Yön pitkät tunnit,
unisina hiipivät sisälleni
kuin kylmänviileä vesi.
Laulamatta enää laulujaan,
kertomatta unelmiaan.
Tähdet ovat taivaalla.
Tanssimatta.
Ne pysyvät paikallaan.
Viattomina sitä tietämättä.
Ne ovat sen menettäneet.
Tahtonsa ja kykynsä toivoa,
Yön sormien kevyestä kosketuksesta.
Istun hiljaa,
silmissäni hämärän hehku,
pehmeä
kuin tulevan enneunen varjo.
Kuuntelen hiljaisuutta,
ammennan itseeni sen puhtautta.
Täytän alkavalla kuulaudella
tulevan päivän
keventyneet askeleet.
Minä lepään.
Kuulematta kenenkään kutsua.
Veri virtaa kertomatta
tarinoita odotuksesta.
Yön vaativa syke
kumartaa.
Väistää vaieten
tehden minulle tilaa.
Minä katson
hämärän syliin.
Näkemättä enää
sen kaipaavia käsivarsia.
Vain ilmaa
ilman menneen vuodattamia
ajan ohentamia
rikkinäisiä salaisuuksia.
Minä kuuntelen,
vain tietääkseni
että sen kutsu on poissa.
Sen ahdistavat kaiut,
kurkottaen itkevät sielut,
hiiljaisuuden painava pelko.
Se on kadonnut.
Sillä minä olen hiljaa.
Yhtä,
kanssa viipyvän yön.
Minä olen sen äänettömyys,
sen hiljainen äärettömyys.
Sen hämärässä vaiennut laulu.
unisina hiipivät sisälleni
kuin kylmänviileä vesi.
Laulamatta enää laulujaan,
kertomatta unelmiaan.
Tähdet ovat taivaalla.
Tanssimatta.
Ne pysyvät paikallaan.
Viattomina sitä tietämättä.
Ne ovat sen menettäneet.
Tahtonsa ja kykynsä toivoa,
Yön sormien kevyestä kosketuksesta.
Istun hiljaa,
silmissäni hämärän hehku,
pehmeä
kuin tulevan enneunen varjo.
Kuuntelen hiljaisuutta,
ammennan itseeni sen puhtautta.
Täytän alkavalla kuulaudella
tulevan päivän
keventyneet askeleet.
Minä lepään.
Kuulematta kenenkään kutsua.
Veri virtaa kertomatta
tarinoita odotuksesta.
Yön vaativa syke
kumartaa.
Väistää vaieten
tehden minulle tilaa.
Minä katson
hämärän syliin.
Näkemättä enää
sen kaipaavia käsivarsia.
Vain ilmaa
ilman menneen vuodattamia
ajan ohentamia
rikkinäisiä salaisuuksia.
Minä kuuntelen,
vain tietääkseni
että sen kutsu on poissa.
Sen ahdistavat kaiut,
kurkottaen itkevät sielut,
hiiljaisuuden painava pelko.
Se on kadonnut.
Sillä minä olen hiljaa.
Yhtä,
kanssa viipyvän yön.
Minä olen sen äänettömyys,
sen hiljainen äärettömyys.
Sen hämärässä vaiennut laulu.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hiljensi Runon
Hiljaisuus ja Kuulaus
Unta Pehmeää
Äärettömän kaunis runo !
Todella hienoa sanankäyttöä
Koskettavan aitoa ,hiljaisuudesta.
Tuttu kaveri minullekki,sen kanssa
matkaa tehny..
Kiitos vielä ,luen uudelleen.Liisa
Analyyttinen ja pohdiskeleva, aukeaa lukijan kaltaiselle pohdiskelijalle, tuo tunteita, jättää miettimään.
Kiitos kirjoittajalle aidon tuntuisesta runosta!
ahdistamaan. En tahdo kadottaa omaa Unelmaani, vaikka sitten juoksisin suoraan tuuleen.