muita

Onko muita, jolla lapsettomuuteen ei ole varsinaista syytä?

Meillä mies ok. Simppojen liikkuvuus ja rakenne hyvä. Vähän meinaavat uida kimpassa, joka voi vähän vaikeuttaa hedelmöitystä. Mulla ehkä ovis jää joskun tulematta, mutta yleensä tulee. Kohdun limakalvo on hyvä, kierto melko säännöllinen vain vähän lyhehkö n.24-26 päivää. Joskus 28 päivää.

Varsinaisesti estettä vauvalle ei siis ole, mutta toivomuksesta huolimatta ei ole kuulunut kahteen vuoteen. Hoitoina kokeiltu clomeja ja inssiä kaksi kertaa.

Kahden inssin aikaan lääkäri sanonut tilanteen olevan ihanteellinen raskauden alkamiselle, mutta silti niin ei ole käynyt. Toivoa pitäisi siis olla kovasti, mutta silti pelottaa. Jos varsinaista syytä ei ole, ei voida täsmällisesti sitä hoitaa. Sekavat on ajatukset.
1237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuolla alempana keskuisteluissa on useampikin selittämättömästä lapsettomuudesta kärsivä. Valitettavasti aika heikosti noita onnistumisen kokemuksia tällä palstalla joko on tai sitten ihmiset eivät sitten vaan enää plussattuaan enää ilmesty tänne keskustelupalstoille. Totta varmaankin on, kuten sanoit, että jos ei löydy syytä, ei ole oikein mitään mitä hoitaa. Itsellä takana inssi ja kaksi alkion siirtoa. Ei onnistumisia eikä yhtään aiempaakaan raskautta. Syytä ei löydy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"syyttömiä" kirjoitti:

Onko muita, jolla lapsettomuuteen ei ole varsinaista syytä?

Meillä mies ok. Simppojen liikkuvuus ja rakenne hyvä. Vähän meinaavat uida kimpassa, joka voi vähän vaikeuttaa hedelmöitystä. Mulla ehkä ovis jää joskun tulematta, mutta yleensä tulee. Kohdun limakalvo on hyvä, kierto melko säännöllinen vain vähän lyhehkö n.24-26 päivää. Joskus 28 päivää.

Varsinaisesti estettä vauvalle ei siis ole, mutta toivomuksesta huolimatta ei ole kuulunut kahteen vuoteen. Hoitoina kokeiltu clomeja ja inssiä kaksi kertaa.

Kahden inssin aikaan lääkäri sanonut tilanteen olevan ihanteellinen raskauden alkamiselle, mutta silti niin ei ole käynyt. Toivoa pitäisi siis olla kovasti, mutta silti pelottaa. Jos varsinaista syytä ei ole, ei voida täsmällisesti sitä hoitaa. Sekavat on ajatukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu