Lasten etu?

Näin toimii KOKKOLAN käräjänoikeus.


Lapsen etuko?

Ajattelevatko käräjäoikeuden lautamiehet/naiset ollenkaan lasten etua? He muutamassa tunnissa arvelevat olevansa viisaampia kuin sosiaaliviranomaiset, jotka ovat tutustuneet asiaan läheltä puolisen vuotta, ja vielä pidemmältä ajalta taustalla.

Oikeuden sosiaaliviranomaisilta pyytämässä selvityksessä käy ilmi, ettei äiti ole toiminut lasten etujen mukaan ja että on lasten etu asua isänsä luona. Silti sillä, että nämä lasten asioiden ammattilaiset tekevät sellaisen lausunnon, ei ole mitään merkitystä, kun tuomitsemaan pääsee kolme asiasta tietämätöntä maallikkoa lautamiestä/naista.

Heitä voisi varsin hyvin verrata vakuutusyhtiöiden lääkäreihin, jotka asiaa syvemmin tuntematta tekevät päätöksiä asiantuntijoita vastaan.

Heille tuntuu olevan tärkeintä, että minä olen mies ja hän on nainen.

Lapset joutuvat vastaisuudessa eri paikkakunnalle ja siellä heillä ei ole kuin äitinsä, johon turvata. Minulla ei ole mahdollisuutta jatkossa nähdä lapsia niin paljon kuin lasten äidillä on ollut tähän mennessä. Lapset tulevat viettämään jatkossa huomattavasti enemmän aikaa ”ei sukua olevien” aikuisten kanssa kuin mitä tähän mennessä.

Tämä kaikkiko on sitten lasten etu? Ennemmin hätäinen uusioperhe, kuin turvallinen isä?
41245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tee päätöksestä valitus.Ja hanki aineistoa.Ja hommaa pätevä juristi.Helsingistä näitä löytyy,esim,Heikki Salo.

Äänestä
  • Onnea ja menestystä sinulle... Toivottavasti tilanne ratkeaa eduksesi eli lapsiesi eduksi.

    Äänestä

naistenvalta on.Huorahtava äiti lähtee toisen kanssa,
vie lapset.Isälle jää vain maksuvelvoite.Tämäkö on
sitä tasa-arvoa.Yritä jaksaa pari vuotta, kyllä se
siitä tasaantuu. Lapsekkin kasvavat ja tajuavat että
"uusioperhe on perseestä"mutta meidän ISKÄ on paras.
Hyvä vertaus toi lääkäri????

Äänestä

Jotain on mennyt pieleen kohdallasi jos noin on päätetty.
Erotilanteessa ei kannattaisi muutenkaan pitää lapsia aseena niin kuin monessa erossa tehdään. Näemmä myös tässä.

Surkea juttu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äidillinen-isä kirjoitti:

Näin toimii KOKKOLAN käräjänoikeus.


Lapsen etuko?

Ajattelevatko käräjäoikeuden lautamiehet/naiset ollenkaan lasten etua? He muutamassa tunnissa arvelevat olevansa viisaampia kuin sosiaaliviranomaiset, jotka ovat tutustuneet asiaan läheltä puolisen vuotta, ja vielä pidemmältä ajalta taustalla.

Oikeuden sosiaaliviranomaisilta pyytämässä selvityksessä käy ilmi, ettei äiti ole toiminut lasten etujen mukaan ja että on lasten etu asua isänsä luona. Silti sillä, että nämä lasten asioiden ammattilaiset tekevät sellaisen lausunnon, ei ole mitään merkitystä, kun tuomitsemaan pääsee kolme asiasta tietämätöntä maallikkoa lautamiestä/naista.

Heitä voisi varsin hyvin verrata vakuutusyhtiöiden lääkäreihin, jotka asiaa syvemmin tuntematta tekevät päätöksiä asiantuntijoita vastaan.

Heille tuntuu olevan tärkeintä, että minä olen mies ja hän on nainen.

Lapset joutuvat vastaisuudessa eri paikkakunnalle ja siellä heillä ei ole kuin äitinsä, johon turvata. Minulla ei ole mahdollisuutta jatkossa nähdä lapsia niin paljon kuin lasten äidillä on ollut tähän mennessä. Lapset tulevat viettämään jatkossa huomattavasti enemmän aikaa ”ei sukua olevien” aikuisten kanssa kuin mitä tähän mennessä.

Tämä kaikkiko on sitten lasten etu? Ennemmin hätäinen uusioperhe, kuin turvallinen isä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu