onko muita konsteja

Moikka!
Ollaan nyt jo reilu 1,5 vuotta yritetty lasta puolisoni kanssa ja kerran se onnistuikin mutta meni kesken.Olen lukenut monesta paikkaa että esim. greippimehu vaikuttaa jotenkin raskaaksi tulemiseen.. mutta onko muita konsteja mitkä vois auttaa?
3607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Monen hankalan jälkeen aloitin hivenainehoidot lääkärin valvonnassa. Foolihappo, vahva B-vitamiini, C, E-vitamiini isolla annoksella, pii, sinkki. Mineraaleja saa vaikka Chindelen mineraalijauhosta. Rypsiöljyä pari ruokalusikallista ja pellavansiemenö. 1tlk. Kun iho ja olo kohentui ja kohdun tila parani, määräsi gynekologi Clomifen hoidon. Koko ajan otin kehoa puhdistavia hoitoja, kuten homeopatia,vyöhyketerapia, akupunktio, turvekääre.. Sitten kun elämä oli täynnä muita suunnitelmia ja olin hyväksynyt osani ilman vauvaa, jouduinkin köllöttelemään yli puoli vuotta lähes paikallani. Palkkioksi elämältä saimme pienen terveen tytön. Kävi niin tai näin, toivon sinulle hyvää elämää!

Äänestä
  • Olemme siippani kanssa yrittäneet lasta 1,5v ja hakeuduin hoitoihin jo puoli vuoden yrittämisen jälkeen, sillä hormoonitoimintani oli niin sekaisin, etten halunnut vuotta odotella. Havaittiin lievää kilpirauhasen vajaatoimintaa, jota nyt lääkitään. Sitten söin juuri muutaman kuukauden teroluteja, mutta ne ei tasoita kummallista kiertoa ja tiputtelua millään lailla. Ensi kierrossa alkaisi lugesteronkuuri..Olen huippuskeptinen noiden hormoonien kanssa, sillä niillä ei taida olla mitään vaikutusta mun "vaivaan". Vaikka alleviivattua vaivaa ja lapsettomuuden aiheuttajaa ei ole löydetty toistaiseksi...Mulla on sellanen tunne, että syy löytyy pääkopasta. Stressaan ja olen huolestunut tilanteestani ja saan mieleni voimalla hormoonitoiminnan rempalleen. Esim.Ovistestit ostettaessa ei ovista tule, vaikka aiemmin olut selkeitä tuntemuksia jne. Olen vakavasti kiinnostutnut kokeilemaan mainittuja homeopaattisia hoitoja ja vyöhyketerapiaa, jospa ne vaikuttaisi (heh) molempiin päihin! Ilmeisesti näillä hoitomenetelmillä on saatu hyviäkin tuloksia aikaan lapsettomuuskysymyksissäkin???

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Olemme siippani kanssa yrittäneet lasta 1,5v ja hakeuduin hoitoihin jo puoli vuoden yrittämisen jälkeen, sillä hormoonitoimintani oli niin sekaisin, etten halunnut vuotta odotella. Havaittiin lievää kilpirauhasen vajaatoimintaa, jota nyt lääkitään. Sitten söin juuri muutaman kuukauden teroluteja, mutta ne ei tasoita kummallista kiertoa ja tiputtelua millään lailla. Ensi kierrossa alkaisi lugesteronkuuri..Olen huippuskeptinen noiden hormoonien kanssa, sillä niillä ei taida olla mitään vaikutusta mun "vaivaan". Vaikka alleviivattua vaivaa ja lapsettomuuden aiheuttajaa ei ole löydetty toistaiseksi...Mulla on sellanen tunne, että syy löytyy pääkopasta. Stressaan ja olen huolestunut tilanteestani ja saan mieleni voimalla hormoonitoiminnan rempalleen. Esim.Ovistestit ostettaessa ei ovista tule, vaikka aiemmin olut selkeitä tuntemuksia jne. Olen vakavasti kiinnostutnut kokeilemaan mainittuja homeopaattisia hoitoja ja vyöhyketerapiaa, jospa ne vaikuttaisi (heh) molempiin päihin! Ilmeisesti näillä hoitomenetelmillä on saatu hyviäkin tuloksia aikaan lapsettomuuskysymyksissäkin???

    Jokin rentoutushoito olisi Sinulle varmaan paikallaan, myös miehellesi, jos hänellä stressiä. Stressihän vaikuttaa myös miehen hedelmällisyyteen. Rentoutusta voi tuoda vaikka yhteinen loma, hieronta tai jonkun mukavan (kenties yhteisen) harrastuksen aloittaminen. Kokeile intialaista päähierontaa. En ole mikään vaihtoehtohoitojen tuntija tai puolustaja, mutta se auttaa aina minua rauhoittumaan ja saamaan ajatukset selkiytymään.
    Pääasia, että teet jotakin mistä Sinulle tulee hyvä olo ja mistä Sinä nautit!!!
    Tsemiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vauva haaveissa kirjoitti:

Moikka!
Ollaan nyt jo reilu 1,5 vuotta yritetty lasta puolisoni kanssa ja kerran se onnistuikin mutta meni kesken.Olen lukenut monesta paikkaa että esim. greippimehu vaikuttaa jotenkin raskaaksi tulemiseen.. mutta onko muita konsteja mitkä vois auttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu