Kysyisin teiltä kokeneemmilta, koska itse olen ekan koiran omistaja eikä kokemusta liiemmin ole;
Meillä on 7kk ikäinen Bichon Frise narttu. Pentu SEURAA minua KAIKKIALLE, tarkkailee tekemisiäni hievahtamatta, jos istun makaa jalkojeni juuressa tai aivan lähellä. On AINA siellä missä minäkin.Kun lähden kävelemään, seuraa perässä. Jos koko perhe tulee kotiin samalla ovenavauksella, pentu sivuttaa muut perheenjäsenet ja tulee tervehtimään ensin minua. Tuntuu, että se on liian riippuvainen minusta.
Kun olin kahden päivän reissulla, se ei ollut syönyt juuri mitään ja oli vain nukkunut. Normaalisti on eloisa ja leikkisä ja erittäin aktiivinen. Kun tulin kotiin jälleennäkeminen oli riemuisa eikä sinä päivänä päästänyt minua silmistään. Kun nukuin päikkärit, pentukin nukkui sänkyni vieressä lattialla.
Muut perheenjäsenet rakastavat sitä myös paljon ja leikkivät ja haluaisivat olla enemmän sen kanssa, mutta pentu on valinnut emännän. Joskus se on tosi raivostuttavaa, kun muitakin olisi kun vain minä.
Vietän pennun kanssa eniten aikaa, leikin, koulutan, hoidan ja ruokin. Tässäkö syy sen riippuvaisuuteen? Onko sen käytös normaalia vai pitäisikö asialle tehdä jotakin? Pitäisikö mun olla huomioimatta sitä vähemmän? Liittyykö tämä pentuaikaan ja olenko jotenkin sille laumanjohtajan lisäksi myös emo? Meneekö vaihe ohi sen kasvaessa?
Käymme normaalisti töissä ja koulussa eikä pennulla ole eroahdistusta. Pärjää hienosti yksin. En päästä sitä kanssani joka paikkaan, vaan suljen oven reilusti kiinni eikä se koskaan jää vikisemään perääni. Makaa ja odottaa kiltisti oven takana.Tuo ainainen "perässä hiihtely" ihmetyttää ja se, että seurakoira on seurakoira sen toki ymmärrän, mutta kuitenkin mietimme perheen kesken onko ok?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kysypä kasvattajalta, mistä ostit sen.
Jospa sieltä saisit vastauksia.
Itsekin haaveilen koirasta, eräs mahd. rotu juuri bichon frise tai havanaise.
Kun elän yksin, niin kait se sitten leimautuisi minuun. Jos näillä nimittäin on se seurana oleminen tärkeää.
Seurakoira mikä seurakoira, eipähän tarvitsisi yksin olla.
eikä se koskaan ole ollut mulle ongelma. Enempi huolissani olisin, jos se ei välittäis olla mun lähellä. Miettisin missä vika. Ole onnellinen että seuraa eikä niin, että yrittää välttää tai päästä omiin oloihinsa. Enemmän siitä olisin huolissani, jos koirani karttaisi seuraani.