no koira vähän riuhtas niin lähti molemmista irti. koiralta ei tullut ees verta, itselläni sormi auki! mutta kyllä siinä sydän pompahti.. =)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Saisa kirjoitti:

Meillä sattui ikävä haaveri eilen kotona. Lähdin käymään kaupassa, puoli vuotias koirani oli n.puoli tuntia yksin kotona ja oli jostain ihmeen paikasta löytänyt uistinrasian. Kun tulin takaisin, koira makasi lattialla uistin kiinni huulessa ja tassussa. Tassussa oli kiinni kolmihaarainen uistin, joista 2 oli uponnut kokonaan tassuun ja yksi oli kiinni peitossa ja tyynyssä, joita koira sitten liikutteli itse niin, että volina kävi, kun sattui. Koira oli jo ihan paniikissa kun tulin kotiin, soitin miehelleni, joka oli tulossa töistä ja pitelin koiraa sylissäni sen aikaa, että isäntä tuli kotiin. Mies sitten soitti eläinlääkärille, jonka luokse lähdimme. Koiralle annettiin rauhoittavaa ja uistimet leikattiin pois. Tyttö nukkuin muutaman tunnin ja oli ihan tööt herätessään. Tänään oli taas kaikki hyvin ja energiaa riittää. Laitoimme tänään kaiken ylimääräisen tavaran koiran ulottumattomiin, ettei tällaista sattuisi enää toista kertaa. Onneksi selvittiin säikähdyksellä, eikä uistin puhkaissut esim. silmää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu