Onko allergiaa?

Mulla (äiti) on ollu pienenä todella paha taiveihottuma. Sairastin märkäruvenkin ja nyt on jäljellä atooppinen, kuiva iho ilman ihottumia. Äitini sanoi, että jo sairaalasta kotiin päästyäni ihoni alkoi oirehtia pahasti.

Toissapäivänä huomasin 3kk:n ikäisellä pojallani punaista kuivaa ihottumaa kyynärsivuissa. Ei siis selvästi taipeissa vaan sivulla. Muualla ihottumaa ei ole. Todellakin huolestuttaa, että jos tämä on sitä samaa kuin minulla. En haluaisi millään pojan joutuvan kokea samaa rääkkiä. Tähän asti iho on ollut todella hyvässä kunnossa ja on sitä edelleen muualta.

Imetän, ja annan iltaisin lisäksi korviketta.
1183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihan ensimmäisestä ihottumalaikusta ei tarvitse huolestua, mutta jos se laajenee tai iho menee rikki, on syytä alkaa etsimään syyllistä moiselle. Ns. pääepäilty vauvaiän allergioissa on yleensä maito. Ja sen korvaamiseen tarvitaankin jo lääkärin apua. Mutta koska kuitenkin vielä imetät, on mahdollista, että ihottuman aiheuttaja on jokin mitä sinä syöt. Eli kannattaa seurailla sitä ihottumaa ja tarkkailla omia syömisiä. Jos ihottuma häviää välillä ja tulee taas takaisin, on syyllinen todennäköisesti jokin mitä syöt tai juot satunnaisesti. Jos taas ihottuma on ja pysyy, tai peräti pahenee, voi syyllinen olla joku mitä syöt päivittäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelottaa... kirjoitti:

Mulla (äiti) on ollu pienenä todella paha taiveihottuma. Sairastin märkäruvenkin ja nyt on jäljellä atooppinen, kuiva iho ilman ihottumia. Äitini sanoi, että jo sairaalasta kotiin päästyäni ihoni alkoi oirehtia pahasti.

Toissapäivänä huomasin 3kk:n ikäisellä pojallani punaista kuivaa ihottumaa kyynärsivuissa. Ei siis selvästi taipeissa vaan sivulla. Muualla ihottumaa ei ole. Todellakin huolestuttaa, että jos tämä on sitä samaa kuin minulla. En haluaisi millään pojan joutuvan kokea samaa rääkkiä. Tähän asti iho on ollut todella hyvässä kunnossa ja on sitä edelleen muualta.

Imetän, ja annan iltaisin lisäksi korviketta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu