Minusta suomalaisessa TVssä esitetyt amerikkalaiset ohjelmat ovat muuttuneet viime aikoina.
Epäilen, että USAn hallitus on määrännyt joihinkin sikäläisiin ohjelmiin tietyn asenteen ja sävyn, joka ilmenee Talk Show -yleisön kannustavuuden lisääntymisenä ja dokumenttien keventyneenä, miltei humoristisena sävynä.
Suomen Yleisradioyhtiö taas tekee velvollisuutensa valikoiden juuri näitä ohjelmia näytettäviksi suomalaiselle yleisölle, riippumattomien ohjelmien sijaan.
Amerikkalaiset valitsevat dokumentteihinsa sellaisen selostajan, jonka ääneen ja puhetapaan jokainen keskivertokansalainen epävarmuuksineen voi samaistua, ja asiaohjelmien loppumusiikkikin muistuttaa usein jotakin lastenohjelmaa.
On muuten mielenkiintoista, että kansalaiset eivät tunnusta uskovansa ohjelmien äänensävyjä, vaan väittävät aina tekevänsä niin kuin itse haluavat, ja tietävänsä aikuisina ja itsenäisinä ihmisinä mitä tekevät. Tämä ei ole mikään ihme, koska he eivät ensinnäkään ymmärrä taiteellisen ilmaisun tarkoitushakuisuutta ja vihjauksen voimaa. Pitämisen luullaan olevan ihmisestä itsestä kiinni, eikä tuotteen ominaisuuksista. Keskivertoihminen luulee tekevänsä elämästään omanlaisensa, mutta joutuukin ehkä muiden luomien tarpeiden noudattajiksi.
Sävyn muuttumiseen saattaisi olla syynä se, että Yhdysvaltojen propagandakoneiston luomaa amerikkalaista uhkailmastoa on säädetty siellä pari pykälää alemmas seuraavista syistä: 1. Sota terrorismia vastaan on saavuttanut kaikki Bushin valtakauden pyrkimykset, eikä niitä enää täydy oikeuttaa kotimediassa kovuuden ja voiman arvoja korostamalla ja uhkakuvia luomalla. 2. Bushin hyökkäyssodan aiheuttamien anti-amerikkalaisten mielialojen paikkaaminen ja Yhdysvaltojen maineen ja kansainvälisen poliittisen statuksen palauttaminen.
Olen ollut havaitsevinani, kuinka amerikkalaisten ajattelutapoja hallitaan toitottamalla sikäläisessä mediassa jatkuvasti tietynlaisia suhtautumistapoja, jotka toistuessaan muodostuvat luonnollisiksi ajattelutavoiksi tietämättömien ja subjektiivisten ihmisten mielissä.
Amerikkalaiset voisivat siten käyttää alati näkyvää ja suostuttelevaa mediaa myös kansainvälisen kysynnän kautta, jolloin amerikkamyönteiset hallitukset näyttävät omille kansalaisilleenkin juuri sen, minkä Yhdysvaltojen hallitus haluaa toisten näkevän.
Esimerkiksi Conan O'Brianin yleisö on tällä hetkellä jotenkin mielettömän ihanteellinen, tukeva ja suvaitsevainen. Minulle tuli sellainen olo, että amerikkalaiset vaikuttavat tosi kivoilta. Vertailun vuoksi kun Bush hyökkäsi Irakiin, inhosin Bushia ja halusin syyttää jokaista amerikkalaista Bushin hallituksen hyväksynnästä.
Sama pätee kaikkiin ohjelmiin, joissa ei enää pelotella tai machoilla vaan näytetään työtään tekeviä iloisia ja vapaita amerikkalaisia.
Unohdin inhoni seuraavan vuoden aikana, jonka jälkeen pidin Bushia vain hölmönä poliitikkona, joka ei tiedä tekevänsä väärin, ja amerikkalaisia tavallisina meidänkaltaisinamme ihmisinä.
Todellisuudessa amerikkalaiset eivät ole kovia ja itsekkäitä fasisteja eivätkä iloisia ja onnellisia työmyyria vaan amerikkalainen sosiaalinen maailma on aivan yhtä moniulotteinen, arvaamaton ja viaton kuin suomalainenkin. Ihmiset eivät yleensä tarkoita sitä kuvaa, jonka he itsestään antavat. Media puijaa viatonta katsojaa luomalla yleistyksiä ja mielikuvia, jotka perustuvat yhteen valittuun poliittiseen intressikenttään.
Samana vuonna kun Bush hyökkäsi Irakiin, eräällä amerikkalaisella ei-kansainvälisellä kanavalla oli uutistoimittajan juontama viisi-pykäläinen terrorimittari, jonka hän väitti kuvaavan Yhdysvaltoja uhkaavan terrorismin sen hetkistä todennäköisyyttä. Tällä mittarilla amerikkalaisille osoitettiin, että uhka on olemassa ja että siihen, ja sitä varten tehdyihin lakeihin, pitää suhtautua määrätyllä kuuliaisuudella. Ihan kuin ei olisi riittänyt kertoa, että toisella puolella maailmaa soditaan, vaan piti myös kertoa, että amerikkalaista yleisöä uhataan koko ajan.
Tavoissa ei tietenkään ole mitään pahaa, vaan ne ovat yhteisön totunnainen tapa hoitaa asioita. Siinä ei ole mitää pahaa, että amerikkalaisissa kanavissa puhutaan sellaisella sävyllä, joka muiden kansallisuuksien TVssä näyttäisi vieraalta, ja toisin päin. YLEkin yksi ohjelmien valintakriteereistä on se, että amerikkalainen ohjelma on tehty yleisymmärrettävällä tavalla, siis siten, että se perustuu universaaleihin ihmisyyden dilemmoihin ja draamoihin, eikä paikallisiin tai sisäänpäinlämpeäviin käsitteisiin. Mutta se olisi väärin, jos ohjelmia tehdään tarkoituksella uusien tarkoituksenmukaisten sosiaalisten normien luomiseksi, joka kiertää yleisön tietoisen ymmärryksen. Ja mitä tähän tulee, niin mikään tapakaan ei oikeastaan ole ainoa oikea.
Epäilen, että USAn hallitus on määrännyt joihinkin sikäläisiin ohjelmiin tietyn asenteen ja sävyn, joka ilmenee Talk Show -yleisön kannustavuuden lisääntymisenä ja dokumenttien keventyneenä, miltei humoristisena sävynä.
Suomen Yleisradioyhtiö taas tekee velvollisuutensa valikoiden juuri näitä ohjelmia näytettäviksi suomalaiselle yleisölle, riippumattomien ohjelmien sijaan.
Amerikkalaiset valitsevat dokumentteihinsa sellaisen selostajan, jonka ääneen ja puhetapaan jokainen keskivertokansalainen epävarmuuksineen voi samaistua, ja asiaohjelmien loppumusiikkikin muistuttaa usein jotakin lastenohjelmaa.
On muuten mielenkiintoista, että kansalaiset eivät tunnusta uskovansa ohjelmien äänensävyjä, vaan väittävät aina tekevänsä niin kuin itse haluavat, ja tietävänsä aikuisina ja itsenäisinä ihmisinä mitä tekevät. Tämä ei ole mikään ihme, koska he eivät ensinnäkään ymmärrä taiteellisen ilmaisun tarkoitushakuisuutta ja vihjauksen voimaa. Pitämisen luullaan olevan ihmisestä itsestä kiinni, eikä tuotteen ominaisuuksista. Keskivertoihminen luulee tekevänsä elämästään omanlaisensa, mutta joutuukin ehkä muiden luomien tarpeiden noudattajiksi.
Sävyn muuttumiseen saattaisi olla syynä se, että Yhdysvaltojen propagandakoneiston luomaa amerikkalaista uhkailmastoa on säädetty siellä pari pykälää alemmas seuraavista syistä: 1. Sota terrorismia vastaan on saavuttanut kaikki Bushin valtakauden pyrkimykset, eikä niitä enää täydy oikeuttaa kotimediassa kovuuden ja voiman arvoja korostamalla ja uhkakuvia luomalla. 2. Bushin hyökkäyssodan aiheuttamien anti-amerikkalaisten mielialojen paikkaaminen ja Yhdysvaltojen maineen ja kansainvälisen poliittisen statuksen palauttaminen.
Olen ollut havaitsevinani, kuinka amerikkalaisten ajattelutapoja hallitaan toitottamalla sikäläisessä mediassa jatkuvasti tietynlaisia suhtautumistapoja, jotka toistuessaan muodostuvat luonnollisiksi ajattelutavoiksi tietämättömien ja subjektiivisten ihmisten mielissä.
Amerikkalaiset voisivat siten käyttää alati näkyvää ja suostuttelevaa mediaa myös kansainvälisen kysynnän kautta, jolloin amerikkamyönteiset hallitukset näyttävät omille kansalaisilleenkin juuri sen, minkä Yhdysvaltojen hallitus haluaa toisten näkevän.
Esimerkiksi Conan O'Brianin yleisö on tällä hetkellä jotenkin mielettömän ihanteellinen, tukeva ja suvaitsevainen. Minulle tuli sellainen olo, että amerikkalaiset vaikuttavat tosi kivoilta. Vertailun vuoksi kun Bush hyökkäsi Irakiin, inhosin Bushia ja halusin syyttää jokaista amerikkalaista Bushin hallituksen hyväksynnästä.
Sama pätee kaikkiin ohjelmiin, joissa ei enää pelotella tai machoilla vaan näytetään työtään tekeviä iloisia ja vapaita amerikkalaisia.
Unohdin inhoni seuraavan vuoden aikana, jonka jälkeen pidin Bushia vain hölmönä poliitikkona, joka ei tiedä tekevänsä väärin, ja amerikkalaisia tavallisina meidänkaltaisinamme ihmisinä.
Todellisuudessa amerikkalaiset eivät ole kovia ja itsekkäitä fasisteja eivätkä iloisia ja onnellisia työmyyria vaan amerikkalainen sosiaalinen maailma on aivan yhtä moniulotteinen, arvaamaton ja viaton kuin suomalainenkin. Ihmiset eivät yleensä tarkoita sitä kuvaa, jonka he itsestään antavat. Media puijaa viatonta katsojaa luomalla yleistyksiä ja mielikuvia, jotka perustuvat yhteen valittuun poliittiseen intressikenttään.
Samana vuonna kun Bush hyökkäsi Irakiin, eräällä amerikkalaisella ei-kansainvälisellä kanavalla oli uutistoimittajan juontama viisi-pykäläinen terrorimittari, jonka hän väitti kuvaavan Yhdysvaltoja uhkaavan terrorismin sen hetkistä todennäköisyyttä. Tällä mittarilla amerikkalaisille osoitettiin, että uhka on olemassa ja että siihen, ja sitä varten tehdyihin lakeihin, pitää suhtautua määrätyllä kuuliaisuudella. Ihan kuin ei olisi riittänyt kertoa, että toisella puolella maailmaa soditaan, vaan piti myös kertoa, että amerikkalaista yleisöä uhataan koko ajan.
Tavoissa ei tietenkään ole mitään pahaa, vaan ne ovat yhteisön totunnainen tapa hoitaa asioita. Siinä ei ole mitää pahaa, että amerikkalaisissa kanavissa puhutaan sellaisella sävyllä, joka muiden kansallisuuksien TVssä näyttäisi vieraalta, ja toisin päin. YLEkin yksi ohjelmien valintakriteereistä on se, että amerikkalainen ohjelma on tehty yleisymmärrettävällä tavalla, siis siten, että se perustuu universaaleihin ihmisyyden dilemmoihin ja draamoihin, eikä paikallisiin tai sisäänpäinlämpeäviin käsitteisiin. Mutta se olisi väärin, jos ohjelmia tehdään tarkoituksella uusien tarkoituksenmukaisten sosiaalisten normien luomiseksi, joka kiertää yleisön tietoisen ymmärryksen. Ja mitä tähän tulee, niin mikään tapakaan ei oikeastaan ole ainoa oikea.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirjoituksesi sopisi vainoharhaisuudessaan paremmin tuonne salaliittiteoria palstalle.