Iltatuuli
hetken vain, ja sinut tavoittaa
koskee hiuksias, tahtois enemmän,
aamun sarastus
unta toden tuntuvaa, ajatuksin vain
suutelee vartaloas huokaavaa, sinut herättää,
saman taivaan alla
ehkä samaan aikaan, toisiamme vielä ajatellaan
huomaan, ajatukseni karkaa, taas luokses palaa.
Yölintuni,
jos näet tänä yönä jäljet eksyneen kulkijan, ystäväin
kulkenut yöttömän yön, valottomaan päivään
läpi valheen peittävän, harsomaiseen totuuteen piiloutuen
kaiken nähnyt, ainakin puoli maailmaa
jo valmis luopumaan.
Näyttäisit,
toisen puolen maailmaa, jota sydämmes lyö
kerrotko hänelle, minullekin, jos sanojasi taas epäilen,
Valo taivaan, sanoin hiljaisin meidät tavoittaa
sydämmistämme paha riisutaan
sanothan, on toinenkin puoli maailmaa,
ei ole aika luovuttaa.
Yölintuni, säästäthän voimias kotimatkaas varten.
hetken vain, ja sinut tavoittaa
koskee hiuksias, tahtois enemmän,
aamun sarastus
unta toden tuntuvaa, ajatuksin vain
suutelee vartaloas huokaavaa, sinut herättää,
saman taivaan alla
ehkä samaan aikaan, toisiamme vielä ajatellaan
huomaan, ajatukseni karkaa, taas luokses palaa.
Yölintuni,
jos näet tänä yönä jäljet eksyneen kulkijan, ystäväin
kulkenut yöttömän yön, valottomaan päivään
läpi valheen peittävän, harsomaiseen totuuteen piiloutuen
kaiken nähnyt, ainakin puoli maailmaa
jo valmis luopumaan.
Näyttäisit,
toisen puolen maailmaa, jota sydämmes lyö
kerrotko hänelle, minullekin, jos sanojasi taas epäilen,
Valo taivaan, sanoin hiljaisin meidät tavoittaa
sydämmistämme paha riisutaan
sanothan, on toinenkin puoli maailmaa,
ei ole aika luovuttaa.
Yölintuni, säästäthän voimias kotimatkaas varten.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voimat alkaa olla lopussa, huomaan.
Voi, kun antaisivat minun olla rauhassa,
nuo haaskalinnut!
Menin sentään läpi tiiliseinän vielä eilettäin.
mieluusti lukija runostasi.
sillä samaan taivaan alla
sinä, minä ja me kaikki
täällä ollaan ja elellään.
Silti minua mietityttää
edelleenkin tuo kotimatka,
kun käsitän sen jotenkin,
niin kovin monella tapaa.
Etti vastauksestasi.
että tavallaan luulen kyllä ymmärtäväni ainaskin oman kotimatkani, vaikka 'oivallukseni' meinaa aina välillä unohtua.
Samalla tiedoksi: Huomasin äsken, että joku on kirjoitellut näillä suomipalstoilla rekisteröimättömällä 'etti'-nimellään aikoja sitten. En tiennyt enkä huomannut sellaista aikaisemmin, joten pyydän anteeksi kun tavallaan 'vein' häneltä nikin!
Hyv'Yötä!
nukut, katselin tuota kellon aikaa, kun viestisi olit jättänyt. :)
Kotimatka, jos pitkälle kävelet, muista säästää voimia, jotta jaksaisit kotiisi asti, tämä lyhykäisyydessään sanottuna.
Se on nyt sinun nikkisi, selittäisitkö vastavuoroisesti minulle mitä Etti tarkoittaa.
ja aika useinhan minua nukuttaa, joka yö !:)
Mutta nää nikki- asiat ne on näköjään miulle vaikeita.. sillä joskus aikoinaan joku vei minun nikkini, ja nyt minä sitten vein vuorostani jonkun toisen nikin. :(
Etti (romaanihenkilö, ei muuta kummempaa)- nimen kuvittelin niin harvinaiseksi, että semmoista ei ole toista.. joten ei tullut tarkistettua. Tinakiveä en rekannut (ainaskaan vielä), koska aattelin, että se sotketaan helposti tinasydämeen. Siispä.. ei pitäis' näköjään yrittää aatella ollenkaan!:)
Hyvää kotimatkaa Sinullekin,
toivoopi Etti
Kiitos kauniista ja herkästä runostas
kunnioittava E.D.Gopez :))
Yö olethan minulle
armollinen
vielä hetki mun täytyy lentää
vielä hetki ja yön äänet taakse jää
kuinka raskasta on lentää
sydämen ympärillä panssarikerros
myrsky ahdistaa liikaa
suojaan jonnekin
sydänkyyneleet valuen
nyt näen jo valoa
myötäiset tuulet kutsuen
yö myrskyävä sydämestä pikkuhiljaa laantuu
maasta hohkaa lämpöä
Sinä rannalla jäätyneen veden seisot
odottaen yölintua syliisi.