sigran tehoista

Kuulun siihen ihmisryhmään joka ei usko ennenkuin itse kokeilee ja taas toisaalta myös suvaitsevainen sen suhteen että jos joku kokee että joku "lääke2 saa kalun kovemmaksi vaikkakin vain psyykkisesti (vrt. mukalääkkeet)on aine tehonnut.
Lähdin mielenkiinnosta testaan Sigraa koska itsellä ollut hieman ongelmia ensinnäkin joko liian aikaisen siemensyöksyn kansa ja sitten toiseksi jos pääsee "aloituskiimakynnyksen" yli laukeamatta on akti keskytynyt sitten kalun veltostumiseen jonkin ajan päästä. Tiedän että ko. psyykkinen häiriö mutta miksi en silti kokeilisi vaikka sitten Sigraa koska se on helposti saatavissa.
No tilasin erän ja päätin sopivan tilaisuuden tullessa testata. Otin puolikaan koska ajattelin et se saattais riittää. Vaikutus oli seuraava; aluksi lievää nenän tukkoisuutta ja sitten niskassa lievää säryn oireilua joka meni nopeasti ohi. Kalu ei mitenkään jousena pompannut pystyyn. Parin tunnin päästä kun aloimme vaimon kanssa esileikkiin huomasin että kalu nousi normaalisti ollen kuitenkin tavallista kovempi.
Ajattelin että joo joo mutta sitten kun aloimme todellisen aktin oli hienoa kun sai rauhassa säädellä menoa ja kalu ei sen kummemmin reagoinut. Pystyin itse säätelemään vaimon tilaa tarkkailen aktin kulkua ja sitten kun katsoin tilanteen koittaneen antaa itseni laueta. a se laukeaminen ei sitten ollut mikään "no joo siinäpä lens" vaan aika tulivuori orkku.
En mitenkään ala suositteleen tai mainostaan ainetta mutta ainakin itselleni teki jotain mikä auttoi ongelmiimme ja teki sen ainakin kaksi seuraavaakin kertaa joten...... vaikka sitten psyyke lääkkeenä niin sitten semmoisena.
72500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

...ihan sama kokemus, ongelma oli "lerpahdus", ei niinkään ennenaikainen laukeaminen. Sain vinkin ko. aineesta ja hyvin skeptisenä kokeilin, vedin kylläkin kokonaisen napin ja sen kyllä huomasi. Uusintakin lähti helposti heti perään.

Kokonaan toisenlainen kokemus oli kaverillani, jolle kokeilustani innostuneena kerroin, miten kovan buusterin olen löytänyt ja sopuhintaan... kaverilla tuore suhde paljon nuoremman likan kanssa ja homma muutenkin heillä kiihkeää, ymmärrettävästi... no, hän kokeili ainetta ja kertoi, että ei juurikaan mitään vaikutusta.

En tiedä mihin tuo vaikutus perustuu, onko lumetta vai mitä, mutta itse olen tyytyväinen.

Äänestä
  • kyllä sikra autta olen käyttäny monta pilleriä ohjeen mukaan.jos ei sillä seiso yml.lääkkeillä joutaa vehkeet vintille......................

    Äänestä

  • Joo, kyllähän moni haluaa lisä poweria aktiin, MUTTA täytyy muistaa, että jos homma vielä pelaa "normaalisti" ja vielä nuori lempi kukoistaa tai uusi suhde, niin ei siihen lisiä tarvi. Eikä ole järkevääkään. Jossain se raja kulkee ihmiselläkin. Ei kannata kuvitella yliluonnollisia stondiksia.

    Potenssin laskuun ja tilapäisiin ongelmiin nämä on mitä parhaimpia apuja. Kunhan muistaa lukea ohjeet ja noudattaa niitä...

    Äänestä

Haluaisin kommentoida Sigraa:

Minulla on ollut lerpahtamisongelma eli erektio irtoaa ja se on hyvä mutta sitten saattaa tulla ihan tyhjästä lerpahdus, joka on tietenkin kovin ärsyttävää ja jos sitä rupeaa pelkäämään niin sittenhän se vain pahenee.

Kokeilin Sigraa ja havaitsin että lerpahdusta ei tule. Olin totta puhuen hämmästynyt, koska suhtauduin tähän tuotteeseen skeptisesti: "Tuskinpa toimii jne."

Sanokaa mitä sanotte mutta kyllä se toimii, ihme kyllä!

Negatiivisena piirteenä oli todella huono uni seuraavana yönä ja myös kasvoja punoitti.

Äänestä
  • napit minkä vahvusia ja minkävärisiä.

    Äänestä

  • Sinisiä pillereitä, pillerissä merkki "100" eli varmaankin 100mg. Otin muuten vaan puolikkaan ja sekin siis vaikutti ihan hyvin.

    En väitä että ne kaikilla vaikuttaa. Kai se riippuu siitä erektiohäiriön asteesta. Mutta kyllä sillä selvästi on erektiota ylläpitävä / voimistava vaikutus.

    Äänestä

  • Autettu kirjoitti:

    Sinisiä pillereitä, pillerissä merkki "100" eli varmaankin 100mg. Otin muuten vaan puolikkaan ja sekin siis vaikutti ihan hyvin.

    En väitä että ne kaikilla vaikuttaa. Kai se riippuu siitä erektiohäiriön asteesta. Mutta kyllä sillä selvästi on erektiota ylläpitävä / voimistava vaikutus.

    Juu Sigra Blue 100 mg tehosi. Netin kautta tilasin ja nopeasti posti toimitti (oiskohan ollu pari päivää tilauksesta). Heti yksi tabu naamaan ja tunnin päästä häkellytti: seisokki oli topakka ja ei meinannu laskea laukeamisen jälkeenkään... Hetken tauko ja uudestaan samat hutinat... Tulipahan toistettua useaan kertaan... Ja aamulla vielä kerran...
    Jos kyseessä on ns. lumelääke niin hyvinpä toimii... Ei lerpahtele kesken ja varsin voimakas on seisonta... Kantsii kokeilla! T:Kohta 40 v lasissa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäilevä tuomas kirjoitti:

Kuulun siihen ihmisryhmään joka ei usko ennenkuin itse kokeilee ja taas toisaalta myös suvaitsevainen sen suhteen että jos joku kokee että joku "lääke2 saa kalun kovemmaksi vaikkakin vain psyykkisesti (vrt. mukalääkkeet)on aine tehonnut.
Lähdin mielenkiinnosta testaan Sigraa koska itsellä ollut hieman ongelmia ensinnäkin joko liian aikaisen siemensyöksyn kansa ja sitten toiseksi jos pääsee "aloituskiimakynnyksen" yli laukeamatta on akti keskytynyt sitten kalun veltostumiseen jonkin ajan päästä. Tiedän että ko. psyykkinen häiriö mutta miksi en silti kokeilisi vaikka sitten Sigraa koska se on helposti saatavissa.
No tilasin erän ja päätin sopivan tilaisuuden tullessa testata. Otin puolikaan koska ajattelin et se saattais riittää. Vaikutus oli seuraava; aluksi lievää nenän tukkoisuutta ja sitten niskassa lievää säryn oireilua joka meni nopeasti ohi. Kalu ei mitenkään jousena pompannut pystyyn. Parin tunnin päästä kun aloimme vaimon kanssa esileikkiin huomasin että kalu nousi normaalisti ollen kuitenkin tavallista kovempi.
Ajattelin että joo joo mutta sitten kun aloimme todellisen aktin oli hienoa kun sai rauhassa säädellä menoa ja kalu ei sen kummemmin reagoinut. Pystyin itse säätelemään vaimon tilaa tarkkailen aktin kulkua ja sitten kun katsoin tilanteen koittaneen antaa itseni laueta. a se laukeaminen ei sitten ollut mikään "no joo siinäpä lens" vaan aika tulivuori orkku.
En mitenkään ala suositteleen tai mainostaan ainetta mutta ainakin itselleni teki jotain mikä auttoi ongelmiimme ja teki sen ainakin kaksi seuraavaakin kertaa joten...... vaikka sitten psyyke lääkkeenä niin sitten semmoisena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu