ei tämä oikein tänne kuulu, mutten oikein tiennyt mihinkä palstalle laittaa. eli miten voisin tukea parhaiten ystävääni, jonka vauva kuoli 3 päivää syntymän jälkeen (syntyi keskosena)? itse vanhempana tiedän, että oman lapsen kuolema on hirveimpiä asioita, mitä voi tapahtua. tunnen itseni niin avuttomaksi... jos jollain olisi kokemusta näin kauheasta asiasta, kuulisin mielelläni...
vauva kuoli
miten auttaa
3920
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kuulla tuollaista.:(
Itselläni ei ole kokemusta oman lapsen kuolemasta, "vain" keskenmenosta, mutta tuttavaltani kuoli kaikki kolme vauvaa alle 2kk:n ikäisenä. Tapahtuneesta on jo useampi vuosi, mutta hän sanoi, että oli erittäin loukkaavaa, kun monet ystävät eivät sanoneet oikein mitään ja kiertelivät koko aihetta tai tekivät katoamistempun.
Jos tapahtuneesta on vasta vähän aikaa, niin ehkä ystäväsi ei jaksa nyt tavata tai edes jutella puhelimessa. Voisitko esimerkiksi lähettää hänelle (ja hänen kumppanilleen?)kortin, jossa kerrot kuinka pahoillasi olet tapahtuneesta ja että haluaisit jutella hänen kanssaan, kun hän jaksaa ja muutenkin olla tukena?
Kun toiselle on käynyt noin kauhea asia, niin voi olla vaikeaa löytää sanoja. Toisaalta ehkä oikeita sanoja ei oikeastaan olekaan. Ehkä riittää, kun näyttää, että on pahoillaan ja on valmis kuuntelemaan.
Toivottavasti löydät tavan tukea ystävääsi hänen surussaan, voimia!
kiitos asiallisesta viestistä!
en ole soittanut mutta laittanut viestin, että hän voi soittaa milloin vaan, jos haluaa puhua. en tiedä onko tökeröä etten ole soittanut, mutta olen halunnut antaa heille omaa rauhaa. tuntuisi ehkä liian pahalta puhua nyt, kun asia tapahtui viime vkon lopulla. toivottavasti hän ei ole ottanut sitä niin, että olen hyljännyt hänet, koska se ei ole tarkoitus...
Ei kokemusta lapsen kuolemasta, mutta isäni kuoltua 3,5 v sitten äitini koki erittäin loukkaavana samat asiat: ystävät kaikkosivat, naapurit välttelivät, mutta sitten yllättäin sellaiset ihmiset tukivat, joista ei olisi koskaan uskonut.
Ei sillä ole juurikaan väliä, mitä sanoo, surussa sanat harvoin lohduttavat, ne eivät tuo lasta takaisin. Tärkeintä on se, että on läsnä, kuuntelee, vaikka halaa tai ottaa kädestä kiinni, jos ei osaa mitään sanoa. Riittää myös se, että kuuntelee. Uudestaan ja uudestaan. Yleensä surijalla on tarve puhua, ennemmin ja myöhemmin, miettiä tekikö itse jotain väärin tai olisiko joku muu keino voinut pelastaa lapsen.
Lue vaikka aiheesta, sillä suru etenee sykleissä ja käy läpi moninaisen tunnekirjon vihasta itsesyytöksiin. Silloin tiedät, missä vaiheessa surukaarta ystäväsi on ja osaat ymmärtää. Jokainen vain selviää surun läpi eri tahtiin.