Mun rakkaille...

Mä oon hirveen masentunut. Mä oon menettänyt kaks koiraa viime vuonna, kun ne kuoli vanhuuteen ja silloin olin ja aika kaukana todellisuudesta ja koulussa mä olin mielessäni jossain muualla. Mutta nyt mä en usko jaksavani, kun pikkuinen vietiin pois ilman syytä. olin käymässä kaupassa ja ajattelin, että otan Daruskani mukaa ja sen jälkeen se ei palannut. Kun olin ylittämässä tietä ja jalankulkioille paloi vihreä valo. Katson aina varmuudeksi pysähtääkö autot, ja niin ne olikin hidastamassa ja melkein pysähtymässä. Lähdin kulkemaan tien ylin, mutta sitten toinen autoista lähtikin liikkeelle ja ajoi päin meitä. Sen jälkeen pikku tyttöni ei enää palannuy kotiin vaan se kuoli syliini hirveissä kivuissa. Koirat olivat minulle kuin siskoja melkein joka ilta kuljin niiden kanssa vähitään tunnin lenkin metsässä. Moni katsoi kummissaan kun pieni tyttö kulki kolmen saksanpaimenkoiran kanssa. Mutta koirat tottelivat minua, melkein kuin ne olisivat lukeneet ajatuksiani. Tokokentellä minua katsottiin kummeksuvasti, ja sanottii susikoiratytöksi. Mutta nyt rakkaat koirani on vain muistoissani. tässä runo rakkaille koirilleni:

Kaikki väittää, että rakkaus ei ole ikuista. Minä rohkeasti sitä epäilen. Teitä minä aina rakastan vaikka poissa luontain ootte , mutta sydämmeis ja muistoissain te ikuisesti ootte.
2241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä sure, jos murehdit, ihminen.
Olet kyynel, kastetta ikuisuuden.
Et mitään voi muuttaa, kaikki on
tässä, olet ikuisuus illassa hämärtyvässä.
Olet kaiken keskellä yksin.

Mene jonkun koirapuiston luokse katselemaan iloisia koiria ja muistele omia koiraystäviäsi.
Synkän talven jälkeen tulee kevät ja ehkäpä ystävystyt vielä jonkun karvakuonon kanssa.

Äänestä

olen täysin sanaton joskus tuntuu ettei koettelemuksilla ole mitään rajaa, kaikki kaatuu kerralla niskaan.
Muista että vielä se paistaa päivä sinnekkin, jaksamisia sinne

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mä vaa... kirjoitti:

Mä oon hirveen masentunut. Mä oon menettänyt kaks koiraa viime vuonna, kun ne kuoli vanhuuteen ja silloin olin ja aika kaukana todellisuudesta ja koulussa mä olin mielessäni jossain muualla. Mutta nyt mä en usko jaksavani, kun pikkuinen vietiin pois ilman syytä. olin käymässä kaupassa ja ajattelin, että otan Daruskani mukaa ja sen jälkeen se ei palannut. Kun olin ylittämässä tietä ja jalankulkioille paloi vihreä valo. Katson aina varmuudeksi pysähtääkö autot, ja niin ne olikin hidastamassa ja melkein pysähtymässä. Lähdin kulkemaan tien ylin, mutta sitten toinen autoista lähtikin liikkeelle ja ajoi päin meitä. Sen jälkeen pikku tyttöni ei enää palannuy kotiin vaan se kuoli syliini hirveissä kivuissa. Koirat olivat minulle kuin siskoja melkein joka ilta kuljin niiden kanssa vähitään tunnin lenkin metsässä. Moni katsoi kummissaan kun pieni tyttö kulki kolmen saksanpaimenkoiran kanssa. Mutta koirat tottelivat minua, melkein kuin ne olisivat lukeneet ajatuksiani. Tokokentellä minua katsottiin kummeksuvasti, ja sanottii susikoiratytöksi. Mutta nyt rakkaat koirani on vain muistoissani. tässä runo rakkaille koirilleni:

Kaikki väittää, että rakkaus ei ole ikuista. Minä rohkeasti sitä epäilen. Teitä minä aina rakastan vaikka poissa luontain ootte , mutta sydämmeis ja muistoissain te ikuisesti ootte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu