HALVIN MATKAILUMAA

WWW.RAHATIETO.FI HINTAVERTAILUISTA V. 2007 SELVIÄÄ HALVIN MATKAILUMAA EUROOPASSA

Palveluiden hinnat Suomessa kalliita
EU:n yleiseen hintatasoon verrattuna

Tilastokeskuksen julkaiseman Eurostatin palveluiden hintatasoa
käsittelevän vertailututkimuksen perusteella palveluiden hinnat ovat
Suomessa kalliita. Tutkimus kattoi energia- ja liikennepalvelut,
viestintäpalvelut, ravintolat ja hotellit sekä virkistyksen ja
kulttuurin. Näiden palveluiden keskimääräinen osuus kotitalouksien
kulutusmenoista koko Euroopan tasolla on 23 prosenttia. EU25=100
lähtökohdan mukaan Suomessa palveluiden hinnat olivat 30 prosenttia
EU25-keskitasoa kalliimmat. Tutkimuksessa Islannissa palvelut olivat
kalleimmat eli 58 prosenttia EU25-keskitason yläpuolella ja vastaavasti
halvimmat Bulgariassa, jossa ne olivat vain 31 prosenttia EU25-
keskihinnasta. Alla olevassa taulukossa on vertailukohtaa muutettu
niin, että muiden maiden palveluiden hintoja verrataan Suomen
hintatasoon. Tällöin Islannissa palveluiden hinnat ovat 22 prosenttia
Suomen palveluhintoja kalliimmat ja toisessa ääripäässä Bulgarian
palveluhinnat ovat 24 prosenttia Suomen hintatasosta.
1845
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

http://www.rahatieto.fi/ ja eu hintavertailu
- palveluiden hinnat
- polttonesteiden hinnat
- polttoaineideden uinnat huhtikuussa 2006
- euroalueliden palkat
HUOM viikon vinkit : Tallinnan keskustassa R-kioskista ostetut postikortit 5 kpl 30 eek ja postimerkit 5 kpl 30 eek. Yhteensä 60 eek. (7.12.2006)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


STATIS kirjoitti:

WWW.RAHATIETO.FI HINTAVERTAILUISTA V. 2007 SELVIÄÄ HALVIN MATKAILUMAA EUROOPASSA

Palveluiden hinnat Suomessa kalliita
EU:n yleiseen hintatasoon verrattuna

Tilastokeskuksen julkaiseman Eurostatin palveluiden hintatasoa
käsittelevän vertailututkimuksen perusteella palveluiden hinnat ovat
Suomessa kalliita. Tutkimus kattoi energia- ja liikennepalvelut,
viestintäpalvelut, ravintolat ja hotellit sekä virkistyksen ja
kulttuurin. Näiden palveluiden keskimääräinen osuus kotitalouksien
kulutusmenoista koko Euroopan tasolla on 23 prosenttia. EU25=100
lähtökohdan mukaan Suomessa palveluiden hinnat olivat 30 prosenttia
EU25-keskitasoa kalliimmat. Tutkimuksessa Islannissa palvelut olivat
kalleimmat eli 58 prosenttia EU25-keskitason yläpuolella ja vastaavasti
halvimmat Bulgariassa, jossa ne olivat vain 31 prosenttia EU25-
keskihinnasta. Alla olevassa taulukossa on vertailukohtaa muutettu
niin, että muiden maiden palveluiden hintoja verrataan Suomen
hintatasoon. Tällöin Islannissa palveluiden hinnat ovat 22 prosenttia
Suomen palveluhintoja kalliimmat ja toisessa ääripäässä Bulgarian
palveluhinnat ovat 24 prosenttia Suomen hintatasosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu