Mitähän ihmettä...

Mitähän ihmettä tekis...joutuu kyllä tässä miettimään, että kannattaako vähäisen lomansa (viikko) ja rahansa laittaa Gambian matkaan. Vuosi sitten kävin Luxorissa ja melkoisen päällekäyvää tuo rahan tinkaaminen sielläkin oli, mutta lienee Gambia menevän senkin ohi. Pitäis kai lomalla kuitenkin saada nauttia asioista, eikä kaikenaikaa olla piiritettynä jonkinsortin palveluntarjoajista. Matka olis tilattuna maaliskuulle...
42161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sano se niille, jos on sinne pakko mennä ?

Äänestä

Kannattaako lähteä matkaan moisella ennakkoasenteella, vaikka joku on kokenutkin tyrkyttämisen ikäväksi? Varmasti viikko tuntuu jo etukäteen ajan ja rahan hukalta, jos on jo mielessä päätetty, että ärsyttää koko reissu. Joka matkailukohteessa on hyvät ja huonot puolensa. Olen valmis menemään sinne avoimin mielin ja tekemään arvioni vasta matkan loputtua, siinä tulee varmasti olemaan sekä myönteistä että kielteistä. Koeta käydä matkaan iloiten siitä, että pääset tutustumaan uuteen maahan ja sen ihmisiin, ethän ennalta voi tietää, millaista siellä on ja miten juuri sinä matkan koet. Muiden kertomusten pohjalta ei omaa arviota voi tehdä, koska joku toinen voi kokea asian kovin eri tavalla.

Äänestä
  • Tuossa oli viisasti ajateltu. Hyvin kiteytit, mistä loppujen lopuksi on kysymys. Periaatteessa jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Itse kävin Gambiassa vuoden vaihteessa, olimme viikon (28.12.06 - 04.01.07) Bakaussa. Oman kokemukseni perusteella uskallan suositella Gambiaa matkakohteeksi.

    Itse en pitänyt edes kovin häiritsevänä paikallisten seuraan lyöttäytymistä. Ei ne ihmiset kuitenkaan loppujen lopuksi mitään pahaa tarkoita. Yrittävät vain jotenkin hankkia toimeentulonsa ja jotkut ovat ihan oikeasti kiinnostuneita muista ihmisistä. En pistänyt pahakseni "ystäviä", mikäs siinä, jos joku tuppautui seuraan: ei heille ole pakko antaa rahaakaan. Itse en antanut tippiä kuin ravintolassa ja bussikuskille ja viralliselle paikallisoppaalle. Ei kenenkään kanssa tullut riitaa tipin määrästä...

    Gambiassa on hyviä ja huonoja puolia; loppujen lopuksi on itsestä kiinni, miten niitä painottaa. Minulle jäi matkasta ehdottomasti myönteinen fiilis. Haittoja ei pidä ylikorostaa, kysymyksessähän on mahdollisuus tutustua johonkin aivan toisenlaiseen kulttuuriin ja maahan mitä Suomi on.

    Rahaa Gambiassa saa menemään sen verran kuin haluaa. Mitään ei ole pakko ostaa (no aterioita lukuunottamatta). Olisin itse viettänyt viikon Gambiassa ohjelmasta riippuen tuollaisesta 100 €:sta ylöspäin. Nyt meni viikossa noin 270 €:a. Se ei mielestäni ole aivan hirveästi, eikä mistään tarvinnut nuukailla, jos nyt ei oltu "maailman omistajiakaan".

    Muiden kertomusten perusteella ei todellakaan voi tehdä omia arvionteja, siksi Gambiassakin kannattaa käydä itse.

    Äänestä

Gambian matka oli 6. kertani Afrikassa. Vaikka maata mainostetaan ystävällisenä, tälläistä ryöstöpolitiikkaa en ole tavannut vielä missään. En egyptissäkään. ihmiset ovat kyllä ystävällisiä, mutta puolet siitä on teatteria..

Minä rakastan Afrikkaan, ja olen valmis menemään Gambiaan uudelleen, vaikken pitänyt siitä turistien ryöstöpolitiikasta. On turistien oma vika kun hinnat nousee, itse sallimme sen annntamalla extraa, suostumalla oppaidemme vietäviksi.

Siellä on köyhää. Älä leventele Maksa aluksi se mitä pyydetään. älä näytä rahojasi. saat enemm'm kokemusta olemalla itsesi, tavallisena. ... mene varojesi mukaan.

Ps. uudestaan lähden, mut sit elän siel tavallisen jengin kanssa....sexiturismia en halua tukea päivääkään.

hastalavistabeibi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jep..jep kirjoitti:

Mitähän ihmettä tekis...joutuu kyllä tässä miettimään, että kannattaako vähäisen lomansa (viikko) ja rahansa laittaa Gambian matkaan. Vuosi sitten kävin Luxorissa ja melkoisen päällekäyvää tuo rahan tinkaaminen sielläkin oli, mutta lienee Gambia menevän senkin ohi. Pitäis kai lomalla kuitenkin saada nauttia asioista, eikä kaikenaikaa olla piiritettynä jonkinsortin palveluntarjoajista. Matka olis tilattuna maaliskuulle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu