Ei kestä ohjeita vaan suuttuu, jopa silmittömästi ja on jo käynyt päällekin nyrkein ja tavaroita heitellen, haistattelee ja huutaa, paiskoo ovia.
Huh huh.
Huh huh.
Nuori käy päälle,
mitä neuvoksi?
415205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
sano, että niin kauan kun teillä asuu, on teidän kodin sääntöjä noudatettava ja vanhemmat teillä määrää, ei lapset. Yrittää nyt ilmeisesti yliotetta
teistä, mutta tee selväksi, ettei onnistu.
Sano, et jos ei hän halua noudattaa teidän sääntöjä, niin aina löytyy paikkoja jossa on vielä tiukemmat säännöt, että jos sitä haluaa.
Aikuisten pitää säilyttää auktoriteettinsa joka tapauksessa ja lasten pitää ymmärtää paikkansa kodissa, eivät voi kävellä aikuisten yli.
Vaikuttaa aika luonnolliselta kuviolta, kun on kyse sijoitetusta.
Murkku alkaa etsiä juuriaan ja silloin uskaltaa sen vihan päästää "pihalle", joka lapsena oli tukahdutettava, koska joutui pois omasta kodista vieraan ihmisen luokse. Se jättää syvät vammat.
Tiesitkö että, sitä niittää mitä kylvää!
Ota vain vastaan, kuuluu ikään ja sinulle vielä maksetaan valtavia summia. Ajattele niitä rahoja, kun seuraava puuska tulee!!
Omat vanhemmat pääsevät onneksi hieman vähemmällä "räiskeellä", mutta sijoitettu ymmärtää murkkuna, että rakkaus on ollut ehdollista ja rahan voimalla pakerrettua.
Älykäs nuori hoksaa tämän ja varmasti tulee koston aika.
Selvittele asioita, mikäli olet siihen kykenevä?
Tue nuoren kotiutumista, se lienee lähellä ja anna räiskää tiettyyn rajaan saakka.
Kiinni ei saa käydä, jollet itse ole käynyt lapseen kiinni ja kurittanut ruumiillisesti??
Muista, ei haukku haavaa tee!
Ärsytät selvästi nuorta, jolla toisin kuin omien vanhempiensa kanssa kasvaessaan, ei ole tunnesidettä sinuun ja hän kokee ällöttävänä kun tulet liian iholle ohjeinesi ja sääntöinesi. Sinun tulisi tietää ja tajuta asemasi nuoren tunnemaailmassa. Pidä tarvittava etäisyys, ja ole kohtelias.
Tietenkään et voi hyväksyä fyysistä päällekäymistä - tämän ilmoitat nuorelle määrätietoisesti ja kerrot myös mitkä ovat seuraukset (ilmoitus sosiaalityöntekijälle ja mahdollisesti poliisille pahoipitelystä, sekä nuoren siirto laitokseen).
Ovien paiskomista ja yleistä kaikkien hyväätarkoittavien ohjeiden vastustamista on pidettävä ihan normaalina itsenäistymisrimpuiluna, joka loppuu aikanaan.
Paljon riippuu tietysti siitä kauanko nuori on teillä ollut sijoituksessa ja mitä kokenut ennen sijoitusta. Jos nuori ei ole käynyt terapiassa aikaisemmin, niin nyt saattaisi olla sen aika, että hän pääsisi käsittelemään mahdollisia piileviä vihan- ja hylätyksitulemisen tunteitaan, jotka voivat muuten ilmetä agressiivisena käytöksenä ja/tai masennuksena/itsetuhopyrkimyksinä. Murrosiässä alkavat kaikki "isien synnit" nousta pintaan, pohditaan sitä, tuleeko minustakin alkoholisti, mielenterveysongelmainen jne. kuten vanhempani ovat - nuori varmasti kaipaa sinulta hyväksyvää suhtautumista, vaikka hakeekin sitä väärin keinoin. Jaksamista sinulle toivottaen.
Tuskin kukaan nuori pelkää, tuleeko minustakin alkoholisti tai mielenterveysongelmainen? Alkoholin käytöstä voi jokainen päättää itse. Tarttuako pulloon vai pitää käyttö kohtuudessa. Mielenterveysongelmat voivat kohdata KETÄ VAIN, myös TEITÄ SIJAREITA, joten niitäkään nuori ei varmasti pelkää.
Nykyään koulussa psykologian tunnilla on valistus niin hyvää, ettei turhia pelkoja kukaan raahaa mukanaan.
Nuori tajuaa nyt ehkä ensimmäistä kertaa, ettei ole saanut asua oman vanhemman luona? Se on luonnollista, että siinä vaiheessa puhkeaa kriisi.
Nuori voi jopa syyttää itseään sijoituksesta. Ainoa mitä voit tehdä, on antaa rehellistä tietoa ja kestää huiskeen.
Tue nuorta kohti omaa kotia. Kohti omaa sukua, josta hän sitten ponnistaa omaan elämäänsä. Oletko oivaltanut roolisi oikein? Ethän vain riipu nuoressa kiinni? Syyllistä?
Mieti näitä ja anna ajan kulua. Nuoren kuuluu lähteä, koska jokainen sijoitus on kuitenkin väliaikainen.
Sinusta riippuu nyt, jatkaako nuori yhteydenpitoa itsenäistyttyään?
Pärjäile!
Sijoitetuilla nuorilla on varsin tavallista se, että he pelkäävät vanhemmiltaan saamaansa biologista perimää - eikä siihen pelon tunteeseen vaikuteta koulun psykologiantunnilla sitä eikä tätä.
Enempää en nyt jaksa tätä jauhaa, mutta ne joilla näistä asioista on omakohtaista kokemusta kyllä tietävät mistä puhutaan - sinulla sitä ei tunnu kommenteistasi päätellen olevan.
ja ei tunnu olevan kokemusta.
Meillä ei anakaan sijoitus ole väliaikaisnen. Se kestää niin kauan kuin meillä elämää piisaa.
Miten voisimme tukea nuorta omaa sukuakohti ja miten sieltä ponnistaisi omaan elämäänsä. Se hänen/heidän sukunsa on niin sairaan ongelmainen joten sen kyllä lapsikin tajuaa että siellä hän ei voi asua eikä haluakkaan.
Lapsi kyllä käy päälle ja on sitä tehnyt koko pienen ikänsä koulussa, kotona, kaverettensa pahoinpitelyä on ollut ja vakavaa eläimiä pahoinpitelee myös.
Nyt sitä päällekäyntiä on myös meillä sijsiskodissa ja siitä on leikki kaukana. Eikä usein tai koskaan ole edes mitään syytä kiukkuun. Se on se joka panee miettimään mikä on homman nimi. Lapsella silmät mustuu ja kontakti häneen on mahdoton.
Mutta lapsi onkin joutunut näkemään pahoinpitelyä biokodissaan aivan pienestä saakka ja sitä jatkui vielä huostaanoton aikanakin kun oli bioäidin luona tapaamisissa. Lapsi pelkäsi aina lähteä äitinsä luo, se meitä ihmetytti kovasti. Mutta kun asiaa seurasimme ja saimme selvyyttä niin se tapaaminen bioäidin luona muuttui valvotuksi ja nyt on eri paikkakunnissa siksi että pahoinpitelijät eivät voi jäljittää. Ovat nääs ilman autoa.
Siitä lapsen piti kuin kantaa syy eli asiasta oli vaiettava ja nyt vuosien päästä on tullut esiin aivan kauhu juttuja. Miten lapsen oma äiti voi vaatia lapselta vaikenemista???? onko se normaalia?
huolta aiheuttava ja tosi suuri.
Siksi sijaislapsemme käy ikäistensä ryhmässä jossa muillakin biovanhemmilla samat ongelmat alkoholi, Huumeet, mielenterveys. Lapsi tarvitsee fakta tietoa eikä siihen riitä koulun psykologian tunnit.
Eikä pelot aina ole turhia mieti ensin mitkä pelot olisivat aiheellisia. No joko tuli mieleesi?
Tarvitsisit itsekkin aika annoksen valistusta asiasta.
En ole koskaan tavannut alko- tai huumekodin lasta, joka olisi sijoitettu. Siihen ei todellakaan tietoni riitä?
Muunlaista ihmissuhdetyötä taas teen jatkuvasti ja olen myös koulutuksessa. Sen vuoksi tämä palsta on mielenkiintoinen, koska täältä löytää asioita monelta kantilta ja monen eri ihmisen näkökulmasta.
Mutta jos lapsi pelkää tuollaisen perimän siirtymistä itseensä, voit olla siinä tienraivaajana. Kerro lapselle, ettei alko- tai huumekierre niin vain ala tai "tartu". Se on nuoren oma valinta. Kerro hänelle, että ellei lähde sille tielle, ei kukaan tule kaatamaan väkisin viinaa kurkusta alas.
Kerro myös mielenterveydenongelmista valistaen ja järkeä käyttäen.
Kuka tahansa meistä voi sairastua, mutta tulevia tauteja ei pidä potea! Mielen ongelmiin saa samalla tavalla apua kuin mahakipuun. Molemmista parannutaan!
Nuoren pelkoja ei ainakaan kannata lietsoa. Sillä et saa mitään hyvää aikaan.
Pysymällä itse rauhallisena ja turvallisena, annat parhaan apusi!
sanoo kun lapsi muualla puhuu että näkee verisiä kasvoja jotka esim. kavereiden takana ja jos kaveri lähestyy niin tämä verikasvo tekee jotakin kauheaa. No tämän meille kertoi yksi hänen koulukaverinsa.
Onko tämä totta vai mielikuvitusta sillä tiedämme että bioäitinsä esim. näkee erilaisia juttuja kun on pilvessä. Hän niitä sitten on kertonut lapselle. Vai onko kyse sairaudesta joita on olemassa niin moneen lähtöön.
Mikään ei ole kauheampaa kuin epätietoisuus ja näistä lapsi ei puhu kenellekkään aikuiselle.
Ei edes omalle äidilleen.
Me olemme kyllä kysytty että koska ja miten se näky tulee esiin.
Epäilyt on että joitakin huumaavia juttuja käyttää mutta kuten tiedätte siitä on vaijettava eikä saa paljastaa sitten muita jotka ovat porukassa mukana.
Tässä ei ole vaan tämä ongelma niitä kyllä tällä lapsella löytyy vaikka menisimme kirpparille myymään ongelmia koreittain.
Vanhempien on siis kestettävä aika moinen annos vaaroja,uhkaa ja riskejä on otettava että elämä ei sorru mutaan.
Lapsi muuten syntynyt humalassa. Silloin kyllä oli kaadetty viinaa "lapsenkurkkuun" ilman lupaa.
Muuten sairastumiseen lapsella on aivan erityisen suuri pelko. Onneksi on muuten säästynyt flunssalta sun muilta pöpösairauksilta.
Kuten joku aiemmin sanoi, murroiässä melko tavallista, että nuori oireilee ja käy läpi aimpia kokemuksiaa- eroaan vanhemmistaan, huonosti kohdelluksi tulemistaan jne. Tutkimuksita jo tiedetään ,että jos vaikka lapsi olisi hyvin pieni sjoitettaessa, mutta traumatisoitunut, hän kantaa "ihollaan" kokemusmuistissaan kokemuksiaan. Ja toisaalta oli huostaanoton syy mikä tahansa, lapsi kokee sen aina hylkäämisenä (vaikka biovanhm. taistelisi lapsestaan miten paljon tahansa), se on lapsen näkökulmasta aina hylkääminen, koska pieni lapsi ei voi ymmärtää huostaanoton ja eron syitä.
Minun mielestäni pahinta, mitä nuorelle voi sanoa on ,että muita paikkoja (laitoksia ym) löytyy, koska sitä uudelleen hylkäämisen kokemustahan se nuori hakee ja pahinta mitä voit tehdä on se, että uhkaat sillä.
Vaikka olisi miten vaikeaa, tärkeintä olisi JAKSAA JA JAKSAA olla nuoren lähellä, käytettävissä ja vain odottaa aikaa, että aika muuttaa tilateen. toki päälle käymistä ei tarvitse eikä voi hyväksyä, silloin vain pitää kiinni , laittaa omaan huoneeseen, arestiin (mikä kellekin toimii), mutta eälä ikinä uhkaa häntä pois laittamisella.
Tarkoitin, että nuorelle on tehtävä selväksi mitkä ovat seuraukset jos jatkaa fyysistä käsiksi käymistä - näin on monessa perheessä käynyt ja nuori sitten jouduttu siirtämään laitokseen, valitettavasti, kun ei esim. isokokoista murrosikäistä pysty pitämään kiinni ja aresteille sun muille haistattaa pitkät.
Toisaalta laitokseen joutuminen laittaa nuoren miettimään ja katkaisee syöksykierteen, kyllä moni on saanut niistä elämälleen uuden suunnan.
Ensin meinasin ,että en tällaisiin viestiin ollenkaan vastaa ja virheen nytkin teen... Mutta kyllä vain. Nuori miettii juuri näitä asioita ollessaan nuori. Ja mitä koulun psykologiaan tulee, niin sitä ei peruskoulussa ole. Lukiossa joku pari hassu kurssi ja ihan naurattamaan rupee, kun aattelee että joku nyt oikeesti jättäisi itsetutkiskelun ja kapinoinnin väliin niiden takia. Ei me aikuisetkaan pystytä järkeistämään monia asioita, miten sitten teini-ikäinen nuori lukion psykan kurssilla, jossa opiskellaan parhaimmillaankin vain Maslowin koirakoe ja Erik H. Eriksonin kehitysteoria. Ei pahalla. Hyviä juttuja nekin ja muutenkin kiva perustietämyspaketti osykologiasta lukiosta saadaan, mutta ei sillä tietomäärällä nyt mitään pysty terapisoimaan...
Mutta oikeassa olet siinä, että nuori pysrkii eroon sijaisvanhemmastaan, se on täysin luonnollinen reaktio (poikkeuksena fyysinen väkivalta ehdottomasti!!) ja se tapahtuu, olipa kyse oikeasta tai sijaisvanhemmasta.
Hei!
Ensin kaikkea jaksamista laitan sinulle!
Vielä ei ole meillä kokemusta sijoitetusta murkusta, mutta biologisista kyllä.
Meillä (nyt jo poissa kotoa) oli erittäin tempperamenttinen neito tässä pari vuotta sitten. Sieltä tuli monenmoista tekstiä ja tavarat lenteli.
Nyt tuntosarvet pystyyn. Milloin kannattaa lähteä mukaan ja milloin ei. Joskus mukaan lähteminen kasvattaa lasta huomaamaan, että huutaminen ja pahan olon purku on joskus hyvästä, mutta toista ei saa vahingoittaa.
1. Välillä annoin tuutin täydeltä takaisin, niin kauan, että tyttö itki. Kun tyttö sai itkun päästä kiinni, niin helpotti ja sitten juteltiin asioista. Siinä haistateltiin kilpaa ja itkun tullessa menin ja halasin tai menin lähelle ja sanoin: Anteeksi, että huusin noin rumasti. Ymmärrän, että sinulla on varmaan paha mieli. Haluaisitko kertoa.
Joskus tyttö sanoi, ettei hän tiedä mikä hänellä on (raivo kun on normaalia tuossa iässä välillä). Tuohon totesin, että niin, kasvaminen on vaikeaa ja ymmärrän kyllä. Silitin ja lähdin pois.
2. Tyttö huusi joskus minulle esim. haista paska ja minä huusin siihen välillä, että niin minäkin rakastan sinua.
3. Älä jätä koskaan selvittämättä asioita, vaan kun kiukku on hieman laantunut, mene vaikka jäden kanssa lapsen luo ja kysy, haluaisiko hän jutella.
4. Pidä rajat. Jos ovi paukkuu, niin se lähtee pois. Jos tavarat lentelee, niin uusia ei tule. Jos lapsi lyö sinua, niin teet siitä ilmoituksen, jos se ei lopu.
Mutta muista kertoa myös, että tämä kaikki on hänen hyväkseen.
5. Jos mikään ei auta, niin selitä nuorelle, että jos ette pärjää hänen kanssaan hän joutuu muualle (sehän on totuus). Selitä, että ette halua sitä, mutta nuoren on muutettava käytöstä, mikäli hän haluaa, että homma toimii.
6. Tartu hyviin hetkiin ja touhua nuoren kanssa tai järjestä vaikka herkkuja ja nuorille elokuva ilta. Puhu ääneen pienistä hyvistä asioista, kuin ohimennen esim. että eikö olekin ihana ilma ulkona, kyllä meillä vaan täällä suomessa on ihanaa. Tai esim. kysy mitkä ovat hänen lempiruokiaan ja kun on lempiruokaa, niin huomauta, että teit sitä ihan häntä varten, kun tiedät, että hän niin pitää siitä
Tällaista!
Niinkuin tuossa yksi päivä totesin aikoinaan miehelleni, joka sanoi: Aina kun tulen töistä, niin aina täällä vaan huudetaan.
Sanoin: Me vain kasvatamme toisiamme kovaäänisesti ;)
Kiitos vastauksestasi ja kaikki muutkin.
Miten menettelisit kun anteeksipyyntöä tai mitään muutakaan merkkiä vastaantulemisesta ei näy. Siis ei mitään. Ei reagoi mihinkään mitenkään. Kuinka kauan jatkamme rajojen pitämistä?
Milloin/miten ovi takaisin?
Ei taivu vaan taittuu, luulisin.
En ehkä ensimmäisenä vaatisi anteeksi pyyntöä, yrittäisin saada ajan kanssa lapsen huomaamaan, että hän on lapsi ja saa ollakin sellainen.
Mitenköhän tämän nyt selittäisin.
Rajojen tulee olla johdonmukaisia ja toistua samanlaisena kaikesta huolimatta. Tärkeintä on, että vaikka nuori kuinka jurputtaisi joka asiasta ja pitäisi vaikka käsiä korvillaan (näinkin meillä tapahtunut), niin selitätte rauhallisella äänellä (vaikka varmasti keittääkin): Välitämme sinusta niin paljon, että haluamme sinun ymmärtävän muutaman asian.
Sitten kannattaa kertoa muutama tärkeä asia, kuten että toista ei saa vahingoittaa käymällä päälle ja miltä sinusta tuntuisi jos me kävisimme sinun päällesi jne.
Sitä saa joskus paasata äänensä käheäksi ja lapsi huutaa; älä aina jankuta ja joo, joo ja taas se alkaa ja en kuuntele, en kuuntele.
Saatoin ärjäistä väliin, että kun minä puhun, niin sinä et jumputa päälle. -hetken hiljaisuus ja hengen veto, että jaksaa olla taas rauhallinen- Ja jatkan rauhallisella äänen sävyllä. Välillä huusin taas ihan täysilläkin, tavallaan härkin lapsen itkuun, että paha olo tuli ulos.
Kuulostaa kuitenkin, että teillä tuo härkkiminen ei välttämättä tehoa.
Johdonmukaiset rajat, mutta liian ehdoton ei saa olla.
Pieninä annoksina toistoa: välitämme niin paljon että...
Kokeilisin muutamanpäivän päästä ovea takaisin. Selittäisin nuorelle, että luotamme häneen koska hän on kuitenkin pohjimmmiltaan niin fiksu tyyppi, että haluaa varmaan huoneeseensa oven -tai jotain tänne päin.
Tämä on asia kaksi (yksi on siis se välittämisen hokeminen ja perustelu, aina toruessakin)... siis asia kaksi. Kehu nuorta! Vetoa hänen tunteisiinsa!
-Olet niin fiksu, että ymmärrät varmasti tämän...
-Luotamme sinuun niin paljon, että...
-Miltä sinusta tuntuisi, jos....
-Välitämme sinusta niin paljon, että haluamme vain parastasi ja siksi...
Ei näin: Tiedän, että pohjimmiltasi olet fiksu, mutta...
Vältä muttaa, älä mollaa, käännä myönteiseksi.
Ei helppoa, Ei... sen tiedän.
Ilahduta nuorta joskus jollain, ihan yllättäen. Laita sängylle uusi tyyny ja kun nuori on menossa huoneeseen kerro kuin ohimennen: Niin, ostin sinulle tuollaisen uuden tyynyn, kun entisesi oli jo niin huono. (siis näin esimerkkinä)
Kysy yllättäin illalla: Kun telkusta tulee sellainen ja sellainen hyvä elokuva ja löysin sipsiä kaapista, niin haluaisitko tulla kanssani katsomaan sen ja herkuttelemaan. Pst... ei kerrota muille.
Jotain tällaista.
Onko kyse tytöstä vai pojasta? Onko nuorella diagnoosia ja milloin teille tullut? Onko tullut näin murkkuvaiheessa, vai onko ehtinyt muodostumaan jo jotain sidosta? Millainen nuori muuten luonteeltaan ja onko nyt alkanut vasta näkyä näitä ongelmia?
Jos räyhääminen jatkuu viikosta toiseen, kertoisin murkulle, että meidän täytyy hakea apua yhdessä ulkopuolelta, jos hän ei keskustele kanssanne. Jättäisin asian auki niin, että odotan häntä keskustelemaan asiasta tämän illan aikana ja hän voi tulla milloin vaan luoksesi ja sitten mennään (johonkin teidän sopimaan paikkaan -rauhallisen- keskustelemaan esim. makuuhuoneeseen, missä voi olla rennosti).
Sellainenkin voisi auttaa, että kun murkku huutaa, niin näytät aidon pahanmielesi ja katsot nuorta vain apeana sanomatta mitään ja kun murkku taas riehuu, niin kerrot sitten tuosta edellisestä asiasta.
Voimia edelleen!
Kiitos vielä. Tasan on päinvastainen kuin luulisi.
Kirjoitan ja kirjoitan, vaan pyyhin pois.
En uskalla tänne.
Siitä anteeksi pyytämisestä. Ehkä se olisi kuitenkin ollut hänellekin armeliaampi tapa kuin tuo itsensä rankaiseminen.
Aika rankkaa. Vai?
Muistakaa, että mitään asioita ei tehdä ilman, että nuorelle kerrotaan ensin kuinka hänen täytyy toimia. Ovi laitetaan paikalle, jos nuori lupaa olla paukuttelematta. Hiljaisuudenkin voi tulkita myöntymiseksi.
Ovea ei oteta uudestaan, ennenkuin nuorelle kerrotaan, että jos vielä paukautat, niin ovi lähtee. Kerrotaan myös, että ovi menee rikki, jos sitä paukutellaan ja siksi se otetaan pois.
Syyllistämistä täytyy välttää ja mutta sanoja...
Tiedän ettei tämä ole helppoa sillä me kaikki olemme inhimillisiä ihmisiä ja minäkin teen virheitä.
Nämä toimivat meidän biologisella lapsella, mutta en voi sanoa toimivatko nämä teidän lapsellanne. Kaikkein tärkeintä olisi nyt saada kontakti nuoreen jollain opilla, että pystyisi häntä jotenkin lähestymään.
Onko jatkuvaa rähinää vai välillä seesteisempää? Suuttuuko syystä vai muuten vain rähisee?
Lukekaa lastensuojelulaista onko teillä sijareilla oikeus viedä nuoren sijoitetun henkilön yksityisyys ottamalla hänen huoneestaan ovi pois. Mielestäni teillä ei ole siihen oikeutta, mutta tarkistakaa itse laista.
Onko lapsella oikeus tehdä ihan mitä vain ja esim. hajoittaa paikat tai vahingoittaa itseään tai muita?
Tiedän, että näistä asioista tulee aina sanomista. Meillä ei uhkailla lapsia, eikä heitä väkivaltaisesti kohdella. Joskus on lapselle asetettava rajat ja saatava ymmärtämään, että hänestä pidetään näin huolta. Lapsesta välitetään niin paljon, että häntä ohjataan toimimaan oikein.
Annetaanko lapsen tehdä mitä vain? Näin hän ainakin oppii, että hän voi sitten koko elämänsä ajan käyttäytyä näin.
Onko lapselta viety yksityisyys, jos hän ei saa hajoittaa ovea, joka on kallis?
Meillä mm. lapset asuvat kahdestaan samassa huoneessa, onko lapsilla silloin ns. yksityisyyttä? Meillä ei myöskään ole joka huoneessa ovia ja osa huoneista on jaettu hyllyillä. Onko lapsilla silloin yksityisyyttä? Huoneista ovet ei puutu siksi, että ne olisi otettu pois, vaan siksi ettei niihin ole niitä edes koskaan tehty, eikä suunniteltu. Eikä kukaan ole vielä valittanut.
Yksityisyys taitaa olla hieman suurempi käsite, kuin vain oven rikkomisen estäminen ja lapsen ohjaus oikealle tielle hellästi, eikä väkivallalla ja uhkailemalla.
Yksityisyyden rikkominen on mm. sitä, että pengotaan nuoren tavaroita, tai rikotaan kirjesalaisuus jne.
Nuori suuttuu jos häntä ohjataan tai pyydetään tekemään jotain. Hän ei kestä neuvomistakaan saati komentelua.
Hän ei suostu ammatti-ihmisten tapaamisiin.
oven paukuttaminen ja oven hakkaaminen. Meillä lapsen 15 huoneeseen ovi aivan rikki hän sitä teippailee ja liimailee emmekä korjaa sitä ennen kuin hän lopettaa oven kolhimisen.
Samoin kattolampun kuupan särki ja nyt siinä kiikkuu pelkkä lamppu.
Seinään sotkenut väreillä ym. ne saa olla sitten näkyvissä jos ei ota pois tai ei lähde pyyhkimällä pois. Tuolin särkenyt, sängyn särkenyt ja paljon muuta summa on yht. euroina 1000 lukuinen.
Meille on annettu neuvo että ovi ottaa pois jos kerran sen rikkoo tai on rikkomassa. Nyt se on enään myöhäistä kun se ovi on jo rikki "peilit" irrallaan ja halki lukko rikki.
Kallis on laittaa usi ovi sen voi kukin tarkistaa mitä se maksaa. Yksi uusi lasiovi on jo laitettu . Vakuutus maksaa kaiken että se ei ole meidän pussista pois.
Meillä ei myöskään mena asiasta puhuminen perille. Ei siis välitä mistään sanot mitä sanot. Näin myös koulussa. Ei mene tunneille jos ei haluta piste ja loppu on turha edes yrittää se on tunne kaikilla.
Neuvomista ei myöskään kestä saati komentamista.
Palkkiot tavoitteiden saavuttamisesta ei auta.
Käymme terapiassa.
Olot teikäläisillä eivät täytä lastensuojelulain edellytyksiä, mikäli sijoitet ovat jo nuoruusiän saavuttaneita.
tuollaisia kirjoittelet? Onko tehtäväsi toisten ärsyttäminen? Harmi vaan, nyt et onnistu, sillä joustoa täältä löytyy ja kokemustakin jonkin verran.
Meillä on nuoruusiässä olevia lapsia sekä nuorempiakin. Meillä käy sosiaalityöntekijät yhdestä-kahteen kertaan kuussa. Emme ole laitos, vaan normaali perhe, koti.
Käytämme maalaisjärkeä.
Miksi sinun lapsesi on huostaanotettu?
apua todella tarvitaan. Jos nuori on alaikäinen, niin hänen kuuluu noudattaa vanhempien ohjeita. Vanhemmat tietävät vielä toistaiseksi mikä on lapselle parempi.
Jos nuori vahingoittaa toisia tai itseään (voi olla myös syy huostaanottoon), niin onhan se saatava loppumaan.
Itse soittaisin sosiaalitoimeen ja kysyin, että mitäköhän tässä pitäisi tehdä. Jos siellä toisessa päässä on sellainen sosku, jolla ei ole selkärankaa ottaantua asiaan, niin soittaisin alan ammattilaisille.
Seesteisiin aikoihin täytyy tarttua heti ja tuoda niitä hyviä asioita esille ja mahdollisesti herätellä välillä keskusteluakin.
Onhan nuori tutkittu, ettei hänellä ole joku oireyhtymä esim. adhd tai asperger. Mm. asperger lapsi ei ota vastaan neuvomista, eikä kestä ohjaamista, koska hän on aina oikeassa.
Jostain syystä lapsella on erittäin paha olla.
Vaikea sanoa, jos murrosikä muuten vain vahva, mutta kaikesta uhmaamisesta huolimatta on pidettävä vain kiinni elämän perusasioista. Rakasta ja rajoita. Nuori tarvitsee myös tilaa itsenäistymiselle, joten kannattaa hieman myös joustaa oikeissa paikoissa.
Odotan mielenkiinnolla nuorempien lapsien murrosikään tulemista :x
Ne sossut eivät sitten ole tehtäviensä tasalla.
olet auttanut monia paljon.
Harmi, että HK3 yrittää viedä keskustelua toisille raiteille tapansa mukaan.
Voit ohittaa hänet ellet halua antautua loputtomaan väittelyyn.
Eikö teillä toimeksiannan saaneina ole muka velvollisuutta noudattaa lastensuojelulakia silloin, kun nuori raivostuu. Kyllä teillä on kaikissa tilanteissa syytä noudattaa lakia, ette ole lain yläpuolella ettekä voi määrätä toisin kuin lainsäädäntö määrää teidät toimimaan lastensuojelutyössänne. Tämä ei mitenkään ole teidän yksityisasia.
etsi muualta väittelykumppani.
Lapuan sosiaalijohtaja on on käräjillä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä eikä häntä ole pidätetty virastaan vieläkään. Tämäkö nyt hoitelee ja sijoittelee huostaanotettuja lapsia sijaisperheisiin ja perhekoteihin:
Iltasanomat kirjoittaa:
"
Tapausta tutkinut Lapuan poliisi ilmoitti rikosepäilystä Lapuan kaupungin lakimiehelle 20. lokakuuta, jolloin perusturvajohtajaa kuulusteltiin ensimmäisen kerran.
Johtajaa ei pidätetty virasta senkään jälkeen, kun poliisi ilmoitti perusturvajohtajan esimiehelle, ettei asiassa ole epäselvää ja että se siirtyy syyteharkintaan.
Syytetty saavuttaa eläkeiän huhtikuussa. Hän aloitti Lapuan sosiaalijohtajan virassa vuonna 1972.
"
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1304397
Lasten ja perheiden hätä tässä tärkeempi on kuin sijareiden hätä. Sijarit eivät ole mitään hätää kärsiviä uhreja toisin kuin itse kuvittelevat.
Siirsin HK3:n Lapua-jutun omaksi aloitukseksi.
Tämä nuoren ja häntä hoitavan perheen hätä on oman ketjunsa arvoinen.
Kiitos. KM
Eri ketjussa yllä viiltelystä.
varmistaisin, ettei ole muusta kysymys kuin vain murrosiästä. Meillä toinen adhd-lapsista ei kestä yhtään mitään, ei edes hyvän huomenen toivottamista ennen kuin on ottanut lääkkeensä. Raivostuu saman tien. Olemmekin koko perhe oppineet olemaan hiljaa ennen kuin lääke on vaikuttanut. Ei siis kestä keneltäkään, ei sisaruksiltaankaan mitään vaan huutaa heille saman tien ja todella törkeästi. Kun lääke on vaikuttanut, niin hän on aivan toinen ihminen, iloinen, empaattinen, avoin, huumorintajuinen. Kestää jopa itseseensä kohdistuvaa huumoria, eli aika hyvä myös itsetunto hänellä. Eilen juuri sanoi mulle naureskellen, kun oli tappeluista puhe. että hänen egonsa on niin suuri, ettei tarvitse nyrkein todistella "suuruuttaan".
muillekin, nuorten ongelmien kanssa painiskeleville tiedoksi, että avasin nimimerkillä saunalahdelta sähköp.os. [email protected]. Mulla on paljonkin kerrottavaa vastaavista tilanteista, mutta en uskalla/tahdo niistä yleisesti keskustella, joten avatkaa tekin erillinen sähköp.os. niin voidaan jakaa kahden kesken kokemuksia. Vaikka ei mitään viisasten kiveä löydettäisikään, niin kyllähän se aina helpottaa, kun voi edes jonkun kanssa jakaa kokemuksia ja tietää, että muillakin on vaikeaa tai ainakin ollut ja myös vähän miten on vaikeuksista vielä hengissä selvitty.
korjauksen tonne alkuun, mut korjaan nyt vielä tässä ton sähköp.os. eli uusi os. on [email protected]
ja pidän mielessä. Kysyn hiljaa itseltäni.
Harmillista, että tuollaisiakin sijaisvanhempia on. Tuliko mieleesi, että me kaikki emme välttämättä ole samanlaisia? Mietitkö koskaan, että missä nämä lapset olisivat, jos ei olisi sijaisvanhempia? (enkä tarkoita nyt tuota sinun esimerkki tapaustasi)
Voin kertoa sinulle, että me sijaisvanhemmat olemme aivan tavallisia ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä elämässä parhaansa mukaan. Me teemme virheitä niinkuin muutkin ihmiset. Emme silti ole toisia päätä ylempänä.
Me luemme myös lakipykälöitä ja selvitämme asioita.
Me haluamme lapsille ja heidän perheilleen parasta.
Me emme omi toisten lapsia, emmekä huostaanota lapsia.
Niin ja tänne palstalle, niinkuin lehtiinkin tulee yleensä esille ne tapaukset, joilla on ongelmia. Harvempi meistä kirjoittaa, että miten hyvin perheessä menee :)
Sijaisperheissä on varmasti ongelmia, kun lapsiakin joilla ongelmia. Mutta sijaisperheissä on varmasti myös onnenhetkiäkin.
Elämä ei ole mustavalkoista! :)
tätä ketjua lukiessa tulee mieleen, että yhteys nuoreen on katkennut. Mielestäni tätä yhteyttä tulisi hoitaa niin että voisitte toisianne kunnioittaa. Onko teidän mahdollista viettää aikaa kahdestaan jossakin... lomalla/mökillä. Jossain missä olisi pakko tehdä yhdessä hommia, esim. ruokaa tulilla ym. Jotain, joka poikkeaisi arkisesta ja toisi kummallekin uuden roolin.
lapsista/nuorista kun noin kirjoitat.
Ei tässä ole mitään tekemistä sossujen kanssa.
Minäkin sen jo tajuan kun nuo kietjun kirjoitukset luin läpi.Sinulla vain pelkkiä olettamuksia.
Lapsista sinä vis veisaat ne eivät sinun maailmaasi sovi. Olet lapsia aliarvioiva kuten joku sen jo aikaisemminkin on sanonut.
Sossut sitten asia erikseen ethän heistä tykkää kun ovat elämääsi nuuskineet jne.
käykö teillä tosiaan sossu noin usein. Meillä 1-2 kertaa vuodessa jos hyvä säkä. Välillä oltiin pari vuotta kokonaan ilman. Meidän sossua ei tahdo saada kiinni edes puhelimella. Tekstareihinkin saattaa vastata vasta viikkojen päästä, vaikka olisi kuinka kiireellistä asiaa.Usein on ollut tilanteita, ettei ole saanut koko virastosta ketään kiinni. Kaikki yhtä aikaa lomilla tai palavereissa.
Mitä muuten käsittelette noilla käynneillä. Saatko sossulta vinkkejä tai muuta apua nuorten kanssa pärjäämiseen, vai mitä? Vai onko lähinnä vain katsastelua ja kuulostelua ja kahvittelua?
Meillä käy soskut siksi näin usein, koska biovanhempien tapaamisissa on oltava soskujen valvomassa ja lisäksi käyvät tapaamassa silloin tällöin lasta ja keskustelemassa heidän kanssaan.
Saamme tarvittaessa myös neuvoja ja ohjeita ja teemme kiinteästi yhteistyötä heidän kanssaan.
Olemme saaneet täyden tuen tältä puolen tarvittaessa, vaikka sitä tukea ei muualta välttämättä saakkaan. Keskustelemme kaikesta lapsiin ja nuoriin liittyvistä asioista.
Mutta ei kaikkien soskujen kanssa näin ole. Osaa ei meinaa saada millään kiinni ja tuki on olematon.
Välillä siis katsastelua ja kuulostelua sekä kahvittelua ja välillä rikasta keskustelua ja vinkkejä.
Olen iloinen, että meille on osunut joitakin tällaisiakin soskuja, jotka ottavat kantaa asioihin ja välittävät siitä mitä lapselle, meille ja bioille kuuluu.
Niin ja helinälle terveisiä, että onhan meillä käynyt ennen sijoitusta biovanhemmatkin paikkoja katsastamassa ja ovat olleet tyytyväisiä. Lapset ovat tyytyväisiä. Me olemme tyytyväisiä ja sosiaalitoimi on tyytyväinen. -Siis tiloihin ainakin. Et mistä asia sit kiikastaa? Tyhmäkö olen?