Nyt kyllä taidan suututtaa monen suurperheen äidin/isän...... Mutta silläkin uhalla uskallan kertoa teille mielipiteeni.
Nyky-Suomessa on täysin mahdollista itse valita lapsilukunsa (pois suljen aiheesta nyt lapsettomuudesta kärsivät), joten joka ainoa suurperheen vanhempi on omasta halustaan hankkinut niin paljon lapsia kuin sitten onkin.Ja sitten valitetaan....on raskasta, aina väsyttää, koskaan ei ole omaa aikaa, parisuhde kärsii, rahat on aina vähissä yms yms.....
Toki on moraalitonta käyttää aborttia ehkäisyvälineenä, mutta ehkäisy on keksitty ja aika varmojakin ehkäisymenetelmiä on olemassa, joten miksi niitä lapsia sitten pitää hankkia enemmän kuin mihin omat voimavarat riittävät???
Eri asemaan joutuvat taas uusperheet, jossa molemmilla vanhemmilla on esim 2 lasta ja kun huushollit yhdistetään niin ykskaks ollaankin suurperhe, mutta sekin on vapaaehtoinen valinta.
Eihän näitä lapsiin liittyviä asioita kovinkaan usein kykene järjellä selittämään mutta eikö se kuitenkin ole mahdollista pysäyttä jakautumisensa viimeistään siihen lapsilukuun, jonka kanssa uskoo valittamatta pärjäävänsä?
Onhan täällä monia positiivisella asenteella kirjoitettuja tekstejä suurperheen vanhemmilta ja ne ovat aina piristäviä luettavia, kiitos teille.
Itselläni on 2 lasta, 9-vuotiaat kaksoset, eikä mieleenikään tulisi enää lisätä lapsilukuamme, sillä se on mieheni ja minun päätettävissämme. Tällä perhekokoonpanolla me vanhemmat jaksamme oikein hyvin henkisesti ja fyysisesti, näille kahdelle lapselle taloutemme pystyy tarjoamaan henksien hyvän ja riittävän ajan ja rakkauden lisäksi myös riittävästi aineellista hyvää. Lapset ovat ihania ja jos kuuntelisin tunnettani niin meillä olisi varmaan niitä 10, mutta järjellä ajattelen, että tällä määrällä kykenen tarjoamaan lapsilleni myös äidin, jolla on lapsilleen myös yksilöllistä aikaa, joka on hyväntuulinen ja jaksaa touhuta lastensa kanssa, joka ei valita. Sellaisen äidin/isän ansaitsee jokainen lapsi.
Eli jatkossakin olisi mukavampi lukea täällä suurperheiden kuulumisia, jotka kertovat siitä miten tyytyväisiä ovat omaan vapaaehtoiseen valintaansa. Vanha isäni sanoo aina, että elämäntiesi saattaa olla opettava,toisinaan raskas ja toisinaan kevyt, mutta se on itse valittu joten silloin ei pidä valittaa itse tekemistään valinnoista.
Nyky-Suomessa on täysin mahdollista itse valita lapsilukunsa (pois suljen aiheesta nyt lapsettomuudesta kärsivät), joten joka ainoa suurperheen vanhempi on omasta halustaan hankkinut niin paljon lapsia kuin sitten onkin.Ja sitten valitetaan....on raskasta, aina väsyttää, koskaan ei ole omaa aikaa, parisuhde kärsii, rahat on aina vähissä yms yms.....
Toki on moraalitonta käyttää aborttia ehkäisyvälineenä, mutta ehkäisy on keksitty ja aika varmojakin ehkäisymenetelmiä on olemassa, joten miksi niitä lapsia sitten pitää hankkia enemmän kuin mihin omat voimavarat riittävät???
Eri asemaan joutuvat taas uusperheet, jossa molemmilla vanhemmilla on esim 2 lasta ja kun huushollit yhdistetään niin ykskaks ollaankin suurperhe, mutta sekin on vapaaehtoinen valinta.
Eihän näitä lapsiin liittyviä asioita kovinkaan usein kykene järjellä selittämään mutta eikö se kuitenkin ole mahdollista pysäyttä jakautumisensa viimeistään siihen lapsilukuun, jonka kanssa uskoo valittamatta pärjäävänsä?
Onhan täällä monia positiivisella asenteella kirjoitettuja tekstejä suurperheen vanhemmilta ja ne ovat aina piristäviä luettavia, kiitos teille.
Itselläni on 2 lasta, 9-vuotiaat kaksoset, eikä mieleenikään tulisi enää lisätä lapsilukuamme, sillä se on mieheni ja minun päätettävissämme. Tällä perhekokoonpanolla me vanhemmat jaksamme oikein hyvin henkisesti ja fyysisesti, näille kahdelle lapselle taloutemme pystyy tarjoamaan henksien hyvän ja riittävän ajan ja rakkauden lisäksi myös riittävästi aineellista hyvää. Lapset ovat ihania ja jos kuuntelisin tunnettani niin meillä olisi varmaan niitä 10, mutta järjellä ajattelen, että tällä määrällä kykenen tarjoamaan lapsilleni myös äidin, jolla on lapsilleen myös yksilöllistä aikaa, joka on hyväntuulinen ja jaksaa touhuta lastensa kanssa, joka ei valita. Sellaisen äidin/isän ansaitsee jokainen lapsi.
Eli jatkossakin olisi mukavampi lukea täällä suurperheiden kuulumisia, jotka kertovat siitä miten tyytyväisiä ovat omaan vapaaehtoiseen valintaansa. Vanha isäni sanoo aina, että elämäntiesi saattaa olla opettava,toisinaan raskas ja toisinaan kevyt, mutta se on itse valittu joten silloin ei pidä valittaa itse tekemistään valinnoista.
Vastaukset 29
Vanhimmat
suurimmalle osalle sisäänrakennettu tuo valitusmekanismi:)
Kelle mistäkin,voisin väittää että vaikka sinulla ei olisi kuin yksi lapsi niin todennäköisesti valitat sitten jostain muusta,työstä ainakin tuntuu monella olevan sanottavaa.
Harva ihminen on niin peruspositiivinen ettei koskaan mistään valittaisi ja tuo valittaminenkin on käsite minkä kukin mielessään voi käsittää omalla tavallaan.
Suurperheen vanhemmat valittavat jatkuvasti ja aina on joku lapsista jossain hoidossa ellei kolmekin. Silti ei jakseta lapsia hoitaa, ei siivota ei saa nukkua ei saa mitään ei ole rahaa jne. Minä en enää hoida yhdenkään suurperheen lasta, hoitakoot itse!
olenkin suurperheellinen omalla 5.llä lapsellani,sekä uusperheen myötä tulleella kahdella lapsella...jotka mieheni lapsia.
Mutta en ymmärrä miksi sinä myös osaltasi moitit "suur/uusperheellisiä"?
Uusperhe syntyy useista eri syistä,syy joka johtaa siihen ei aina ole oma valinta!
Lasten kanssa kait kukaan ei ole vielä täsä maassa rikastumaan päässyt,itse aikoinaan valitsin kotiäitiyden ja nuo 5 lasta.Katunut en ole päivääkään.
Väsynyt olen,ja tulen olemaan..silti en vaihtaisi
tätä elämää muuhun.Lapsia rakastan,ja heidät haluaisin vieläkin.Raha ja taloudellinen status kun ei tee pelkästään onnelliseksi...pitää olla myös rakkautta!
Anna siis meidän suurperheelisten elää,olla ja vaikk valittaakkin...se ei ole sinulta pois.
Ole onnellinen siitä mitä sinulla on tänään,koskaan ei tiedä milloin elämän suunta kääntyy?
Minua ei väsytä lasten lukumäärä vaan se että kuopus ei nuku yöllä. Ja alle 1 vuotiasta ei voi jättää yksin valvomaan, eli hänen kanssaan on jonkun valvottava, jos hän ei nuku.
Se on totta, että lasten lukumäärän voi yleensä valita, mutta sitä ei voi valita, kuinka hyvin nukkuvia he ovat, ja ovatko terveitä vai sairastelevatko paljon, ja onko allergioita vai ei.
Tiedän yhden lapsen äitejäkin, jotka valittavat, että väsyttää kun lapsi on valvottanut yöllä.
Sanoit oman mielipiteesi ja se on oikein.Itellä on neljä lasta ja viides tulossa.Oikeestaan en ole koskaan valittanut väsymystä vaikka yksin olen suurimmaksi osaksi kolme ensimmäistä lastani hoitanutjensimmäiset lapset olivat vielä kaksosia.kolmannen oltua puolentoista vuoden ikäine menin töihin,aamul viiden aikaan raahasin lapset tarhaan.enkä valittanut,kaikki kyllä mulle sit ihmetttelivät et kuinka jaksan,mut silloin jaksoin hyvin.Nyt jälkeenpäin kyl mieti et mistä sain voimia,LAPSISTA TIETENKIN,siihen olen päätynyt.
En halua tällä kehua itteeni,mut esimerkillisesti vain sanoin.Silloin kun mulla oli kaksoset pieniä,hoidin ne tosiaan yksin,ihmettelin että kuinka yhden lapsen vahemmat valittavat etteivät jaksa,ei oo aikaa...yms.mitenhän mä kerkesin tehä kaikki ja en ollut ees hirveenkään väsynyt.No silloin olin tosiaan 19 vuotias,et nuorena jaksaa..;)
Mutta nämä palstathan ovat sitä varten että mielipiteitä vaihdetaan ,kysytään neuvoa,vaihdetaan kokemuksia yms..kuunnellaan iloja ja suruja..
isot perheet ovat mun mielestä tänä päivänä yleisiä..ja senkin kautta sit tulee kyllä näitä sanomisia.Yhteiskunta tiukentuu,pakko käydä töissä suurperheellisenkin yms..joka ehkä kiristää sit pinnaa...lapsiluku on kyllä oma valinta,lapsen terveys ei.Eli aina ei väsy ole siitä et on paljon lapsia,vaan siitä miten lapsi voi vaik olla sairas ja valvottaa yms..
Ja kaiken lisäksi me ollaan totuttu yhteiskunnan tukiin,joita on sitten yht.äkkiä varautumatta pienennetty.esin lapsilisäthän ovat perusjuttu jo..siihen on totuttu.Pitäis päättäjienkin miettiä ennenkuin vetävät maton pois jalkojen alta,mitä tekevät tuleville veronmaksajille.
Nykyään irtisanomiset ja osa-aikasuus ovat yleistä sekin vaikuttaaa sit kaikkeen.Kaikki varmaankin tekevät kyllä lapsia voimiensa mukaan .ei kai kukaan tee niitä tuosta vaan ku on tullakseen ja sit ei mieti vastuuta!!!
Jäin miettimään yleisellä tasolla tuota isäpappasi elämänviisautta. Jokainen meistä voisi ottaa siitä varmasti opiksi. Mutta jos pitkälle pohditaan niin elämän voi nähdä lähes kaikilta osin valintoina. Jos valinnoistaan ei saa valittaa, ei saa valittaa mistään. Kukaan ei saa valittaa mistään. Ja kuka on sanomaan sitä, mikä valinta on sillä tavalla tärkeämpi kuin toinen, että juuri siitä ei saa valittaa (kuten tämä lapsiasia). Kyllä valittaminen (=negatiivisista asioista puhuminen) on tärkeääkin, ihan psykologisesti. Liiallisena se tietenkin kääntyy itseään vastaan. Minusta suurperheellisillä on oikeus elää rehellisesti, eikä tekopyhästi hymistellä että aina kaikki on hyvin. Tottakai elämä on välillä raskasta ison perheen kanssa, mutta varmasti samalla rikasta. Aika on iloita, aika itkeä ja ehkä välillä aika valittaakin...No, joo..ja lisään vielä että itsellä ei ole kuin yksi lapsi. Toista lasta toivon, mutta melko varmasti oma lapsilukuni on sitten siinä.
ja heillä tai siis meillä on oikeus keskustella täällä keskenämme ja vähän tuulettaakin. Mitä se sulle kuuluu kuinka monta lasta meillä on ja mitä me keskenämme kirjoittelemme?
mutta kun ei...
minulla on tuttavina ja lapsilla kavereita suurperheistä.
minulla 2 lasta, jotka harrastavat paljon urheilua ja paljon vien heitä kisoihin ja harjoituksiin. monta kertaa kuulen, että voi kun meidän villekin haluaisi pelata lentopalloa, mutta kun ei ole mahdollisuutta viedä jne... ja voi kun myös meidän marjaana menisi hiihtokisoihin, mutta kun ei ole aikaa viedä... ja samaan hengenvetoon todetaan, miten minulla on helppoa vaan kahden kanssa ja miten heillä lapset kärsii, kun eivät mihinkään pääse.
hyvä kun ei tyrkytetä autoon mukaan, että kun te kerran menette, niin eikö villekin pääsisi mukana. kerran erehdyin lupaamaan ottamaan tytön hiihtokisamatkalle yhden kulkijan. noh, sieltä tuotiin 3 lasta mukaan ja kaikilla sukset, että "voitelisitteko?" yhdellä oli liian pienet monot ja kaikilla epäsopivat sauvat. rahaa eikä juomista eikä evästä kellään mukana, makkarathan heille piti ostaa, kun ei sieltä heti pääse pois lähtemään. ei puhettakaan kyytikorvauksista, saati edes niistä makkaroista ja limsoista. koko talvi kyseltiin, että milloinkas niitä kisoja olikaan taas... en ollut kuulevinani.
että näin. minä tosiaan haluan viedä lapsiani harrastamaan ja kahden kanssa vielä jaksan sen tehdä. mutta mielestäni minulla ei ole velvollisututta toimia palkattomana taksina ja huoltajana muiden lapsille.
suurperheet; eläkää miten haluatte, mutta älkää tytkyttäkö lapsianne muille vaivoiksi ja älkää kadehtiko minun "helppoa osaani". teillä olisi ollut mahdollisuus samaan.
pahasti.
Enemmän minä saan kuulla siitä, kuinka kahden lapsen kanssa
on jollakin hankalaa...silti en yleistä että KAIKKI
2-lapsisen perheen vanhemmat valittaa.
Heitäkin kun on varmast prosentuaalisesti enemmän!
Joten anna jokaisen olla,olipa perhekoko millainen hyvänsä.Ja voisit siirtyä tältä palstalta...tämä kun on tarkoitettu "suurperheelliselle"..ja kahdella lapsella ei sinne
asteikolle viel nousta ;)
Meillä kaikki lapset ovat harrastaneet, mitä ovat halunneet. Olen kyllä kotiäiti, joten minulla on aikaa olla tuo taksikuski.
Meillä on iso auto, johon jää istumapaikkoja, vaikka olisimme koko perhekin liikkeellä.
Meidän kohdalla oli juuri niin, että "kun sinun autoosi mahtuu niin tulepa hakemaan meidänkin Minttu-Markus mukaan".
Viikossa sai kiertää useampia kymmeniä kilometrejä toisten lasten kuljetusten takia. Asumme haja-asutusalueella, joten naapurit eivät ole ihan vieressä. Eivätkä kukaan näistä lapsista olleet suurperheestä.
Aluksi luulin, että omakin lapseni pääsisi joskus toisten kyydissä harrastuksiinsa, mutta oli turha luulo. Maksaahan se nafta minulle saman kuin naapurillekin. No, eihän siinä auttanut muuta kuin tehdä stoppi tuolle hyväksikäytölle.
Lisään vielä, että meillä kaikilla lapsilla on eri harrastukset. Eli sinne naapurin autoon olisi meiltä tullut 1 lapsi/harrastus.
asia on niin, että on yhden lapsen äitejä, joitten aika ei riitä mihinkään ja jotka ovat niin kovilla... ja on 8 lapsen äitejä, jotka eivät valita mistään, koska heillä ei mielestään valittamista ole. ihmiset ovat erilaisia ja joku kokee jo 2 lasta, heidän harrastukset ja työn sovittamisen mahdottomaksi. sitten jos semmoinen haluaakin 5 lasta, on katastrofi ja valitusvirsi valmis. äidin todellakin pitää tietää, onko voimia ja jaksamista useamman kanssa.
mutta asiaan: olen itse tätä urheiluharrastusviemistä seurannut aika läheltä ja todennut myös, että kyytiin tulijoita on, mutta jos odottaa vastavuoroisuutta, ei tulekaan. minä olen kanssa haja-asutusalueelta noukkinut toisten lapsia kyytiini ilman korvausta ja ilman tarjousta, että "viedään meiltä seuraavan kerran".
Nyt olen itsekäs ja vien vain omiani, miksi ihmeessä venyttäisin iltaani ajelemalla toisten lapsia useita kilometrejä syrjään reitiltäni? Olen kyllä kuullut kommetteja, miten "meidän veera-valtteri olisi kanssa tykännyt harrastaa ja miten surullista oli kun piti lopettaa, kun ei enää kyytiä ollutkaan...käyvätkös ne teidän lapset vielä? ja sinä kuskaat...?"
vieraita kun käy, katselevat he lasten palkintokaappeja ja heti alkaa tarina, miten heidän veera-valtteri olisi ollut niin lahjakas, mutta harrastus piti lopettaa, kun ei enää kyytiä ollut... ja nämä ovat ihan molempia - isoja perheitä ja pienempiä.
Ikävää, että avuntarjoukseesi on suhtauduttu noin tökerösti.
Tottahan se on,että kahden lapsen kanssa pääsee helpommin harrastuksiin ym. menoihin. Välineitäkin saa helpommin ostettua pienelle porukalle.
MInulla on suurperheen tapainen sakki pirtissä ja mekin harrastamme erilaisia liikuntamuotoja, yleensä koko sakilla ja jos kyytiin mahtuun otetaan vielä naapurin lapsia tai kavereita mukaan.
Onhan se vähän työläämpää kerätä lisälapsia kyytiin, huolehtia varusteista ja takaisintuloajoista ym. Mutta on myös hauskaa nähdä lasten ilo ja hyvä mieli jos omat vanhemmat eivät kerkeä kulettamaan esim. uimaan tai luistelemaan, omat ovat myös mielissään jos paras kaveri pääsee mukaan.
Totta on se, että kaikki vanhemmat eivät osaa olla kiitollisia jos heidän lapsistaan huolehditaan ja otetaan mukaan rientoihin, kiitos tuntuisi mukavalta tai vastavuoroinen palvelu omalle lapselle.
Joskus on tehnyt mieli maksaa potut pottuina ja kieltäytyä ottamasta sellaista lasta kyytiin, jonka vanhemmilta ei koskaan heru vastavuoroista kyytiapua, mutta en kuitenkaan ole näin menetellyt, eihän vanhempien tyhmyys ole lasten syytä. Ja kumma kyllä nämä lapset ovat kivoja ja fiksuja.
ONhan onneksi paljon vanhempia, joiden kanssa vuorottelu sujuu ja oma lapsi pääsee jonnekin mukavuuteen, jota ei meidän perheessä ruukata harrastaa, esim. omani ovat vierailleet toisten lasten mökeillä, käyneet hiihtämässä, liikuntapuistossa jne.. MUtta ei tulisi mieleenkään viedä kolmea lasta jos kutsu koskee vain yhtä.
MInullekin sattui tässä joku aika sitten tälläinen tapaus.. oltiin menossa luistelemaan, ihan jalkapatikassa, joten seuraan sopi useampi, kun vaan jaksoi kävellä matkan. OLin varannut juomat ja ruokaa (kaikille) ja lupasin avittaa luistimet jalkaan, jos apua tarvittiin. No eräs poika olisi vielä tarvinnut ne luistimet....
Meillä olisi saattanut luistimia löytyäkin, kun kaksi vanhinta pelasi aikoinaan jääkiekkoa ja siltä ajalta jäi luistimia jemmaan, mutta en jaksanut lähteä enää niitä etsimään, kun olimme kaikki lähtövalmiina, pienimmät rattaissa jne.. tämä poika jäi sitten sakista pois- täyttä palvelua kyllä odotettiin.
Elikkä rajat on joskus tarpeen näissäkin asioissa, kaikkea ei voi tehdä toisten vanhempien puolesta, vaikka ehkä lasten takia haluaisikin.
Toisen kerran, tästä tapahtumasta on jo vuosia, otin muutaman ylim. lapsen mukaan leikkikentälle, silloinkin viivyimme useamman tunnin, minulla oli eväät ja juomat mukana. OMia lapsia oli kolme ja kavereita kolme eli yhteensä kuusi lasta, ihan kelpo joukko vahdittavaksi.
KUn olin palauttamassa lapsia kotiin yhden lapsen äiti oli pahoillaan kun en ottanut myös kahta veljestä tästä perheestä mukaan, heille oli tullut hyvin paha mieli ja olivat itkeskelleet koko iltapäivän -äidin päivä oli mennyt pilalle... niinpä.... en osannut juuri mitään kommentoida, jälkiviisaana voisi ajatella, että olisiko ollut viisainta jättää myös se kolmas veljes kotiin???
Ensinnäkin KIITOS kirjoituksestasi.Ja oikeassa olet,me suurperheelliset olemme valinneet elämäntapamme.Tai ainakin minä.;o)Meillä nyt ei ole "kuin" 5 lasta (5kk-11v.) ja aikani olen valittanut väsymystä,oman ajan puutetta jne.jne.Ja edelleen välillä...;o( Ennenkuin tajusin että mähän elän unelmaani!Mä olen jo kakarana sanonut että haluan asua maalla ison lapsikatraan kanssa.Ja sen olen saanut!!Ja päälle viä ihanan aviomiehen!On päiviä jolloin väsyttää niin tekis mieli "ottaa hatkat".Mut suurin osa päivistä on kivan tavallisia.Mä olen ainaki todella kiitollinen Jumalalle terveistä,ihanista lapsistani.Mä olen tyytyväinen elämäämme ja hetkittäin tunnen olevani jopa pulppuavan hykerryttävän onnellinenkin!!!:o)Ja viä sellanen lisäys,et mä olen suorastaan ylpeä että saan ostaa ne monet monot,sukset,vaatteet jne.Ja ylpeä muutenkin katraasta jonka me mieheni kanssa olemme rakkaudestamme saanneet aikaan.Ja ylpeä itsestänikin ja miehestäni kun jaksamme luotsata tätä plutunaa arjen riennoissa.:o)
..että valittajat valittaa, oli aihetta tai ei.
Yhtä lailla moni 1n tai 2n lapsen äiti valittaa, että on rankkaa. Taitaa olla ihan luonteenpiirre joissakin ihmisissä, eikä todellakaan niitä mukavimpia! Nämä ihmiset valittavat, vaikka asiat olisivatkin hyvin.
Minäkin tunnen paljon ihmisiä, joilla on todella (ollut) rankkaa ja silti he ovat iloisia ja tyytyväisiä ihmisiä. Esimerkkinä otan sairauden tai vamman. Toiset alkavat voivotella tilannettaan jos se heidän kohdalleen osuu, "Miksi juuri minulle?" Toiset taas ajattelevat, että tilanne on nyt niinkuin on ja miten tästä eteenpäin. Jossittelu kun ei paljoa asiaa auta. Tottahan asia on järkytys kenelle tahansa, mutta mitä eroa on optimistin ja pessimistin sairaudella?
Sitten on taas niitä, joilla autoon tulee joku naarmu ja se on sitten katastrofi.
Eli kaikki eivät näe, että mitä itsellä on hyvin ja valitetaan mitättömistä asioista.
Olet oikeassa siinä, että jotkut tekevät lapsia "liikaa". Se, mikä on liikaa, on mahdotonta sanoa. Joku pärjää vain yhden lapsen kanssa, toinen ei pidä rankkana seitsemää lasta.
Kyllä minä ainakin otan sitä "omaakin aikaa", hoidamme parisuhdettamme päivittäin(joskus menemme hotelliin kaksin viikonlopuksi) eikä rahatkaan ole vähissä.
Lapsuudenkotonani oli 11 lasta. Itse olen kolmanneksi vanhin, tyttö. Maanviljelysperhe keskisuomesta, ei rahasta puutetta ei alkoongelmia ei uskovainen koti.
Ihan hirveetä se oli. Ainainen kaaos ja hälinä. Kaikki henk. kohtaiset kivat tavarat pengottiin ja rikottiin. Koulukirjat hukassa, revittynä ja ei läksyjentekorauhaa, siitä johtuen oppimisvaikeuksia. Jatkuvaa pahoinpitelyä ja alistamista vahvenpien ja ilkeimpien sisarusten taholta. Lapsityövoimaa ja varaäitinä oleminen.
Nyt aikuisena. Vaikeuksia keskittyä, ei osaa olla lainkaan yksin, läheisriippuvuutta, ihmissuhdevaikeuksia koska olen liian kiltti ja jotenkin annan periksi koko ajan tai hoidan toisia. Jatkuva rakkauden nälkä, kuin pohjaton kaivo. Vaikeuksia osata hoitaa omaa yhtä ainoaa lastaan, olen jotenkin ns. erilainen äiti.
Annan lapselleleni liikaa periksi, hemmottelen ja olen lellinyt täysin piloille. Ehkä en saanut suuressa sakissa vanhimmasta päästä ollessani tarpeeksi huomiota ja rakkautta. Vanhimmat olivat saaneet esikoisina ja viimeiset saivat kun osa oli jo muuttanut pois kotoa ja vanhimmat lapset hoitivat heitä omien vanhempien lisäksi.
Suurperhe ei ole rikkaus, aiheuttaa ihmissuhdeongelmia myöhemmin. Tämä on totuus. Joka väittää toista valehtelee. Peruste ihmissuhdevaikeuksille; suurperheessä kasvaneen olet erilainen kuin toiset. Erilaisuus tarkoittaa aina vaikeuksia, nyky yhteiskunnassa kaikki erilaisuus on negatiivista. Voi olla että menestyt hyvin, saavuta esimiesasemia, mutta olet aina erilainen ja et ole hyväksytty.
Itse olen suht. koht. korkesti koulutettu, omilla avuillani. Pätkätyöläinen ja kausijuoppo. Olen luovuuteen taipuvainen taiteellinen ja haluan vältellä kaikkia mikä viittaa auktoriteettiin. Vastustan mäskymuotoja olen "kuriton" itsepäinen ja haluan tuntea koko ajan jonkinlaista vapautta, mutta olen riippuvuusongelmallinen.
Puolet tuosta 12 lapsesta (yksi lapsi kuoli synnytyksessä) olisi kyllä riittänyt.
T. suurperheessä kasvanut
Minulla on aivan toisenlainen kuva lapsuudestani ja sen seurauksista. Olin kolmas lapsi ensimmäinen tytöistä.
Kyllähän sitä töitä oppi tekemään ja lapsia hoitamaan, mutta minulle se on ollut rikkaus. Sain koulutuksen ja olen pärjännyt elämässäni hyvin. Itselläni on vain 4 lasta ja hyvin ovat hekin pärjänneet.
Meillä vanhemmat olivat lapsistaan välittäviä ja huomioivia. Oli myös vapaata ja sai mennä kavereiden kanssa, minusta meillä oli mukavampaa sisarusten kanssa kuin niillä joilla oli vain muutama sisarus. Vieläkin muistelen niitä kesiä, jolloin sisarusten kanssa puuhailimme kaikenlaista, uimista, pelejä, heinissä nukkumista. Ei tarvinnut olla yksin, mutta siihenkin oli mahdollisuus.
Olen ollut avioliitossa saman miehen kanssa jo kohta 30 vuotta ja meillä on edelleen ihanaa. Mieheni on vain 3 lapsisesta perheestä. Olemme välillä yhdessä koko suku ja hyvin menee. Nautimme toistemme seurasta samoin lukuisat serkut toisistaan.
Tosin olihan meillä yksi lapsi vähemmän kuin teillä.
Sinä olitkin sitten se ilkimys joka kiusasi toisia.
Ei ole koskaan kukaaan sisaruksistani väittänyt, että olisin heitä kiusannut. En ymmärrä miksi sisaruksiaan pitäisi kiusata, ei kai niin ole tapana perheessä missä asiat on kunnossa. Kyllä meillä riitoja oli varmasti, mutta äitini ei hyväksynyt kiinni käymistä, haukkumista yms. Meillä oli kotitöihin osallistuva isä, mikä oli 60- luvulla kaiketi harvinaista. Ei meillä ollut tarvetta kiusata ketään.
Lapsen näkökulmasta suurperhe ei ole välttämättä niin täydellinen kuin kersoja tehtailevat vanhemmat kuvittelevat.
Puolisonikin on suurperheestä ja lapsia emme ole halunneet. Onneksi löysin miehen suurperheestä joka ei itsekkään halunnut lapsia. Hän nauttii rauhasta niin kuin minäkin pien perheen kasvatti. Oli sitten minkälaisesta perheestä tahansa niin aikuisena ainakin voi itse valita mitenkä elelee. Ei tarvitse toistaa vanhempiemme mallia vaan vaikkapa nauttia erilaisesta elämästä missä on itse kasvanut.
Mikä hirviö terroristi, vieläkin puhut muihen sisarustesi puolesta.Meillä sitä, meillä tätä.
Kuka olet sinä, kuka on sisaresi, et helvetti tiedä edes sitä. Saatanan symbioosi, puhut toisten suulla, etkä ymmärrä siinä olevan mitään vikaa.
Missä olet sinä, missä on minuus.
Ajatteletko samalla tavalla että saatanan symbioosi, itselläs vain oli hirveetä, älä puhu muitten puolesta?
Aivan. Kannattaa puhella minun mielestäni, minä koin näin.yms. Et tietenkään voi puhua toisten sisarustesi puolesta jos he eivät ole itse paikalla kertomassa kuinka ovat asiat kokeneet. Aika kultaa muistot, sanotaan.
Itse yritän pysyä sisarusteni kanssa asiallisissa väleissä, enkä kaivele heidän kuullensa vanhoja.
Totuus oli kuitenkin kertomani.
Erikoista myös, mieheni on ainoa lapsi ja tulemme hyvin toimeen.
tällä palstalla aika harvoin valitetaan lapsien työläydestä. Enemmän sitä harrastetaan noilla muilla kuka yksinäisyyttän ja kuka uusperhettään...
Vauvat on tunnetusti ihania. Sitä vauva-aikaa vaan kestää aika vähän ja sitten on edessä se aika kun ne lapset kasvaa ja tulee vaativimmiksi ja niiden kanssa joutuu ihan uusien ongelmien eteen kun ei enää kelpaa "siksi kun äiti sanoo"-perustelut tai että ottaa lapsen kainaloonsa ja menoksi! Silloin voi ruveta uuvuttamaan..
Harva oikeasti elää elämää jossa kaikki pysyy muuttumattomana ikuisesti ja kun paljon tulee asioita päällekkäin niin ne lapsetkin on rasite joskus. Paha se on silloin tehdä mitään eliminointia enää. Ehkä jos joskus ajoissa olisi ajatellut..
Meillä elämä on siinä vaiheessa, että päivä päivältä tuntuu kuin kaikki olisi helpompaa. Lapset kasvaa ja vaativat sitä hoivaa koko ajan vähemmän, muuta tulee toki tilalle. On ihanaa kun voi jättää lapun jääkaapin oveen ja pyykit onkin pestyinä koneessa kun tulee kotiin jne mitä ei lasten ollessa pieniä voinut edes haaveilla..
Omasta ajasta nurisee mielestäni kyllä eniten yksi tai kaksilapsiset perheet joissa on paremmat mahdollisuudet sitä omaa aikaa viettää vaikka kuinka. Luonnollisesti samaa sanoo yh:t joilla lapset ei käy isällä lainkaan tai vähän.
Kyllähän sitä itsekkin joskus sanoo jotakin aiheeseen liittyvää, mutta kyllä se on lähinnä tilannekohtaista eikä yleistä ja jatkuvaa. Eiköhän kahden lapsen vanhempi jo tiedä vähän mitä on tulossa kun kolmatta hankkii jne?
Toisaalta pitää olla myös sen verran laskupäätä, että ymmärtää ettei kahden tulot riitä samaan elämään neljälle, kuudelle.. Varsinkin jos vielä toinen jää liki ilmaiseksi kotiin. Ärsyttävää on silti tuo nurina kotiäidin arvostamisesta ja palkasta. Se on valinta jonka tekee tai ei tee. Aika usein kotiäidillä ei ole juuri ammatilista koulutusta eikä realistista mahdollisuutta työllistyä työhön jolla perhe saa muuta kuin hoitomaksut maksettua, tämä ei siis koko totuus vaan katsanto tuntemiini ihmisiin. Toinen ryhmä on sitten ne äidit joille kotihoidontuki on kiva taskuraha kun puoliso tienaa kummankin puolesta, mutta silloin voi taas valittaa ehkä niistä työpäivistä ja yksinäisyydestä ja lapsia ei taatusti ole tusinaa!
On muuten aika tunteetonta antaa ymmärtää, että yksinhuoltajan on jäätävä yksin jos ei suuri perhe kiinnosta. Tottahan se on, mutta joskus elämä vie ja siinä vikistään mukana. Joskus ottaa vain miehen ja saakin tovin kuluttua syystä tai toisesta ne lapsetkin siihen. Ei niin oikosuoraa ja ennustettavaa ole tämä elämä kuitenkaan.
Periaatteessa kuitenkin olen sikäli samaa mieltä, että jos yhden lapsen kanssa ei oikein jaksa on turha hankkia lisää, ei se siitä ainakaan helpota!
Ihmisiä on monenlaisia, mahtuu moneen junaan ja joku jää vielä asemallekin.
Vaikka elämä tuntuisi vaikealta ensimmäisen lapsen kanssa, toisen, kolmannen, neljännen jne.. voi kaikki sujua paljon paremmin.
Lapsi lapselta oppii uusia taitoja, organisaatio kyky kasvaa, samoin sietokyky, oppii kenties nauttimaan lapsista eri tavalla ilman koko aikaista suorittamispakkoa.
Itse nautin vauva-ajasta eniten neljännen lapsen jälkeen, minulla oli kaksi isoa ja kaksi pientä lasta, tunsin hallitsevani hommat, lapset olivat vielä rauhallisia ja hyväunisia, joten kaikki sujui kuin tanssi. Silloinkaan emme taloudellisti olleet mitenkään hyvässä elämäntilanteessa, mutta muuta onnea ja iloa löytyi.
Viides lapsi oli myös ihana, koska ajattelimme, ettälapsi on viimeinen, hoidin häntä erityisellä hellyydellä,hänestä kasvoikin oikea aurinkopoika.
MUtta elämä muuten viisi lapsisessa perheessä oli kiireistä, kodinhoitotyötä ym. puuhaa oli paljon. ASioiden hallinta heitti välillä häränpyllyä ja usein oli vastassa hallittu kaaos.
VOIsi sanoa, että olin väsynyt, mutta onnellinen.
Kuudennen ja seitsämännen jälkeen olimme siirtyneet suurperheeksi ja sopeuduimme siihen, mikään ei suju ihan suunnitelmien mukaan, kaikki taphtuu mieluummin hitaasti kuin nopeasti jne.. kaikkea tarvitaan paljon... iloa ja onneakin kuten myös väsymistä löytyy PALJON!!!
Lasten kasvaessa elämämuutuu ja usein helpottuu joiltakin osin, mutta isotlapset tuovat mukanaan uudenlaisia velvotteita, koluun liityviä tehtäviä, harrastuksiin liittyviäasioita, kasvu nuoresta aikuiseksi tarvitsee omanlaista tukea.
KUten tässäketjussa joku kertoi,oli suurperheessä joku jäänyt yksin juuri näissä kasvuvaiheissa. KUn perheessäon paljon pieniä lapsia isojen joukossa, pitää yrittää järjestää aikaa myös isoillelapsille, pienethän ottavat ajan kyselemättä, usein isompien kustannuksella.
Tämä edellyttää juuri isän voimakasta osuutta perhe-elämään, jos isä on vaan ns.perheen elättäjän roolissa ei äiti jaksa olla yksin tukemassa kaikkia lapsiaan ja näin osa lapsista jää huomiotta, pakostakin. Ihminen ei pysty yli-inhimillisiin suorituksiin,vaikka onkin tehnyt vaikkapa 12-lasta.
Joskus täällä palstalla oli kerrottu suurperheell. pojista 9-13v. jotka häiriköivät koulussa ja kaveripiirissä... onko syynä juuri se. että kotona ei jakseta enää ns. kasvattaa.
Luin kerran eräästä suurperheen äidistä jutun ja hän sanoi, ettäviidennen jälkeen ei ole enää jaksanut juuri komentaa, siinä ovat samassa menneet.
Kuulostaa vaaralliselta, kukas se niitä loppuja sitten joutuu opastamaan ja ojentamaan, koulu, muut vanhemmat jne...
Minä itse koen, että mitä enemmän on tullut lapsia, sitä enemmän on joutunut komentamaan ja taitoakin kommennukseen on kertynyt vuosien varrella... kuri on tiukentunut vuosien saatossa, kaksi ensimmäistä pääsi paljon helpommalla.
kirjoituksesi oli todella hyvä..tuossa tuli mieleen että tiiän yhden kuusilapsisen perheen,vanhin lapsista on o aikuinen ja nämä muut viisi ovat muutamann vuoden välein syntyneet.Äiti joutui vastaamaan sit isän tehdessä töitä lapsista ja näin sitten tapahtui että isä ei sitten enää ollutkaan ollenkaan äidin tukena lapsia kasvatamassa,ei tulut itppaakaan vastaan,ei äiti edes saanut levätä kunnolla.Jätti ihankaiken äidin vastuulle.Töitä teki,ei mitenkään ylitöiksi asti,mut sitten alkoi kaveripiiri kiinnosta ja muut menot enemmän!! huom tässä siis painotan ettei isää sit kiinnostanutkaan olla äidin kans huolejtimassa perheestä kun oli ensin suurella tyydytyksellä siis lapsensa laittanut alulle.
NO arvaattehen miten äiti väsyi,koti sekaisin,lapset milloin ja miten missäkin..isä jätti kaiken vaastuun äidille!KUITENKIN EIKÖ LAPSET TTEHDÄ YHDESSÄ??? eihän se väsymys ole aina tiedossa,saattaaa näinkin käydä tosiaan ,ku iana sanotaan että miksi teit lapsia,eihän tämä äitikään voinu tietää et isää ei sitten kiinnostakaan enää hoitaa lapsia!AINA VAAN ÄITEJÄ SYYLLISTETÄÄN!
itsestäni tuntuu, että taito komentamisessa on kyllä varmaan kasvanut sikäli, että sen osaa ajoittaa oiekin ja oikeaan vahvuuteen paremmin nykyisin kuin ekan kanssa.
Toisaalta on ihan selvää sekin, että esimerkki opettaa paljon. Nuorimmainen on oppinut monta asiaa ihan vain sisarusten perässä tai näiden ohjauksessakin. Aikanaan usein kuului kun isosisko komensi pientä leikin lomassa joissakin asioissa aivan luontevasti ja asiallisesti, aiemmin siihen oli itse puuttunut, nyt ei ehtinyt..
Täällä meilläpäin on perhe jossa on lapsia kahdeksan kappaletta. Energiaa ei selvästikkään riitä katsoa niiden perään ja opettaa tavoille. Noh, kylä kasvattaa-projektin jäljiltä kai homma hoituu loistavasti meidän muiden osalta - vitsi.. Taitaa olla niinkin, että yksi tai kaksi voi olla lapsia perheessä ja ne voi olla villejä ja niiden kanssa vielä pärjää ja kun niitä on todella monta niin ei siinä kaaoksessa ole enää väliä? Siinä välissä asioiden merkitys sitten korostuu..
Omaa mukavuutta meillä ainakin on lapsia kasvatettu. Ei jaksa kuunnella riekkumista ja juoksemista yms touhua sisällä kun pihakin on keksitty...
Odottaessani neljättä sanoi jo neuvolan lääkäri, että tästä lapsesta nautit eniten. Oikeassa oli..
Ei ollut suorituspaineita eikä muutakaan, sitä vaan oltiin ja elettiin.
Teinitkin on tavallaan ihan mukavia, vaikka räiskyy ja poksuu kamalasti välillä. Silloin kun on rauhaisaa niin niiden kanssa on todella mukavaa esim viime joulu oli todella kulta-aikaa! Ja tuossa vaikeassa iässä myös saa korjata sitä satoa jota niihin lapsiin on istutettu jo ajat sitten kun niillä se omakin järki toimii kuitenkin kaiken uhman takanakin. Kohta on aika kun eka lähtee kotoa ja kyllä sekin jo kauhistuttaa, vaikka en olisi sitä uskonut itsestäni.
Ihana huomata että kommentillani sain julki myös kommentteja asioihinsa tyytyväisiin suurperheellisiin ja kuitenkin moni heistäkin ymmärsi pointtini, varsinkin viimeisin kirjoittaja eli jos kahden kanssa on jo rankkaa niin typeryyttä hankkia lapsia lisää.
Ja tosiaan oli ilo huomata että kaikkien suurperheessä kasvaneiden lasten unelma ei ole ollut suurperhe, johtuen omista kokemuksista.
Niin se vain on, että Suomessa ei vanhempien tarvitse hankkia paljon lapsia siksi, että olisi vanhuuden turva, se käytäntö pätee yleisesti kehitysmaissa.
Mietityttämään jäi se kommentti, jossa todettiin, että kun tukia pienennetään niin vedetään matto suurperheellisten alta...haloo....ei kai kukaan tee lapsia niin että laskisi elämänsä ja lastensa elämän sen varaan että mitä valtiolta saa.....?
Ja erään kommentoijan päätelmään, ettei kukaan varmaan tee lapsia lisää harkitsematta ja ajattelematta seuraamuksia....ikävä kyllä olet pohdintoinesi väärässä, sivusta olen kahtakin perhettä seurannut, joissa toisessa äiti ei halua töihin, niin juuri ennen hoitovapaan päättymistä ollaankin taas jäämässä äitiyslomalle (itse tunnustanut tämän) ja toisen perheen äiti ei ole löytänyt mieleistään työtä, niin on tehty lapsia lisää, jotta ei tarvi murehtia töihin menoa. Eli melko väärät ja lyhytnäköiset perusteet lasten tekemiselle....
Mutta mukavaa talven jatkoa kaikille, niin lapsettomille, pienperheille, suurperheille, yhden aikuisen perheille, kahden aikuisen perheille ja kaikille muillekin mahdollisille perhekokoonpanoille!
Ihan kuin jotenkin tässä yrittäisit nostaa itseäsi "minä hyvä - toinen paha ja huono" -asetelmaan.
Eli olet kauhean ylpeä siitä että teillä on VAIN kaksi lasta joiden kanssa jaksat ja pystyt tarjoamaan aineellista hyvää...?
Voin kertoa, että itselläkin on "vain" muutama lapsi, enempi olisi voinut ajatella, mutta viimeisin raskaus oli hankala ja ikä alkaa tehdä tehtävänsä...
Omista tuttavistani vähiten valittajia on ollut kaksi todellisen suurperheen äitiä, enempi valitusta olen kuullut yksi ja kaksilapsisten perheen äideiltä!
Olisi aika hassua, että tälläisellä palstalla pitäisi vain koko ajan kertoa että miten hyvin menee ja miten kaikki on hienosti. Eikös ne vaikeudetkin kuulu ihan normaaliin elämään ja kyllä niitä omia vaikeuksia on ihan niin pieni- kuin suurilapsisilla perheillä, niin ja vielä perheettömilläkin ihmisillä, yllätys yllätys! Eiköhän se ole tälläisen palstan rikkaus että kerrotaan niin iloja ja riemuja kuin suruja ja murheita. Itse voi valita ja olla lukematta jos ei jaksa ymmärtää!